Olet täällä

Kajaaniin suunnitellaan puurakenteista kaupunkikeskustan asuinaluetta

Kajaanin Sammonkaari: Omaleimaista arkkitehtuuria ja ekologisuutta -hankkeen aiesopimus on allekirjoitettu

Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa Kajaanin keskustaan entisen linja-autoaseman paikalle moderni, ekologinen sekä helposti saavutettava asuinalue vahvistamaan Kajaanin keskustan elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kortteliin on alustavasti suunnitteilla palveluita elämänkaaren jokaiseen vaiheeseen, aina päivittäistavarakaupasta päiväkotiin sekä senioriasuntoihin ja -palveluihin. Tavoite on, että arkipäivän palvelut olisivat vain muutaman askeleen päässä.

Kajaanin kaupunki, Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari, Sakela Rakennus Oy ja RPK Rakennus Kemppainen Oy ovat allekirjoittaneet Sammonkaari -hankkeen aiesopimuksen. Aiesopimuksen voimassaoloaikana on tarkoitus löytää soveltuva ja parhaiten Sammonkaari -hankkeen teemoja mukaileva toteutusmalli. Sopimuksella osapuolet vahvistivat tahtotilansa ja tavoitteensa jatkoneuvotteluille.

- Kajaaniin suunnitellaan yhdessä eri toimijoiden kanssa yhteisöllistä, monisukupolvista, ekologista ja pääosin puurakenteista kaupunkikeskustan asuinaluetta. On varsin hienoa, että korttelialueen toteutukseen liittyvä aiesopimus saatiin solmittua, kertoo hankkeen projektipäällikkö Toni Pöllänen.

- Olemme mukana Sammonkaaressa opiskelija-asunto kohteella ja samalla rakentamassa uutta Kajaanin kaupunkikuvaa keskeiselle paikalle sanoo Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin toimitusjohtaja Martti Böhm.

- On suuri kunnia päästä kehittämään Kajaanin kaupungin keskustakuvaa näin merkittävän ja laajan rakennushankkeen parissa. Alueen erinomainen sijainti, laaja rakennusoikeus ja nykyaikaisuus herättivät kiinnostuksen heti neuvottelujen alkumetreillä. Hankkeen kokonaisuus ja laajuus huomioiden läpivienti vaatii sitoutunutta ja pitkäjänteistä työskentelyä jokaiselta osapuolelta sanoo Sakela Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kemppainen.

- On hienoa, että näin mittavassa projektissa yhteistyöhenkeä löytyi niin paljon, että pystyimme yhdistämään paikallisen rakennusosaamisen ja resurssit. Tästä suuret kiitokset kuuluvat Kajaanin Kaupungille, joka on tehnyt suuren työn kohteen esivalmisteluissa. Näin suuressa rakennuskokonaisuudessa korostuu ”yhteen hiileen puhaltaminen”, josta voimme olla ylpeitä myös tulevina vuosikymmeninä kaupunki kuvaa katsottaessa. Tästä alkaa yhteinen matka kohti uutta ja uudistunutta kotikaupunkia jatkaa Lauri Kemppainen.

- Kajaanin kaupunkikuvan kehittämisen osalta on hienoa, että osapuolten kesken saatiin solmittua aiesopimus, joka mahdollistaa yhteistyöllä hankkeen suunnittelun ja lopullisen toteutuksen. Kyseessä on iso ja merkittävä hankekokonaisuus, jonka toteuttaminen ajoittuu noin 10 vuodelle.  Hankkeen läpivieminen vaatii kaikilta osapuolilta pitkäjänteisyyttä ja saumatonta yhteistyötä. On tärkeää, että hankkeelle on löydetty yhteistyökumppanit, joilla on myös halu ja tahto kehittää Kajaaniin uutta keskustaa. Kajaanin kaupunki on tehnyt merkittävän työn Sammonkaaren liikkeelle saamiseksi sekä eri tahojen yhteen liittämiseksi. Odotamme innostuneena suunnitteluprosessien aloittamista aiesopimuksen allekirjoittaneiden kanssa ja odotamme positiivisin mielin myötäistä tuulta hankkeelle, sanoo RPK Rakennus Kemppainen Oy:n toimitusjohtaja Samuli Myllykoski.

Lisätietoja Toni Pöllänen projektipäällikkö ympäristötekninen toimiala toni.pollanen@kajaani.fi, p. 044 7100 051 (info@sammonkaari.fi).

Lue lisää: www.sammonkaari.fi