Olet täällä

Marjatta ja Eino Kollin Säätiöltä 100 000 euroa LAMKin puualan koulutukseen

Marjatta ja Eino Kollin Säätiö tukee Lahden ammattikorkeakoulun varainhankintaa 100 000 eurolla ja lahjoituksella vauhditetaan erityisesti tekniikan alan opetusta, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä aluekehittämistä.

”Oman roolinsa säätiö näkee maa- ja metsätalouteen sekä rakentamiseen liittyvän tutkimuksen sekä kehitystyön mahdollistajana. Haasteena on ruokkia nimenomaan sellaista kehitystä, jolla olisi elinympäristömme kannalta positiivista vaikutusta pitkällä tähtäimellä. Säätiö haluaa omalta osaltamme tukea ja turvata Päijät-Hämäläistä puuosaamisen koulutusta LAMKille annetulla lahjoituksella. Olemme myös vahvasti mukana LAMKin uusia tiloja omistavassa taustayhteisössä”, kertoo Marjatta ja Eino Kollin Säätiön asiamies Esko Kolli LAMKin tiedotteessa.

Lue uutinen kokonaisuudessaan LAMKin sivuilta.

Lamk on Suomen ainoa korkeakoulu, joka kouluttaa insinöörejä puuteollisuuden tarpeisiin. Koulutus antaa valmiudet työskennellä kalusteteollisuudessa, saha- ja levyteollisuudessa sekä rakennuspuusepän teollisuudessa.