Olet täällä

Ministeri Anne Berner: Puun käyttöä infrarakentamisessa lisättävä

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tunnistaa puusiltojen vähäiseen rakentamiseen liittyvät ongelmat Suomessa. -Asenteisiin ja puusiltojen hankintamenettelyyn liittyvät ongelmat tulee korjata. Meillä on hallituksessa vahva puurakentamisen edistämisohjelma, joka edellyttää puun käytön lisäämistä myös liikenneinfran rakentamisessa. Tavoite puun käytön lisäämisestä koskee myös infrarakentamista.

-Valmistelemme parhaillaan ministeriössä ohjelmaa, jonka avulla määrätietoisesti pyritään lisäämään puusiltojen määrää myös Suomessa. Selvitämme muiden maiden käytäntöjä ja mahdollisuuksia poliittisten ja taloudellisten ohjauskeinojen käyttöön ottoon.

Bernerin mukaan ohjelma valmistuu huhtikuussa, jolloin hallituskaudella jää vielä aikaa sen toimeenpanoon. -Meillä on tärkeää, että liikennevirasto ottaa tulevan ohjeistuksen käytännön hankintapäätöksissä huomioon. Kyseeseen voi tulla myös siltarakentamisen uusien innovaatioiden, pilotointien, tutkimus- ja kehitystoiminnan tukeminen sekä esimerkiksi puusiltojen ideakilpailun järjestäminen.

-Puusiltaohjelmassa arvioimme, miten elinkaarimalli voisi olla nykyistä paremmin hankintojen kriteerinä. Voimassa oleva hankintalaki mahdollistaa enemmän kuin julkinen hankkija, valtio, kunnat tai kaupungit nykyisin tiedostavat. Puun käytön ekologisuus ja elinkaarivertailu tulee ottaa julkisissa hankinnoissa nykyistä painavammin huomioon.

Berner mainitsee esimerkkeinä kevyen liikenteen sillat, joilla on suora kosketuspinta siltojen käyttäjiin. -Kevyen liikenteen sillat kävely-, pyöräily ja ulkoilureiteillä ovat osa näkyvää kaupunkikuvaa ja niitä tulisi toteuttaakin ekologisesti ja hyvällä arkkitehtuurilla. Valmistajien teollisesti valmistetut puurakenteiset tyyppisillat sopivat näihin kohteisiin erityisen hyvin.

Kuvituskuva: Vihantasalmen silta, Versowood


Artikkeli on osa toimittaja Markku Laukkasen toimittamaa Hyvät käytännöt -artikkelisarjaa, joka esittelee puurakentamisen toimintatapoja ja trendejä eri puolilla Eurooppaa. Sarja käsittelee muun muassa puurakentamisen kasvun tekijöitä julkisessa rakentamisessa, puun tuloa kaupunkirakentamiseen, vanhan rakennuskannan korvaamista puuratkaisuilla, teollisen esivalmistuksen, suunnittelun ja laadun vaikutusta kilpailukykyyn, rakennusteollisuuden ja yksityisten sijoittajien heräämisestä puurakentamisen kasvavaan markkinaan, puutuotealan kasvavia investointeja ja alan edunvalvonnan tärkeyttä osana metsien käytön hyväksyttävyyttä.


Artikkelisarjan julkaisua on rahoittanut Marjatta ja Eino Kollin säätiö.