Olet täällä

Onko hiilineutraali rakentaminen mahdollinen?

Sanna Marinin hallituksen tavoitteena on tehdä rakentamisesta hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivista pian sen jälkeen. Tavoite on kunnianhimoinen, sillä rakentamisen maailmassa 15 vuotta on lyhyt aika.

Ympäristöministeriön mukaan rakentaminen ja rakennukset tuottavat noin kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Sitä, mistä rakentamisen päästöt muodostuvat, ei kuitenkaan tarkkaan tiedetä. Niinpä tämä tarkastelu perustuu keskimääräisen suomalaisen kerrostalon päästöihin, joita VTT:n tutkijat Antti Ruuska ja Tarja Häkkinen selvittivät vuonna 2014. Heidän mukaansa rakentamisen päästöistä 63 % aiheutuu rakennusten energiankulutuksesta. Loppu 37 % koostuu rakennustuotteiden valmistamisen (26 %), rakentamisen (4 %) korjaamisen (6 %) ja purkamisen (1 %) aiheuttamista päästöistä.

Rakennusalan rooli on rajallinen - energiantuotannon päästöt keskeisessä roolissa

Rakennusala voi omilla toimillaan vaikuttaa vain rajallisesti rakentamisen aiheuttamiin päästöihin. Tämä koskee erityisesti olemassa olevan rakennuskannan päästöjä, joita voi vähentää vain rakennuskantaa uusimalla ja sitä korjaamalla. Niiden myötä rakennuskanta uudistuu kuitenkin vain reilun prosentin vuosivauhdilla.

Vaikka kaikki uudis- ja korjausrakentaminen tehtäisiin hiilineutraaliksi tästä hetkestä vuoteen 2035 asti, se vähentäisi olemassa olevan rakennuskannan päästöjä vain reilun 10 %-yksikköä nykytasosta (63 % ->53 %). Käytännössä uudisrakentaminen ei vielä pääse lähellekään hiilineutraaliutta. Ns. energiasaneerauksissa energiankulutus usein uuden talotekniikan myötä nousee.

Olemassa olevan rakennuskannan energiankulutuksen aiheuttamat päästöt riippuvat siis pääosin energian tuotantoon liittyvistä päätöksistä ja niiden päästövaikutuksista. Jotta rakentaminen ylipäätään voisi olla hiilineutraalia, on keskeistä, että energiantuotannon päästöt saadaan leikattua nollaan.

Energiankulutuksen päästöt ovat keskeisessä roolissa myös muilla kuin käytön aikaisilla rakentamisen osa-alueilla. Rakentamisen, korjaamisen ja purkamisen päästöt muodostuvat suurelta osin eri työvaiheissa tarvittavan energian käytöstä ja kuljetuksista, joiden päästöt koostuvat myös pääasiassa kuljetuksissa käytettävästä energiasta. Näiden osalta voitaneen ajatella, että energiantuotannon päästöjen vähentyessä myös kyseisten toimien päästöt laskevat samassa suhteessa.

Materiaalien valmistuksen aiheuttamat päästöt puolestaan koostuvat valmistusprosesseissa tarvittavasta energiasta ja betonin osalla myös sementin polton yhteydessä vapautuvasta hiilidioksidista. Tarvittavan energian määrä vaihtelee suuresti. Teräksen valmistus on hyvin energiaintensiivistä kun taas sahatavaran valmistus on energiapositiivista ts. prosessi tuottaa enemmän energiaa kuin kuluttaa. Betonin osalla energia kuluu myös sementin polttoon. Myös näihin voitaneen soveltaa ajatusta, että energiantuotannon päästöjen vähentyessä myös kyseisten toimien päästöt laskevat samassa suhteessa. Jäljelle jäävät sementinpolton aiheuttamat hiilidioksidipäästöt.

Materiaalivalinnoilla on merkitystä – suurin haaste betonin päästöt

Mikäli päästötarkasteluun otetaan vain ne osa-alueet, joihin rakennusala omilla toimillaan voi vaikuttaa, päästölähteiden keskinäinen painoarvo muuttuu dramaattisesti. Rakennusala voi omilla valinnoillaan vaikuttaa vain noin 47 % rakentamisen ja rakennusten aiheuttamista päästöitä. Se vastaan noin 17 % koko maan päästöistä. Suurimman osuuden näistä päästöistä aiheuttaa rakennusmateriaalien valmistus, jonka osuus näistä päästöistä on yli puolet (55 %). Loppu jakautuu energian kulutuksen (22 %), korjaamisen (13 %), rakentamisen (8 %) ja purkamisen (2 %) aiheuttamiin päästöihin. 

Internetin mukaan Suomessa valmistetaan betonia 5 miljoonaa kuutiometriä, terästä 36 956 tonnia ja puuta 2,5 miljoonaa kuutiometriä rakentamisen kotimaan kulutukseen. Mikäli nämä tiedot syötetään ympäristöministeriön hiilijalanjäljen laskuriin, ja rakennusmateriaalien valmistuksen päästöt jaetaan päärakennusmateriaalien kesken tarkastellen niiden keskinäistä suhdetta, betonin osuus rakennusmateriaalien valmistuksen hiilijalanjäljestä on 88,2 %, teräksen 6,1 % ja puun 5,9 %.

Rakentamisen hiilineutraaliuden saavuttamisessa ylivoimaisesti suurin haaste on betonin päästöjen nollaaminen. Betonin käyttöä ei kuitenkaan pitäisi ilmastokeskustelussa demonisoida. Sitä tarvitaan myös jatkossa, myös puu- ja terästaloissa. Päinvastoin pitäisi miettiä keinoja, joilla betoniteollisuus motivoidaan ilmastopäästöjen vähentämiseen heille mielekkäällä tavalla. Yksi tällainen keino voisi olla erottaa sementin valmistuksen kemiallisen reaktion ja betoniteollisuuden itsensä omilla toimillaan aiheuttamat päästöt. Työ on helpompaa aloittaa niistä asioista, joihin itse voi vaikuttaa. Pitäisi myös luoda kannustimet uudentyyppisen sementin kehittämiseen.

Lisäksi kannattaisi varautua tilanteeseen, jossa sementin aiheuttamia päästöjä ei saada leikattua eikä betonille löydy korvaajaa. Tällöin puun hiilikädenjäljen huomioon ottaminen rakentamisessa voisi olla järkevää, etenkin betonirakentamisen näkökulmasta.

Puu voi pelastaa – myös betonin

Syöttäessään päärakennusmateriaalien valmistusmäärät ympäristöministeriön hiilijalanjäljen laskentatyökaluun voi huomata, että puurakenteiden muodostama hiilivarasto eli ns. hiilikädenjälki vastaa lähes täysin (- 96,4 %) päärakennusmateriaalin valmistuksen aiheuttamia päästöjä. Näistä päästöistä 88 % aiheutuu betonista. Siten puun hiilikädenjälki käytännössä kompensoi hyvin betonin aiheuttamia päästöjä. Tätä puun hiilivarastojen merkittävyyttä voi havainnollistaa seuraavilla esimerkeillä, joissa rakentamisen oletetaan jatkuvan nykytasolla. 

Jos materiaalien käytön jakauma säilyy ennallaan ja betonin päästöjä ei saada leikattua, vaikka päästöt muutoin alenisivat oletetulla tavalla, puun rakenteisiin muodostama hiilivarasto riittäisi tekemään rakentamisesta hiilineutraalia vuonna 2035. Hiilinegatiivista rakentamisessa kuitenkaan ei sen jälkeen tulisi, koska puun käytön hiilikädenjälki on käytännössä sama kuin betonin käytön aiheuttama hiilijalanjälki. 

Jos sen sijaan puun käyttö kaksinkertaistettaisiin ja betonin päästöjä ei saataisi leikattua vaikka päästöt muutoin alenisivat oletetulla tavalla, puun rakenteisiin muodostama hiilivarasto riittäisi tekemään rakentamisesta hiilineutraalia jo vuonna 2029.  Tämän jälkeen rakentamisesta tulisi selvästi hiilinegatiivista. Rakentamisen hiilinielun suuruus vastaisi enimmillään noin kolmannesta rakentamisen nykyisistä päästöistä.

Hiilineutraalius on mahdollista

Näyttäisi siis siltä, että rakentamisesta ainakin teoriassa voisi saada hiilineutraalia ja jopa hiilinegatiivista vuo-teen 2035 mennessä. Käytännössä se edellyttäisi energiantuotannon päästöjen nollaamista niin lämmitysenergian ja sähköntuotannon kuin liikenteen osalta. Lisäksi puun käyttöä rakentamisessa tulisi lisätä merkittävästi nykyisestä ja sen aikaansaama hiilikädenjälki ottaa huomioon koko rakennusalan päästöjen arvioinnissa. Näin puun hiilikädenjälki hyödyttäisi koko rakennusalaa ja erityisesti betoniteollisuutta. Päätökset tarvittavista toimista tulisi tehdä heti. 

Lopuksi haluan muistuttaa, että tämä tarkastelu on alun perin laadittu kuvaamaan periaatetta, miten rakentamisen päästöjen alentamista voisi lähestyä. Koska hieman paradoksaalisesti rakentamisen aiheuttamista päästöistä kokonaisuudessaan ei ole tarjolla kattavaa tietoa, tämän tarkastelun luvut ovat vain suuntaa-antavia. Ensimmäiseksi tulisi koota yhtenäinen tietopohja siitä, mistä nykyiset päästöt muodostuvat ja mikä on niiden todellinen suuruus. Mikäli sellaiset tiedot olisivat olemassa, laskuharjoitus kannattaisi tehdä uudelleen.

Lisätietoa: Mikko Viljakainen
mikko.viljakainen@puuinfo.fi