Olet täällä

Puhetta puusta: Elementit E tuo siirtokelpoisilla puumoduuleilla rakentamisen kiertotalouden uudelle tasolle - yritys uskoo vahvaan kasvuun

Kouvolassa on valmistettu puisia elementtirakennuksia 1960-luvulta alkaen. Kolme vuosikymmentä radan rakentamisen ja korjauksen parissa yrittäjänä toiminut Veli Hyyryläinen hankki kymmenen vuotta sitten omistukseensa puurakentamisen elementtejä valmistaneen Elementti-E:n. Puunjalostus ja puurakentaminen olivat ”sahanpurua sieraimissa syntyneelle” Hyyryläiselle tuttuja jo lapsuudenkodin sahayrittäjäperheestä. - Kun yrittäjänä lähestyn asioita tuotteen ja tuotannon kehittämisen kautta, näin teollisessa puurakentamisessa paljon mahdollisuuksia, sanoo Hyyryläinen.

Elementit E tunnetaan erityisesti koulurakentamisesta ja siirtokelpoisen rakennuksen konseptin kehittämisestä. Hyyryläinen pitää tätä aitona kiertotaloutena sen sijaan että rakennus purettaisiin. Yritys on vahvasti mukana teollisen puurakentamisen kehitystyössä ja oppisopimuskoulutuksessa yhteistyössä paikallisen ammattikoulun kanssa.


Siirtokelpoisia kouluja ja päiväkoteja

Aikaisempaan tehtaan tuotantoon nähden Hyyryläinen muutti tuotannon pysyvien rakennusmääräysten mukaisiksi puutilaelementeiksi. – Leveiden tilapäiskäyttöön tarkoitettujen tilaelementtien sijaan olemme jäykistäneet niiden rakennetta siten, että ne kestävät kuljetukset ja mahdollisesti uuden siirron. Tilaelementit täyttävät muutoinkin pysyvän rakentamisen nykyiset rakennusmääräykset.

60-80 neliömetrin suuruiset tilaelementit sopivat erityisesti koulujen, päiväkotien, palvelutalojen ja toimistorakennusten rakentamiseen. – Pääosa tuotannosta on mennyt koulurakentamiseen. Teemme rakennuksen aina pysyvän rakennuksen ehdoilla, vaikka sen tarkoitus olisi toimiakin niin sanottuna väistötilana ja se tulisi siirretyksi myöhemmin muuhun tarkoitukseen. Siirtomahdollisuus tuo tälle rakentamisen konseptille lisäarvoa.

- Me toteutamme jo nyt kiertotaloutta. Kun asiakkaan tarpeet jonkun rakennuksen kohdalla muuttuvat ja tulee tarve siirtää rakennus uuteen paikkaan ja uuteen käyttöön, me mahdollistamme sen. Uudessa paikassa se on jo kierrätetty rakennus. Ja tätä rakennuksen elämää voidaan jatkaa vielä kolmannelle tai neljännelle sijoituspaikalle.

Hyyryläisen mukaan tässä kiertotalous saa uuden ulottuvuuden sen sijaan että mietittäisiin rakennuksen purkamista ja sen osien uudelleen käyttöä. – Kun meidän valmistama puurakenteinen moduulirakennus lähtee uudelle paikalle, sen kustannus on 10–20 prosenttia uuden rakennuksen hinnasta. Tässä kiertotalous nousee aivan uudelle tasolle.

- Asiakkaalle syntyy puurakenteisista moduuleista lisäarvoa siitä, että tehdasvalmistus takaa rakentamisen laadun. Kun kohde ja sen toteuttaminen on huolella suunniteltu ja kaikki työvaiheet tehdään säältä suojattuna, se on teollinen tuote ja täysin erilainen kuin tontilla perinteisesti rakennettu rakennus. Teollisen valmistuksen etu on nimenomaan sen laadussa ja nopeudessa.

Hyyryläisen mukaan on yhä enemmän tilanteita, joissa kunnassa syntyy sisäilmasta tai muusta syystä johtuva tarve saada uudet koulutilat nopeasti. – Meillä on juuri pöydällä Helsinkiin toimitettava koulu, joka pitäisi olla valmis helmikuun lopussa. Vaikka nyt marraskuussa emme ole sitä vielä aloittaneet, niin 1400 neliömetrin suuruinen koulu valmistuu ajallaan. Minusta se on aika ripeää toimintaa.

Mukana suunnittelusta asentamiseen

Viimeisten vuosien aikana puun käyttö on Hyyryläisen mukaan päiväkoti- ja koulurakentamisessa merkittävästi kasvanut. – Kysyntä on kasvanut muun muassa siksi, että nyt teollisen puurakentamisen edut tunnetaan kunnissa entistä paremmin. Myös puurakentamisen osaaminen on arkkitehtien ja rakennesuunnittelijoiden parissa kasvanut, ja se on lisännyt puurakentamisen kysyntää.

- Meidän tavoitteemme on rakentaa laadukkaita, pitkäkestoisia rakennuksia. Se että moduuliratkaisuilla on ollut lyhytaikaisen rakentamismallin maine, on pikkuhiljaa muuttumassa. Alalla on ollut myös toimijoita, jotka eivät ole toimineet tässä vastuullisesti, vaan on menty siitä, mistä aita on matalin. Me haluamme olla hyvä rakentaja ja kumppani asiakkaalle.

Elementit – E valmistaa tilaelementit sekä vastaa moduulien kuljetuksesta ja asennuksesta rakennuspaikalla.  – Lopputuloksen kannalta on välttämätöntä, että emme hajauta vastuuta. Koko hanke elementtien suunnitteluista ja rakentamisesta rakennuspaikan perustamistöihin ja asennukseen on meidän vastuullamme ja ohjauksessa.

- Vastaamme suunnittelun ohjauksesta ja teemme yhteistyötä useamman arkkitehtitoimiston kanssa. Kun arkkitehti on sisäistänyt puutilaelementtirakentamisen idean, meidän on helpompi toteuttaa se. Vaikka asiakas tulee valmiiden suunnitelmien kanssa, joudumme ne päivittämään teollisen puurakentamisen asettamien ehtojen mukaisiksi suunnitelmiksi.

Haasteena teollisen vakioinnin ja asiakkaan toiveiden yhteensovittaminen

Seuraavana puurakentamisen kehityshaasteena Hyyryläinen pitää teollisen vakioinnin ja asiakkaalle räätälöityjen ratkaisujen yhteensovittamista. – Kustannustehokkuutta saadaan toistoilla ja vakioiduilla ratkaisuilla, joilla voidaan tuottaa pitkiä sarjoja. Me yritämme joka kohteessa sovittaa yhteen teollisen vakioinnin käytännöt ja jättää siihen asiakkaan haluamia vapauksia saada mukaan asiakkaan haluama oma peukalonjälki ja yksilöllisyys.

- Kehitämme prosesseja, joilla pystytään reagoimaan nopeasti asiakkaan tarpeeseen. Kehitämme tuotantoon soveltuvia, pitkälle esivalmistettuja puurakentamisen komponentteja ja tehokkaampia teollisen valmistuksen prosesseja. Koko rakentamisen ketju on säältä suojattuna tehtaalta asennukseen.

Hyyryläinen pitää yhtenä puurakentamisen etuna rakentamisen, kuljetusten ja asennuksen aikaisen kuivaketjun toteutumista. - Meillä on laadunvarmennus, niin kuin teollisuudessa kuuluu olla. Kaikki työvaiheet on varmennettu ja dokumentoitu siten, että loppulaatu vastaa tavoitteita. Mitä pidemmälle pystymme teollista valmistusta kehittämään, sitä enemmän asiakas hyötyy laadukkaasta tuotteesta ja teollisen valmistuksen tuomasta kustannussäästöstä. 

Puurakentaminen ratkaisu ilmastomuutokseen ja sisäilmaan

Rakennusalan tulee Hyyryläisen mukaan osallistua myös ilmastotalkoisiin. – Puun vähähiilisyydestä ja rakentamisen päästöistä keskustellaan, mutta se ei konkretisoidu vielä rakentamisen päätöksissä. Me olemme teettäneet muutamasta kohteestamme hiilijalanjäljen laskennan ja todenneet, että ero perinteiseen betonirakentamiseen on huomattava.

- Mielestäni meidän toiminnallamme on merkitystä myös ilmastomuutoksen ehkäisemisessä. Kun yrityksemme vaikutuspiirissä on lähes 200 ihmistä ja tuotteitamme käytetään ympäri Suomea, niin yrityksen näkökulmasta katsoen vaikutus on suuri. Me mahdollistamme, että asiakas voi valita laadukkaan, kilpailukykyisen tuotteen, jolla voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen.

Hyyryläisen mukaan rakentamisen säädösten ja määräysten on tuettava vähähiilisen rakentamisen tavoitteita. – Mutta pelkät säädökset eivät riitä, jos itse tekeminen ei tue samoja tavoitteita. Kun joka päivä kokee tekevänsä hyvää ja parempaa tulevaisuutta lapsille ja nuorille, niin se tuntuu hyvältä.

- Kun Suomessa puhutaan paljon sisäilmaongelmista, huomio kohdistuu ongelmarakennuksiin. Nyt pitäisi tämän sisäilmakeskustelun painopiste saada siirrettyä siihen, miten rakennetaan hyviä ja terveellisiä rakennuksia, missä ongelmia ei ole. Meillä on näyttöä siitä, että hengittävän puumateriaalin ja talotekniikan oikealla käytöllä voidaan tuottaa sisäilmaltaan hyviä rakennuksia.

Oppisopimus mahdollisuus opiskelijalle ja yritykselle

Autonasentajaksi kouluttautuneen Hyyryläisen tie vei maanrakennustöihin ja yrittäjäksi. - Tärkein juttu yrittäjyydessä on, että löytyy sisäinen intohimo ja palo tekemiseen. Minulla on aina ollut tahto tehdä parhaani ja että lopputulos olisi sellainen kuin asiakas haluaa sen olevan. Minulla on aina ollut empaattisuutta asiakasta kohtaan, kun pyrin asiakkaan näkökulmasta ajattelemaan asioita.

- Maanrakennustöissä näin, että aina ei ollut hyvin johdettua työtä. Minä näin tekemisen tarpeen ja esitin, voisinko vielä tehdä joitain tehtäviä ja sitä kautta minulla on aina työ lisääntynyt. Jos alat työtä säästämään niin työtä on vähemmän, mutta jos teet työtä enemmän niin sitä on vielä enemmän.

Elementit E työllistää kymmenen harjoittelijaa ammattikoulusta. - Olimme itsekin yllättyneitä suuresta kiinnostuksesta alalle. Me haluamme kannustaa nuoria teollisen puurakentamisen pariin. Osalle koulun oppilaista tehtiin oppisopimus, koska tunsimme heidän osaamistaan. Näen nykyisen ammattikoulusysteemin nuorille mahdollisuutena, mutta yritysten täytyy ottaa oppisopimus vakavasti.

- Kun ennen opiskelijat olivat koulussa ja valmistuivat sieltä joskus, nyt opiskelijat ovat yhä aikaa koulussa ja työharjoittelun tai oppisopimuksen kautta yrityksissä töissä. Tämä järjestelmä on velvoittava työnantajalle ja opiskelijalle. Oppisopimus kannattaa käyttää mahdollisuutena, mikä avaa myöhemmin mahdollisuuksia työelämässä.

Hyyryläinen suosittelee oppisopimusmallia yrityksille, jotka voivat tehdä oppilaitoksen kanssa joustavan kolmen tai kuuden kuukauden sopimuksen. – Vaikka se sitoo yritystä, meidän on huolehdittava siitä, että tulevaisuudessakin on tekijöitä.

Nyt 70 henkilöä työllistävä ja 35 miljoonan euron liikevaihdolla toimiva yritys voi viidessä vuodessa Hyyryläisen tavoitteen mukaan kasvaa kolminkertaiseksi. – Kun asetin tämän tavoitteen eräässä yritystilaisuudessa, minua kannustettiin käyttäytymään tavoitteen mukaisella tavalla. Vahvan kasvun tavoitteelta ei ole missään kohtaan leikattu siipiä, mutta kasvua koitetaan tehdä harkiten ja järkevällä tavalla. Tavoitetta tukee se, että puurakentamiseen uskotaan yhä enemmän ja paremmin ymmärretään, että puu voi olla rakentamisen päämateriaalina.

Markku Laukkanen ja Mikko Viljakainen

Lisätietoja: Veli Hyyryläinen, 040 9000656, veli.hyyrylainen@elementit.fi


Artikkeli on osa Metsämiesten Säätiön rahoittamaa ja Puuinfon toimittamaa Puhetta puusta! artikkeli ja podcast -sarjaa, jossa esittelemme suomalaisia puuta jalostavia yrityksiä. Sarja kertoo puualan tekijöiden suulla metsien ja puun käytön mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta. Hankkeella pyritään vaikuttamaan myös nuorten mielikuviin metsien kestävästä käytöstä sekä metsä- ja puualasta houkuttelevana uravaihtoehtona. Suomessa toimii paljon puuta eri tavoin jalostavia puutuotealan yrityksiä, joiden menestystä mitataan yhä vahvemmin ympäristön kestävyyden kannalta ja joiden toiminnalla on myös ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta merkittäviä vaikutuksia.