Olet täällä

Puu tuli Keski-Euroopan koulurakentamiseen omilla vahvuuksillaan

Itävallan pääkaupunki Wien kasvaa 40 tuhannella asukkaalla joka vuosi. Kaupunki joutuu vastamaan kasvuun asuntorakentamisen lisäksi uusien koulujen ja päiväkotien rakentamisella. Kaupunki on rakennuttanut tämän vuoden aikana kolme puukoulua ja lisää uudisrakennuksia ja koulujen laajennuksia on tulossa.

Kaupungin rakennusviraston johtajan Andreas Meinholdin mukaan esivalmistettujen puurakenteisten tilaelementtien käyttöön päädyttiin ensi sijassa niiden tarjoaman lyhyen rakentamisen ajan vuoksi.

-Olemme puutilaelementteihin perustuvilla rakentamisen ratkaisuilla pystyneet puolittamaan rakennusajan, koska teollinen esivalmistus on onnistunut hyvin ja se toimii luotettavasti rakentamisen ratkaisuna. Me olemme rakentaneet kouluja käyttökuntoon koulujen kahden kuukauden loman aikana, kun esivalmistusaste on elementeissä riittävän korkea, kertoo Meinhold.

Puurakentamisen nopeus yllätti myönteisesti

Koulut suunniteltiin alun perin Meinholdin mukaan vanhalle rakentamisen menetelmälle, mutta vaihdettiin puuhun ajan käytön takia. -Päädyttiin hybridiratkaisuun, jossa betoniytimen ympärille asennetaan puurakenteisia tilaelementtejä. Lyhyt rakennusaika yllätti kaikki, kun tarvitsimme kolme kuukautta laskettua vähemmän aikaa. Rakentaminen toi todella vähän haittaa vieressä toimiville kouluille. Puurakentamisessa ei ole haitallisia aineita eikä työmaalla tarvittu isoja koneita. Nämä olivat kaikki bonusta nopeuden päälle.

-Kaupungin imago on parantunut julkisen puurakentamisen myötä ja sen ansiosta. Puun hyväksyttävyys on parantunut merkittävästi kaupungin päätöksenteossa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt voi sanoa, että puu on tasavertainen materiaali muiden materiaalien rinnalla. Myös kaupunkilaiset hyväksyvät puurakentamisen, koska se liitetään hyvinvointiin sekä koetaan ekologisena ja kestävänä materiaalina, arvioi Meinhold.

-Olemme selvittäneet myös uusien koulujen sisäilmaa, joka on todettu hyvälaatuiseksi. Vanhempien, opettajien ja oppilaiden palaute kertoo viihtymisestä ja siitä, että puukoulussa oppilaat ovat rauhallisempia.

Esivalmistus toi parempaa laatua ja kustannusvarmuutta

Koulurakennusten esivalmistusaste oli korkea. Asennuspaikalle tuotiin pitkälle varusteltu tilaelementti, minkä laatua Meinhold piti parempana kuin paikan päälle rakennetuissa kohteissa. - Paremman laadun ja nopeuden lisäksi saimme kustannusvarmuutta, koska esivalmistus piti kustannukset paremmin ennakoitavissa. Kun koulu maksaa 10-20 miljoonaa euroa koosta riippuen, kustannusvarmuudella on merkitystä. On vain löydettävä oikea puuosien toimittaja, koska jotkut toimittavat rakentamisen puuosat tasoelementteinä, toiset tilaelementteinä.

-Me pyrimme tilaajana määrittelemään tilattavan rakennuksen koon, tilatarpeet ja toiminnallisuuden. Tarjouksen tekijän tehtävänä on määritellä, miten hanke toteutetaan ja mitä se maksaa. Me tietysti haemme etukäteen hintavarmuutta, mikä teollisessa puurakentamisessa on ollutkin parempaa kuin perinteisessä rakentamisessa, sanoo Meinhold.

-Pyydämme tarjoukset normaalisti kuudesta kahdeksaan yritykseltä, joista yleensä puolet valitaan jatkotarkasteluun. Valinnassa hinta saattaa painaa hieman enemmän, mutta yhä enemmän on puolet hintaa ja puolet laatua valinnan perustana.

Puun käytön hyväksyttävyys kasvanut

Kaupungin omassa rakentamisen organisaatiossa puun käytön hyväksyminen koulurakentamiseen kesti Meinholdin mukaan aikansa. -Sen eteen on pitänyt tehdä töitä, muutos ei tapahtunut hetkessä. Kun oltiin vakuuttuneita puurakentamisen paloturvallisuudesta ja kestävyydestä, hyväksyminen eteni nopeasti. Kun ensimmäisten kohteiden jälkeen voidaan osoittaa valmiiden koulujen toimivuus, hyväksyttävyys kasvaa kohde kohteelta.

-Teknisten rakentamisen säädösten osalta puurakentamiselle ei ole annettu mitään helpotuksia, vaan sen on täytettävä samat edellytykset kuin muunkin rakentamisen. Jokaisessa rakennuksessa materiaalit ovat samalla viivalla palo-, kosteus- ja maanjäristyssäädösten osalta, kun rakennuksille tavoitellaan yli 50 vuoden elinkaarta.

Teollisuuden suuntaan Meinhold esittää toiveen, että myös puurakentamisesta ja sen tuoteosista olisi saatavilla yhtenäinen rakennusmateriaalien luokitus. -Kun muilla materiaaleilla on testatut standardisoidut tiedot, puulta ne monin osin puuttuvat.

Meinholdin mukaan myös poliittinen paine puurakentamisen edistämistä kohtaan kaupunkirakentamisessa on kasvanut päättäjien joukossa. -On selvää, että kun lastentarha sijaitsee puiston kupeessa, sinne halutaan ympäristöystävällinen rakennus. Kyse on selvästi materiaaleista, joiden tulisi olla kemikaalivapaita, uusiutuvia ja ekologisia. Tämä sama poliitikkojen ajattelu koskee lastentarhoja, kouluja ja vanhusten palvelutaloja.

-Wienin nopea kasvu perustuu maan sisäiseen muuttoliikkeeseen ja maahanmuuton kasvuun. Tämä tarkoittaa jatkossakin aktiivista uudisrakentamista, mutta myös vanhan rakennuskannan kunnostamista. Puu tulee olemaan vahvasti mukana jatkossakin sekä uudis- että korjausrakentamisessa. Siihen vaikuttavat puurakentamisen nopeus, laatu ja nopeus poliittisen tuen ohella.


Artikkeli on osa toimittaja Markku Laukkasen toimittamaa Hyvät käytännöt -artikkelisarjaa, joka esittelee puurakentamisen toimintatapoja ja trendejä eri puolilla Eurooppaa. Sarja käsittelee muun muassa puurakentamisen kasvun tekijöitä julkisessa rakentamisessa, puun tuloa kaupunkirakentamiseen, vanhan rakennuskannan korvaamista puuratkaisuilla, teollisen esivalmistuksen, suunnittelun ja laadun vaikutusta kilpailukykyyn, rakennusteollisuuden ja yksityisten sijoittajien heräämisestä puurakentamisen kasvavaan markkinaan, puutuotealan kasvavia investointeja ja alan edunvalvonnan tärkeyttä osana metsien käytön hyväksyttävyyttä.

Artikkelisarjan julkaisua on rahoittanut Marjatta ja Eino Kollin säätiö.