Olet täällä

Vuoden 2016 Puutavarakauppias on Risto Heiskanen Hattulan Puusta

Palveleva puutavarakauppias Porvoosta

Tämän vuotinen Vuoden puutavarakauppias on 40-vuotisen puukappauran tehnyt yksityinen puutavarakauppias Risto Heiskanen Hattulan Puu Oy:stä Porvoosta. Valinta julkistettiin Puumarkkinapäivässä 24.11.2016 Vantaalla.

Valintaraati totesi, että Risto Heiskanen on pitkän linjan puutavaramies ja yksityinen menestynyt alan toimija, joka tekee töitä pitkäjänteisesti eikä yksittäisten sesonkien mukaan. Suoraselkäinen puutavarakauppias tunnetaan laatutavaran myyjänä, joka ymmärtää puun pitkäikäisenä ja arvokkaana rakennusmateriaalina ja myy ”oikeaa puuta oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja vielä oikeaan hintaan”. Tavarantoimittajien mielestä Heiskanen on kaikin puolin yksi parhaista alan yksityisistä toimijoista.

Heiskanen on käynyt Kotkan puutalousopiston puukaupallisen linjan. Jo ennen sitä ja kesälomien aikaan Heiskanen työskenteli puualalla sekä teollisuudessa että puukaupassa. Ensimmäinen valmistumisen jälkeinen työpaikka löytyi Metsäliitolta. Varsinaisesti Heiskanen ei ole vaihtanut työpaikkaa, vaan työpaikan omistajat ovat vaihtuneet vuosien varrella. Parikymmentä vuotta sitten mies oli tilanteessa, jossa oman yrityksen perustaminen tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Hän perusti vuonna 1995 Porvooseen Hattulan Puun yhdessä Timo Niemelän kanssa.

Hattulan Puu on perinteinen palveleva puutavaraliike, joka myy puupohjaisia rakennustarvikkeita. Asiakkaina ovat pääosin kuluttajat sekä muutama isompi rakennuttaja. Pitkäaikaisen yhteistyökumppanin mukaan liikkeessä asiakas ei tiedä kuka on johtaja, sillä kaikki palvelevat asiakkaita samalla lailla. Heiskanen tunnetaan ammattinsa osaavana asiakaspalvelijana, joka hoitaa jämptisti asiat ajallaan.

Puutavarakaupassa tulos ei Heiskasen mukaan tule helpolla, vaan tekemällä.
- Puun hinta ei ole pitkään aikaan noussut ja pientalorakentaminen on lamassa. Paljon on lisääntynyt asiakkaan koko paketin ostaminen palvelun tuottajalta. Myös netin kautta ostetaan paljon, Heiskanen pohtii.

Heiskanen näkee kuitenkin pienen valonkajastuksen tunnelin päässä ja uskoo aallonpohjan jo saavutetun ja pientalorakentamisen lähtevän hienoiseen kasvuun.
- Hanskoja ei laiteta tiskiin, vaan halutaan edelleen olla Suomen paras puutavaraliike.

Heiskanen iloitsee saamastaan tunnustuksesta.
- On hienoa, että saa tunnustusta. Paras palkinto tästä työstä on kuitenkin tyytyväinen asiakas.

Lisätietoja:

Vuoden Puutavarakauppias, toimitusjohtaja Risto Heiskanen, puh. 040 713 5327
SPY ry:n asiamies Kirsi Pellinen, puh.  040 737 9247, kirsi.pellinen@puuinfo.fi

SPY ry on Asiantuntevien puu- ja rakennustarvikekauppiaiden yhdistys ja yksi Puuinfo Oy:n perustajaosakkaista.

Palkinnon Risto Heiskaselle luovuttivat SPY ry:n puheenjohtaja Juha-Pekka Pöntinen ja vuoden 2015 kauppias Juha Mönkkönen.


Taustaa:

Vuoden Puutavarakauppias valittiin tänä vuonna 21. kerran. Palkinnon myöntää Suomen Puutavara- ja Rakennustarvikekauppiasyhdistys SPY ry. Palkinnolla halutaan tehdä tunnetuksi suomalaisen puutavarakaupan asiantuntemusta ja palvelua. Samalla se on henkilökohtainen tunnustus ja palkinto ansiokkaasta kauppiastyöstä puutavarakaupan piirissä. Palkinto on perinteinen osa valtakunnallisen Puumarkkinapäivän ohjelmaa, joka on koonnut puuteollisuuden ja kaupan väen yhteiseen tapahtumaan joka syksy jo 42 kertaa.

Aiemmat palkitut puutavarakauppiaat ovat: Aulis Viitanen, Mestarin Puu ja Rauta (1996), Seppo Lillstrang, Puukeskus Oy (1997), Arto Yletyinen, Puumerkki Oy (1998), Hannu Kallonen, Lauta Oy (1999), Kalle Lindström, Oy Sahakonttori Ab (2000), Ahti Kakko, Puumerkki Oy (2001), Matti Paukku, Puukeskus Oy (2002), Ari Koskinen, Starkki Oy Ab (2003), Harri Haapala, Puukeskus Oy (2004), Matti Leppinen, OP-Puu Oy (2005), Jorma Ojala, Puumerkki Oy (2006), Eero Kainulainen, Starkki Oy Ab (2007), Tapio Outinen, Puutoimi Tapio Outinen Oy (2008), Juhani Kiiski, Puumerkki Oy (2009), Juha Leppäkoski, Sarokas Oy (2010), Aarno Laakso, Puukeskus Oy (2011), Esko Jokela, Hyvinkään Puutavara Oy (2012), Timo Kokkonen, Puumerkki Oy (2013), Kaj Holmén, Simolin Oy Ab (2014) ja Juha Mönkkönen, DT Finland OY/STARK (2015).