12.10.2022

Julkiset rakennushankkeet

Julkisen rakennuttajan mahdollisuudet

Julkisella hankintayksiköllä on julkisia hankintoja koskevan nykylain mukaan yksiselitteinen oikeus määrätä, että tietty rakennus rakennetaan puusta. Vaihtoehtoisia tarjouksia ei tällöin tarvitse käsitellä tai hyväksyä. Puuta voidaan käyttää runkomateriaalina, vaikka sitä ei asemakaavassa erikseen vaadita.

Puun käyttöä rakennusmateriaalina ei tarvitse erikseen perustella julkisina hankintoina toteutettavissa rakennushankkeissa. Julkinen rakennuttaja saa tilata omien tavoitteidensa mukaisia ratkaisuja. Vähähiilisyys ja muiden tavoitteiden rohkea kirjaaminen ja niiden vaatiminen antavat myös toimittajille mahdollisuuden vastata yksiselitteisesti asetettuihin tavoitteisiin.  

Oikeudellisesti tarkasteltuna keskeistä on, että puu mainitaan kohteen kuvauksessa eikä hankkeen hankintakriteereissä. Tällöin valinta tehdään vain kohdekuvauksen mukaisista tarjouksista. Jos tarjous ei täytä kohdekuvauksen määrittelyä, se suljetaan valinnasta pois.

Mikäli kohteen toteuttamismateriaalia ei kohteen kuvauksessa ole mainittu, voi seurauksena olla hankkeen kyseenalaistaminen ja valituskierre. Valintakriteerien läpinäkyvyys ja oikeudenmukaisuus voidaan aina kyseenalaistaa, mutta tilaajan tahtoa ei.

Silloin kun hankkija ei erityisesti halua tai osaa edistää puun käyttöä, ovat suoritusperustaiset valintakriteerit paikallaan. Tällöin eri vaihtoehdot kilpailevat samoista lähtökohdista, mutta menettelyyn liittyy riski kriteerien kyseenalaistamisesta. Valintakriteereihin luottaminen on hankkeen tilaajalle vaikeampi tie tavoitteena olevan tahtotilan toteuttamiseen.

Suosituksia hiilineutraaleihin julkisiin rakennushankintoihin 

  1. Hyödynnä hankintalain mahdollisuudet. Laki mahdollistaa ympäristöä koskevien vähimmäisvaatimusten, kriteerien ja ympäristömerkkien käytön julkisissa hankinnoissa. Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous voi olla myös ympäristön kannalta paras.  
  1. Valmistele huolella. Tavanomaista korkeamman ympäristösuoritustason saavuttaminen edellyttää, että hankinnan valmisteluun voidaan käyttää tarpeeksi aikaa, osaamista ja harkintaa. Hiilineutraalit julkiset puurakennushankinnat eivät välttämättä ole normaaleja hankkeita kalliimpia. Kustannusoptimaalisuuden tulee kuitenkin perustua huolelliseen arvioon.  
  1. Sovella elinkaari- ja kiertotalousajattelua. Rakennuksen koko elinkaaren aikaisten ympäristö- ja talousvaikutusten arviointiin on olemassa standardoituja menetelmiä. Niiden avulla voidaan välttää osaoptimointi ja tunnistaa kustannustehokkaat tavat parantaa rakennuksen ympäristövaikutuksia, käyttöikää ja kierrätettävyyttä. Elinkaari- ja kiertotalousajattelun parhaat edut saadaan, jos niitä sovelletaan jo hankinnan suunnitteluvaiheessa.  
  1. Tarkista vihreän rahoituksen kriteerit sekä mahdolliset puurakentamisen käynnistysavustukset. Rahoitusmarkkinoilla on tuotteita, jotka soveltuvat erityisesti ympäristöystävällisen rakentamisen tueksi. Näiden rahoitustuotteiden edellyttämät kriteerit kannattaa huomioida hankinnan suunnitteluvaiheessa.  
  1. Varmista suunnittelun ohjauksen resurssit. Suunnitteluvaiheessa on suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa esim. rakennuksen hiilijalanjälkeen. Suunnittelun jälkeiset rakennusmateriaalien hankinnat ja urakointi toteuttavat suunnitelmaa, eikä niiden kautta voida kokonaan kuroa umpeen suunnitteluvaiheessa mahdollisesti toteuttamatta jääneitä tavoitteita.  
  1. Muista koordinaatio. Julkiset rakennukset toteutetaan usein monen peräkkäisen julkisen hankinnan ketjuna. Tällöin on tärkeää, että rakennukselle asetetut tavoitteet siirtyvät kuhunkin hankintaan niiden erityispiirteet huomioiden.  
  1. Ota valmiit keinot käyttöön. Rakennusmääräykset, hankintalaki, kestävän kehityksen standardit ja arviointityökalut mahdollistavat hiilineutraalin julkisen rakentamisen tavoitteet. Olemassa olevin keinoin voidaan asettaa vaikuttavia tavoitteita ja seurata niiden toteutumista läpi toteutusketjun. Rakennus- ja konsulttialalla on riittävästi osaamista, jolla voidaan toteuttaa nykyistä hiilineutraalimpia julkisia puurakennuksia.  
  1. Kehitä hankintaosaamista puurakennushankkeiden avulla. Hankintojen valmisteluvaihe, allianssimenettely tai innovaatiokumppanuuteen perustuvat hankinnat voivat tarjota hankintayksikön asiantuntijoille hyvän tilaisuuden päivittää tietojaan. Tämän hyödyntämiseksi tulisi hankinta valmistella huolellisesti. 

Muokattu lähteestä: Ympäristöministeriön Vihreä julkinen rakentaminen – Hankintaopas (2017)

Oppaita

Puun käyttö julkisessa rakentamisessa -opas

Opas on tuotettu yhteistyössä puurakentamisen eri alojen ammattilaisten kanssa. Projektin aikana on saatu ymmärrystä siitä miten eri tahot kokevat puurakentamisen hankintoihin liittyvät haasteet sekä onnistumiset ja millä keinoilla hiilineutraaliustavoitteita voidaan aidosti edistää ja vahvistaa sekä saadaan aikaan tervettä kilpailua yritysten välillä. Selkeimpiä hankkeen aikana opittuja kokonaisuuksia on ymmärrys, että nykymuodossaan puurakentamista ei voi kilpailuttaa kuten tähän asti hankkeita on totuttu kilpailuttamaan. Teollinen puurakentaminen sisältää useita eri järjestelmiä, erilaisia toteutusmalleja sekä näiden yhdistelmiä, joiden erilaiset vaikutukset hankkeen kulkuun tilaajan on hyvä ymmärtää ja ottaa huomioon.

Rakennuttaminen-sivuston sisältö perustuu suurelta osin ympäristöministeriön julkaisuun Puun käyttö julkisessa rakentamisessa – Hankintaopas (Ympäristöministeriön julkaisuja 2022:25).

Miten lisätä puun käyttöä julkisessa rakentamisessa?

Kuntien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä on merkittävä, ja puurakentaminen on yksi tärkeä keino vähentää päästöjä.
Puurakentaminen on myös tärkeä työllistäjä maakunnissa.

Tähän julkaisuun (Ympäristöministeriö 2021) on koottu kuntien tueksi näkökulmia sekä käytännön vinkkejä julkiseen puurakentamiseen ja puun käytön lisäämiseen.

Opas julkisiin hankintoihin (2017) ja Vihreä julkinen rakentaminen – Hankintaopas (2017)

KEINO-osaamiskeskus kehittää kestäviin ja innovatiivisiin hankintoihin liittyvää osaamista, johtamista, mittaamista, yritysyhteistyötä sekä edistää uusien ratkaisujen ja toimintamallien skaalautumista.