Rakentamisen korkea kustannustaso näkyy asuntojen hinnoissa, vuokrissa ja julkisten rakennushankkeiden investointikustannuksissa. Osa kustannuksista syntyy sääntelyvaatimuksista ja menettelyistä, joiden kustannusvaikutukset eivät aina ole suhteessa saavutettuihin hyötyihin. Puutuoteteollisuus ry:n alustavien laskelmien mukaan turha tai päällekkäinen sääntely voi kasvattaa puukerrostalon kokonaiskustannuksia jopa 7,5 prosenttia.

Valtakunnallinen vaikutus voi nousta satoihin miljooniin euroihin
Suomessa valmistui vuosina 2020–2024 keskimäärin 2,5 miljoonaa kerrosneliömetriä puurunkoisia uudisrakennuksia vuosittain. Kun Puutuoteteollisuus ry:n arvioima 135–237 euron neliökohtainen kustannusvaikutus suhteutetaan tähän volyymiin, saadaan laskennalliseksi vaikutukseksi noin 340–590 miljoonaa euroa vuodessa.
Kyseessä on havainnollistava laskelma, ei arvio toteutuneista lisäkustannuksista. Se kuitenkin osoittaa, kuinka yksittäiset sääntelyvaatimukset ja menettelyt voivat yhdessä muodostaa merkittävän kustannustekijän.
Sääntelyä tulee tarkastella kustannustehokkuuden näkökulmasta
Puutuoteteollisuus ry esittää rakentamisen sääntelyn perusteellista läpikäyntiä. Tavoitteena on tunnistaa vaatimukset, joiden kustannusvaikutukset eivät vastaa niiden tuottamia turvallisuus-, terveellisyys- tai laatuetuja.
Rakentamisen kustannuksiin vaikuttavat materiaalien, työn ja energian lisäksi myös rakenteiden monimutkaisuus, ylimääräiset työvaiheet, viranomaiskäytäntöjen erot sekä toistuvat selvitysvaatimukset. Ne lisäävät suunnittelu-, hallinto- ja toteutuskustannuksia sekä voivat pidentää rakentamisaikaa.
Neljä merkittävää kustannustekijää
Puutuoteteollisuus ry tarkasteli viisikerroksista, 2 400 bruttoneliömetrin puukerrostaloa, jonka kokonaiskustannus on 7,6 miljoonaa euroa. Tarkastelun mukaan lisäkustannuksia aiheuttavat erityisesti:
- palosuojaverhoukset ja päällekkäiset suojauskerrokset
- välipohjien värähtely- ja akustiikkavaatimukset
- elementtikuljetusten rajoitukset ja työmaavaikutukset
- rakennusvalvonnan tulkintaerot sekä päällekkäinen selvitystyö
Näiden yhteenlaskettu vaikutus on laskennallisesti 324 000–569 000 euroa rakennusta kohden eli 4,3–7,5 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.
Kohti yhtenäisempää ja suoritusperusteista sääntelyä
Puutuoteteollisuus ry:n mukaan Suomen rakentamismääräyksiä tulisi tarkastella suhteessa muiden Pohjoismaiden käytäntöihin erityisesti paloturvallisuuden, akustiikan, värähtelyn ja energiatehokkuuden osalta. Tavoitteena ei ole alentaa turvallisuus- tai laatutasoa, vaan saavuttaa samat tai paremmat lopputulokset kustannustehokkaammilla ratkaisuilla.
Suoritusperusteinen sääntely mahdollistaisi nykyistä paremmin erilaisten materiaalien ja teknisten ratkaisujen hyödyntämisen sekä tukisi teollista rakentamista, tuotekehitystä ja vientiä. Samalla rakennusvalvonnan tulkinta- ja hyväksyntäkäytäntöjä tulisi yhtenäistää valtakunnallisesti.
Puutuoteteollisuuden kolme ehdotusta
Puutuoteteollisuus ry esittää, että:
- tarpeettomat ja päällekkäiset vaatimukset karsitaan
- määräyksiä yhtenäistetään pohjoismaisella tasolla
- suoritusperusteista sääntelyä ja sujuvampia viranomaiskäytäntöjä edistetään
Tavoitteena on alentaa rakentamisen kustannuksia ja parantaa tuottavuutta tinkimättä rakennusten turvallisuudesta, terveellisyydestä tai laadusta.
Lue tarkemmin laskelmista ja Puutuoteteollisuuden hallitusohjelmatavoitteesta

