Versola - Versowoodin uusi keskuskonttori
Versowoodin uusi keskuskonttori toimii porttina Suomen suurimmalle yksityiselle sahatavaran ja jatkojalosteiden tuotantoalueelle Vierumäellä. Hankkeessa on kehitetty ja pilotoitu uusia liimapuurakenteiden liitosratkaisuja sekä muuntojoustavan puutoimiston konseptia.
Rakentamisen suunnanmuutos alkaa, mutta puualalle kasvu ei ole itsestään selvää
Rakentamisen alkuvuosi toi mukanaan jotain, mihin ei ole totuttu: hyviä uutisia. Ei juhlavia tai dramaattisia, mutta aitoja. Talous kasvaa, rakennusluvat nousevat ja kokonaisaloitukset ovat kääntyneet ylöspäin. Markkina ei ole palannut normaaliksi, mutta se ei myöskään enää vajoa alaspäin. Tämä on jo enemmän kuin mihin useimmat ennusteet vuosi sitten uskoivat. Puutuoteteollisuuden näkökulmasta kuva on silti kaksijakoinen.
Kohtuuhintainen asuminen rakentamisen ytimessä
Puupäivän 12.11.26 Koti kaikille – kohtuuhintainen asuminen -seminaarissa alan asiantuntijat tarkastelevat teemaa useista näkökulmista. Keskiössä ovat asuntotuotannon kustannusrakenne ja nykyhaasteet sekä puurakentamisen tarjoamat mahdollisuudet tuottavuuden ja laadun kehittämisessä.
Puupöly on arkea – mutta ei harmiton
Ilmanlaadun parantaminen edellyttää siirtymistä yksittäisistä keinoista kokonaisvaltaiseen pölynhallintaan. Kohdepoiston rinnalle tarvitaan tehokkaita ilmanpuhdistusratkaisuja, jotka poistavat hienojakoisen pölyn koko tilasta – myös sieltä, minne se leviää tuotantopisteiden ulkopuolelle. Lisäksi on varmistettava suojainten johdonmukainen käyttö sekä lisättävä ymmärrystä pölyn liikkeestä ja vaikutuksista. Kun ilmanlaatua mitataan ja kehitetään järjestelmällisesti, pölystä tulee hallittava riski ja työympäristöstä aidosti turvallisempi kaikille.
Hongan hirsirakenteet nyt saatavilla ProdLibissä
Honkarakenteen tuotteet, rakennedetaljit ja suunnittelua tukevat aineistot ovat nyt saatavilla ProdLib-palvelussa. Suunnittelijoille julkistus tarjoaa ajantasaiset BIM-objektit ja CAD-aineistot, joiden avulla hirsirakenteet ja -detaljit voidaan integroida suoraan osaksi suunnitteluprosessia.
Puun käyttö näkyy Lahdesjärven uusissa kerrostaloissa
Kerrostaloihin toteutetaan puuelementtirakenteiset julkisivut. Sen lisäksi rakentamisessa hyödynnetään muutenkin mahdollisimman paljon puuta.
Vuoden 2026 Puuteollisuusyritys – Kuopion Woodi Oy
Kuopion Woodi Oy on valittu vuoden 2026 puuteollisuusyritykseksi Puuteollisuus ry:n vuosikokouksessa Seinäjoella perjantaina 22.5.2026. Valintaperusteina toimivat yrityksen investoinnit, vienti, tunnettuus markkinoilla sekä taloudellisesti kannattava liiketoiminta haastavassa markkinatilanteessa.
Ligniinistä liimaa liimapuuhun – LignoSphere tuo biopohjaisen vaihtoehdon teollisiin liimoihin
Suomalainen biomateriaaliyritys LignoSphere kehittää ligniinipohjaisia liimoja ja pinnoitteita, joilla voidaan korvata fossiilipohjaisia epokseja erityisesti rakentamisessa ja puutuoteteollisuudessa. Uudet materiaalit soveltuvat vaativiin käyttökohteisiin, kuten liimapuun ja muiden insinööripuutuotteiden valmistukseen.
Lidlin kolmas puurakenteinen myymälä ja ketjun 210. myymälä avattiin Karistossa
Myymälä rakennettiin perinteisten teräsristikoiden sijaan puusta, mikä näkyy näyttävästi niin julkisivussa kuin sisätiloissakin. Puuratkaisun ansiosta rakentamisen hiilidioksidipäästöjä pystyttiin vähentämään noin neljänneksellä.
Kostia Areena
Kostia Areena on Pälkäneen kuntakeskukseen toteutettu liikuntarakennus, jossa puun käyttö on olennainen osa arkkitehtonista ilmettä ja rakenteellisia ratkaisuja. Rinteeseen sovitettu rakennus yhdistää laajat liikuntatilat, katsomot ja oheistoiminnot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Puupäivän ohjelma Kestävästi puusta -teemojen pohjalta
Puupäivässä katse on tulevaisuudessa – ja ratkaisu löytyy puusta. Tämän vuoden ohjelma nojaa Kestävästi puusta -hankkeen teemoihin ja tuo esiin, miten puu vastaa aikamme haasteisiin.
Ehdota vuoden 2026 Puupalkinnon saajaa
Puuinfo kutsuu suunnittelijoita, rakennuttajia, rakentajia sekä muita rakennetusta ympäristöstä kiinnostuneita tekemään ehdotuksia vuoden 2026 Puupalkinnon saajaksi.
Puupäivän 30. juhlavuosi - ilmoittautuminen on nyt auki!
Tänä vuonna Puupäivä viettää 30‑vuotisjuhlavuottaan. Merkkivuoden kunniaksi tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa laajennettuna 1,5 päivän kokonaisuutena. Uudistettu tapahtuma tarjoaa aiempaa enemmän tilaisuuksia kohdata kollegoita, kuulla ajankohtaisia puheenvuoroja ja tutustua alan osaamiseen.
Ympäristöministeriössä valmistelussa oleva energiatehokkuussääntely voi olla kuolinisku suomalaiselle hirsirakentamiselle ja vaarantaa samalla kasvavan viennin
Alan toimijoiden mukaan suunniteltu kiristys voi nostaa massiivirakentamisen kustannuksia merkittävästi, lisätä päästöjä, ajassa jossa niitä pitäisi pienentää sekä heikentää mm. suomalaisen hirsirakentamisen kilpailukykyä että vientiä. Rakennusala on asiassa poikkeuksellisen yksimielinen.
”A STORY BOOK OF TIMBER” - Puuarkkitehtuuria yhdysvalloissa
Anthony Timberlands Center for Design and Material Innovation avattiin elokuussa 2025 Fayettevillessä, Arkansasissa, Yhdysvalloissa. Innovaatiokeskus on toteutettu University of Arkansas, Fay Jones School of Architecture + Design -arkkitehtikoulun käyttöön. Rakennus on sekä puurakentamisen opetusta ja tutkimusta palveleva tila että tutkimusväline itsekin.
Finnfoamin rakennekirjasto laajeni alapohjarakenteisiin
Finnfoamin uusi rakennekirjasto on laajentunut kattamaan myös alapohjarakenteet. Aiemmin kirjasto sisälsi loivien ja käännettyjen kattojen sekä ulkoseinien rakenneratkaisuja, mutta nyt mukana ovat myös yleisimmät maanvastaiset ja tuulettuvat alapohjarakenteet kaikilla Finnfoamin valmistamilla lämmöneristeillä (Finnfoam, FF‑EPS, Styroplast EPS).
Luken tutkimusprofessori Ilkka Leinonen: Ilmastotoimiin tarjotaan näennäisratkaisuja
Kun Suomen ilmastokeskustelu on keskittynyt hakkuiden vähentämiseen, globaalissa mittakaavassa se on näennäisratkaisu. – Puun kysyntä ei katoa, vaikka Suomi leikkaisi metsänhakkuitaan. Tuotanto vain siirtyy suurelta osalta toisiin maihin mutta taloudellinen tappio kohdistuu Suomeen, sanoo Luken tutkimusprofessori Ilkka Leinonen.
Tulos julki rakennusalalta – 3 000 ammattilaista kertoo, miltä tulevaisuus nyt näyttää
Rakennusalan ammattilaiset ovat alan yleiseen keskusteluun peilaten ehkä hieman yllättäen asteen optimistisia tulevan suhteen. Stark Suomi teetti rakennusalan ammattilaisille kyselyn selvittääkseen heidän näkemyksiään alan tulevaisuudesta. Kyselyyn vastasi lähes 3 000 alan ammattilaista.