6.11.2026

Vuoden silta 2026 -palkinto Porvoon Vanhankaupungin sillalle

Porvoon Vanhankaupungin silta on valittu Vuoden silta 2026 -tunnustuksen saajaksi. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä toteutettu hanke yhdistää pitkän siltaperinteen nykyaikaiseen suunnittelu- ja rakentamisosaamiseen. Sillan omistaa Porvoon kaupunki, suunnittelusta vastasi Ramboll Finland ja urakoinnista Kreate. Kilpailun tuomaristo kuvailee 38,5-metrisen sillan uudistamista kokoaan huomattavasti vaativammaksi hankkeeksi.

Vuoden silta 2026
Vuoden silta 2026 -palkinnon saanut Porvoon Vanha silta ylittää Porvoonjoen. Kreate toteutti liimapuupalkkisillan historialliseen siltapaikkaan, ja vanhojen maatukien luonnonkivet palautettiin osaksi valmista siltaa. Kreate

Porvoonjoen ylittävällä paikalla on ollut siltayhteys jo 1400-luvulta lähtien, ja silta on ollut keskeinen osa Vanhan Porvoon kaupunkikuvaa. Tuomariston mukaan hanke osoittaa, kuinka historiallisesti merkittävä kohde voidaan uudistaa nykyvaatimuksia vastaavaksi säilyttäen samalla sen alkuperäinen ilme ja kulttuurihistoriallinen arvo.

Joulukuussa 2025 käyttöön otettu uusi silta toteutettiin kaksiaukkoisena liimapuupalkkisiltana. Sen kansi rakennettiin lehtikuusesta, ja rakenne sulautuu luontevasti ympäröivään maisemaan. Tuomariston puheenjohtaja Ville Alajoen mukaan silta edustaa korkeatasoista suomalaista puurakentamista, jossa modernit rakenteet on toteutettu hienovaraisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

Teknisesti hanke oli vaativa. Rakentaminen toteutettiin tiiviissä kaupunkiympäristössä, osin veden päällä, ja se edellytti useita erikoisratkaisuja sekä eri suunnittelualojen tiivistä yhteistyötä. Yksi hankkeen merkittävimmistä saavutuksista oli 1850-luvulla rakennetun sillan alkuperäisen ilmeen säilyttäminen. Esimerkiksi maatukien luonnonkivet dokumentoitiin ja palautettiin paikoilleen uusien rakenteiden verhouksiksi yhteistyössä Porvoon museon kanssa.

Lopputuloksena syntyi silta, joka yhdistää historiallisen ympäristön arvot ja nykyaikaisen infrastruktuurin vaatimukset. Hanke toimii esimerkkinä siitä, kuinka kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennettua ympäristöä voidaan uudistaa vastuullisesti ja pitkäjänteisesti tuleville sukupolville.

Lue lisää

Tutustu kohde-esittelyyn täällä.