Puurakentamisen tulevaisuuteen liittyy monia mahdollisuuksia
VTT:n toteuttamassa ennakointihankkeessa selvitettiin puurakentamisen tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita haastattelemalla laajaa joukkoa puurakentamisen asiantuntijoita.
Teksti: Maarit Halttunen ja Janne Lehenkari, VTT
Korkeiden kohteiden puurakentamiseen kohdistuu paljon odotuksia. Puukerrostalot voivat auttaa ilmasto- ja kestävyystavoitteiden saavuttamisessa kaupunkien tiivistyessä ja kerrostalorakentamisen suosion kasvaessa. Moni myös arvostaa puun ominaisuuksia luonnonmateriaalina.
Valtio ja kunnat tukevat puurakentamista monin tavoin. Nykyisen hallitusohjelman mukaan puurakentamista on tarkoitus edistää lisäämällä kannustimia ja purkamalla siihen liittyvää sääntelyä. Valtio on jo pitkään suosinut puurakentamista esimerkiksi maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksissa, joita solmitaan suurimpien kaupungin kanssa. Kunnat ovat vastaavasti suosineet puurakentamista kaavoituksessa ja julkisessa rakentamisessa.
Myönteisestä ilmapiiristä ja julkisesta tuesta huolimatta korkeiden kohteiden puurakentamisen kasvu on ollut Suomessa hidasta. Viime vuosina puukerrostalojen markkinaosuus on jäänyt noin 5 prosenttiin. Julkisissa rakennuksissa puurakentamisen osuus on ollut 10-20 prosenttia.
Alan keskeinen haaste on se, että korkeiden kohteiden puurakentamisessa ei ole teollisen mittakaavan edellyttämää kehittynyttä markkinaa ja tuotantoa. Tämä nostaa puurakentamisen riskejä korkeiksi sekä rakennuttajille että rakennusliikkeille. Rakennusalan laskusuhdanne on edelleen vaikeuttanut tilannetta.
Suhdannetilanteesta riippumatta puurakentamisen nousua voidaan edesauttaa rakennusalan uudistumisella. Puurakentamisen edelläkävijöiltä kerättyjen näkemysten mukaan tarvitaan rakennusalan omia toimia ja yhteistyötä niin standardien kehittämiseksi, hybridirakentamisen (puun, betonin ja teräksen yhdistäminen) lisäämiseksi kuin puun hyvän imagon hyödyntämiseksikin.
Etenkin puurakentamisen standardien kehittäminen betonielementtistandardijärjestelmää (BES) vastaavaksi nousee tärkeäksi tulevaisuuden haasteeksi. Jo 1970-luvulta lähtien käytössä ollut BES-standardi on ollut keskeinen tekijä tehokkaiden markkinoiden syntymiselle betonirakentamiselle. Vastaavasti yhteinen puuelementtistandardijärjestelmä parantaisi puurakentamisurakoiden kilpailuttamisen edellytyksiä, ennakoitavuutta ja kustannusten hallintaa.
Hybridirakentamisen lisääntyminen on keino lisätä puun käyttöä rakentamisessa ja tämän toteutuminen voisi olla mahdollisuus puumateriaalin käytön vähittäiseen lisäämiseen. Hybridikohteiden onnistumistarinat kasvattaisivat rakennusalan kiinnostusta puurakentamiseen ylipäätään.
Tulevaisuudessa puumateriaalin hyvän imagon vahvistaminen ja sen hyödyntäminen puurakentamisen puolesta puhuttaessa ovat avainroolissa. Puun vastuullisuus, lujuus ja luonnollisuus materiaalina tulisikin nostaa keskeiseksi argumentiksi, joka saavuttaisi niin alan toimijat kuin suuren yleisönkin. Imago liittyy rakennusten loppukäyttäjien arvostuksiin. Puurakentamista suosimalla rakennuksen loppukäyttäjä voi osoittaa sitoutumisensa kestävään kehitykseen. Esimerkkinä tästä käy peliyhtiö Supercellin puurakenteisten toimitilojen rakentaminen Helsingin Jätkäsaareen, mikä on ollut paljon esillä julkisuudessa.
Rakennusalan uudistumisen ohella tarvitaan edelleen myös julkisen sektorin toimia. Julkisen puurakentamisen lisääntyminen laskusuhdanteen aikana välittäisi vahvan viestin puurakentamisen tulevaisuuden merkityksestä. Julkisen tuen osalta myös puurakentamiseen liittyvien säädösten ja määräysten kehittäminen rakentamista helpottavaan suuntaan olisi merkittävä kädenojennus puurakentamiselle. Sääntelyn helpottamiseen viitataan myös nykyisessä hallitusohjelmassa.
Puurakentamisen tulevaisuuden pohtimisen tueksi listasimme oheiseen kuvioon kysymyksiä, joiden avulla puurakentamisen toimijat voivat paremmin hahmottaa puurakentamisen edistämisen mahdollisuuksia. Tulevaisuuden imu viittaa kuviossa siihen, millaisia toivottuja visioita puurakentamisen tulevaisuuteen liittyen on tai mikä on parasta mitä voisi tapahtua. Näihin visioihin liittyvät kysymykset kiteyttävät tutkimuksemme johtopäätökset organisaatioissa käytävän pohdinnan ja keskustelun tueksi. Ne tukevat myös yhteisymmärryksen luomista eri sektoreiden välillä.
Puurakentamisen edelläkävijöitä haastateltiin VTT:n puurakentamisen ennakointihankkeessa, jonka tehtävä oli tarkastella keinoja edistää puurakentamista liiketoiminnallisesta asiakasnäkökulmasta. Haastatteluihin osallistui 14 puurakentamisen eturivin asiantuntijaa ja osaajaa sisältäen rakennusliikkeiden, rakennuttajien ja asiantuntijaorganisaatioiden edustajia. Lisäksi hankkeessa analysoitiin taustamateriaalia akateemisista, hallinnollisista ja rakennusalan ammatillisista lähteistä.
Lisätietoa VTT:n puurakentamisen ennakointihankkeesta