Hankesuunnitelma
Tilaajan mahdollinen tahtotila tai velvoite puurakentamiseen ja puun käytön tavoitteet kannattaa kirjata hankesuunnitelmaan. Kirjaus muodostaa merkittävän hanketta ohjaavan lähtökohdan. Se voi olla väljästi määritelty tai yksityiskohtainen, esim. missä erityisesti puuta halutaan käyttää (rakenteet, näkyvät pinnat tms.).
Hankesuunnitelmassa kannattaa esittää puun käyttöön ja valittavaan järjestelmään liittyvät seikat, mikäli ne ovat jo tiedossa.
- Mikäli tilaajan erityinen tahto on saada esimerkiksi hirsirakenteinen rakennus, tämä kannattaa tuoda selkeästi ilmi hankesuunnitelmassa.
- Mikäli tilaajalla on tarve esim. rakennuksen nopeaan toteutukseen, siirreltävyyteen tms., tämä kannattaa tuoda selkeästi ilmi hankesuunnitelmassa, jolloin se ohjaa tuotantotavan valintaa.
Kun hanke halutaan toteuttaa puurakenteisena, on olennaista, että hankkeen tavoitteiden määrittelyssä puurakenteiden järkevät reunaehdot otetaan huomioon. Tämä koskee esimerkiksi välipohjissa saavutettavia jännemittoja ja rakenteiden ääneneristävyyttä.
Esimerkiksi kokoontumisrakennuksen tilojen väliselle ääneneristävyydelle ei ole määräyksiä vaan ainoastaan suositukset. Tilaaja voi päättää tilojen välisen ääneneristävyyden riittävästä tasosta. Tällöin on suositeltavaa, että puurakenteilla luontevasti saavutettava ääneneristävyyden taso otetaan huomioon vaatimuksia asetettaessa.
Mikäli mahdollista, hankkeesta kannattaa laatia viitesuunnitelmat. Tilaohjelman, tilojen käytön ja mahdollisten muuntojoustavuustavoitteiden lisäksi viitesuunnitelmissa on hyvä esittää:
- erilaisten puurakennevaihtoehtojen soveltuvuus rakennukseen,
- rakennuksen jäykistyksen periaate,
- rakenteille asetetut toiminnalliset vaatimukset,
- rakenneratkaisut ja liitosperiaatteet,
- talotekniikan linjaukset ja tilavaraukset,
jotta nämä osataan ottaa huomioon talon rakennussuunnittelussa heti alusta alkaen.
Viimeistään hankesuunnitteluvaiheessa tulisi tehdä päätös mahdollisuudesta rakentaa kohde puusta. Jos puurakentamisen erityispiirteitä ei ole otettu huomioon hankesuunnitteluvaiheessa sekä sitä seuraavassa tavoitehinnan laskennassa, voi puurakentamisen periaatteiden lisääminen jälkeenpäin hankkeelle sekä tavoitehintaan olla haastavaa. Puurakentaminen edellyttää usein sprinkelöintiä, joten pelastusviranomainen ja vesilaitos kannattaa kuulla jo hankesuunnittelun edetessä. Eri rakennejärjestelmien, toteutettavuuden ja muiden teknisten seikkojen alustavaan vertailuun kannattaa usein käyttää ulkopuolista asiantuntijaa, jos omassa organisaatiossa ei ole kokemusta vastaavista hankkeista.
Hankesuunnitelman keskeiset kohdat
Palomääräykset
Selvitä palomääräykset. Puurakennuksessa tulee erityisesti kiinnittää huomiota seuraaviin paloteknisiin seikkoihin jo hankesuunnitteluvaiheessa:
- Rakennuksen paloluokka (mikä on mahdollinen puurakennukselle)
- Toiminnallisen palomitoituksen mahdollisuudet
- Tarvikeluokkavaatimukset (lämmöneristeet, suojaverhous, runko jne.)
- Pintaluokkavaatimukset (korostuu erityisesti näkyvien puupintojen osalla)
- Suojaverhousvaatimukset
- Kantavuus- ja osastoivuusvaatimukset
- Palokatkojen tarpeellisuus ja toteutusmenetelmät
- Sprinklausluokat ja toteutustavat
Varaudu tapauskohtaiseen toiminnalliseen palomitoitukseen, jos hanke ei sovellu hyvin taulukkomitoituksella tehtäväksi.
Tilatarpeet, toiminnat, joustavuus ym. ominaisuudet mm. ääneneristys ja akustiikka
Aseta vaatimukset rakennusjärjestelmille ja rakenteille. Huomaa, että erilaisten tilojen osalla tämä voi johtaa eri tekniikoiden yhdistelyyn. Esim. suuret tilat voivat vaatia erilaisen ja jopa erillisen runkorakenteen. Ota huomioon puurakenteilla luontevasti saavutettavat välipohjien jännemitat.
Aseta vaatimukset tilojen väliselle ääneneristävyydelle (koskee erityisesti kokoontumisrakennuksia). Ota huomioon puurakenteilla luontevasti saavutettava ääneneristävyyden taso.
Ota huomioon rakennuksen jäykistyksen periaatteet (koskee erityisesti korkeita rakennuksia).
Aikataulu
Varaa hankkeelle riittävä suunnitteluaika. Puurakennus tulee suunnitella täysin valmiiksi ennen toteutuksen aloitusta. Myös toteutuksen suunnittelu on tärkeä.
Mikäli hanke halutaan toteuttaa normaalia nopeammassa aikataulussa, se ohjaa tarjoajiksi sellaisia toteuttajia, joiden tuotantotapa mahdollistaa nopean toteutuksen.
Mahdollinen siirreltävyys
Mikäli rakennus on tarkoitus siirtää myöhemmin tai se on esim. tilapäinen väistötila, tämä vaikuttaa tuotantotavan ja perustusratkaisujen valintaan.
Osaamiskartoitus
Määritä hankeosapuolilta tarvittava erityinen osaaminen, myös omassa organisaatiossasi.
Kirjaa tarvittava osaaminen hankintakriteereihin. Vaadi referenssejä harkitusti.
Varaudu tarvittaessa osapuolten täydennyskoulutukseen.
Määritä hankeosapuolilta tarvittava erityinen osaaminen, myös omassa organisaatiossasi.
Kirjaa tarvittava osaaminen hankintakriteereihin. Vaadi referenssejä harkitusti.
Varaudu tarvittaessa osapuolten täydennyskoulutukseen.
Selvitä, että valitulla konseptilla on riittävät kilpailuttamismahdollisuudet. Vaihtoehtoisesti varaudu neuvottelu-urakkaan.
Varmista toimitusvarmuus.
Määritä valmistajilta edellytettävät tuotteiden vaatimustenmukaisuuden osoittamisen periaatteet, mikäli tuotteet eivät kuuluu harmonisoitujen eurooppalaisten tuotestandardien piiriin (hEN).
Ylläpito
Määritä rakenteiden käyttöluokat.
Kirjaa puupintojen huolto ja uudelleenkäsittelyjen tavoitteet käytön aikana.