Evenesin koulu ja monitoimihalli
Pohjois-Norjan Evenesiin rakennettiin uusi koulu ja moinitoimihalli piristämään kunnan kasvua. Hankkeen tavoitteena oli tarjota yhteisölle uusia julkisia palveluita ja lisätä Evenesin houkuttelevuutta potentiaalisten asukkaiden silmissä.
Read the article in English here.
Pohjois-Norjan Ofotenissa sijaitseva pieni Evenesin kunta halusi yhdistää kaksi pienempää kouluaan yhdeksi suureksi ja samalla luoda Lilandin kylään uuden paikallisen areenan piristämään kunnan kasvua. Kunnan aiempi urheilu- ja uimahalli oli vaurioitunut korjauskelvottomaksi, minkä vuoksi hankkeeseen haluttiin liittää myös uuden monitoimihallin rakentaminen koulun ja muun yhteisön käyttöön. Yhdessä Norjan arkkitehtien kansallisen liiton (NAL) kanssa kunta järjesti arkkitehtisuunnittelukilpailun, johon kutsuttiin esikarsittu valikoima taustaltaan monipuolisia projektitiimejä.
Suunnittelukilpailun merkittävimmän haasteen asetti kunnan toive säilyttää ja saneerata koulun nykyinen päärakennus ja jatkaa nykyisen hallintorakenteen toimintaa normaaliin tapaan rakennustöiden aikana, jotta tilapäisiä evakkotiloja ei tarvittaisi. Tavoite oli hyvä niin ympäristön kuin budjetin näkökulmasta.
Hankkeen sosiaalisesti kestävänä tavoitteena on tarjota yhteisölle uusia julkisia palveluja ja lisätä Evenesin houkuttelevuutta potentiaalisten asukkaiden silmissä. Monitoimihallissa on 12 metriä pitkä uima-allas, suuri monitoimihalli, pieni kuntosali ja kahvila. Kaikki ovat yleisölle avoimia tiloja. Koulukaan ei ole tyypillinen ainoastaan oppilaille rajattu työskentelyalue, vaan monet sen tilat ovat koko yhteisön käytettävissä. Kirjasto on yleisölle avoin, ja auditoriossa järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten elokuvailtoja, jumalanpalveluksia ja voimistelutunteja.
Koulun laajennusosa yhdistyy vanhaan läpinäkyvän auditorion kautta. Auditoriossa on hyödynnetty maaston luonnollista kaltevuutta hämärtämään sisä- ja ulkotilojen välistä rajaa. Maastoero mahdollistaa dynaamisen ja monitasoisen rakenteen, jossa auditorio ulottuu koulun pihalle ja pääsisäänkäynnin ja auditorion ympärillä olevat tilat saavat runsaasti valoa ja tuntuvat avarilta. Loput rakennusmassasta muodostaa koulupihan ympärille sylimäisen suojan talven kylmiä itätuulia vastaan.
Myös paikalla olevaa hallintorakennusta kunnostettiin eriasteisin toimenpitein. Hallinto- ja kirjastotilat uusittiin täysin, ja julkisivussa ja katossa on nyt aiempaa parempi eristys. Koulun musiikkiosasto sai myös uuden äänitysstudion täydentämään muita aiemmin kunnostettuja osastoja (luonnontieteet, taide ja
käsityö sekä kotitalous ja terveystieto).
Koulun rakenne (ulkoseinät, lattialaatat ja kattorakenne) on kokonaisuudessaan valmistettu CLT:stä. Auditorion päällä oleva rakenne on puista ripapaneelia, joka on kustannustehokas ratkaisu pitkillä jänneväleillä CLT-rakenteissa. Suurin osa sisäseinistä on myös toteutettu CLT-elementeistä. Akustiset verhoukset ja pienet väliseinät on valmistettu ohuista, 15 mm paksuisista puupaneeleista, joissa on puukuitu-sementtiakustointi. Sähkökaapelointi ja sprinklerit on sijoitettu akustiikkapaneelien ja väliseinien ohuiden puupaneelien rakoihin. Runsaalla puun käytöllä on saatu tiloihin erinomaiset akustiset ja hygroskooppiset ominaisuudet sekä kestävät, helppohoitoiset pinnat.
Monitoimihalli on rakennettu osittain maastoon, jotta suurirakenteinen halli sulautuisi paremmin omakotitalojen hallitsemaan maisemaan. Monitoimihallin rakenteena toimii betoninen kantava seinä, johon on yhdistetty liimapuupilareita ja viilupuuristikoita (LVL). Myös uima-allasalueen rakenteessa on
käytetty liimapuupilareita ja -palkkeja. Uima-allasalueen puupintojen, liitosten ja kiinnitysten yksityiskohdat on suunniteltu tarkasti, jotta kaikilla puupinnoilla olisi riittävä ilmanvaihto.
Sekä koulun että monitoimihallin julkisivut on kyllästettyä kuusipaneelia. Paneelin luontaista vaaleaa väriä on korostettu hiekan värisellä kuultokäsittelyllä.
Tilaajalla ei aluksi ollut nimenomaista tavoitetta rakentaa koulua tai monitoimihallia puusta. Kilpailuvaiheessa hanke suunniteltiin ja havainnollistettiin puurakennusten sarjana, joka sitten esiteltiin koululle ja kunnalle tuoden samalla esiin aiemmista suurista puurakennusprojekteista saamiamme positiivisia kokemuksia. Pienemmät CO₂-päästöt, hyvät hygroskooppiset ominaisuudet, helppohoitoisuus ja esteettisyys vaikuttivat lopulta kaikki osaltaan siihen, että tilaaja päätyi valitsemaan puun rakennusmateriaaliksi.
TEKIJÄT
MDH Arkitekter arkkitehtitoimisto uskoo arkkitehtuuriin, jossa yhdistyvät innovaatio, paikallinen identiteetti, kestävyys, arkkitehtoninen moniarvoisuus ja perinteet. Haluamme luoda vankkoja arkkitehtonisia konsepteja, jotka kestävät aikaa. Kehitämme suunnittelu- ja rakennusprojekteja rationaalisesti ja pyrimme tinkimättömään ammattitaitoon niin prosessissa kuin lopputuloksessakin.
MDH Arkitekter perustettiin vuonna 2019 ja sitä johtavat:
Minna Riska (Architect SAFA, NAL, University of Oulu 2003), Dagfinn Sagen (Architect NAL, Oslo school of architecture 2005), Helge Lunder (Architect NAL, Oslo school of architecture 2005) ja Sigbjørn Willemsen (Architect NAL, Oslo school of architecture 2016). Toimistossa on töissä 12 työntekijää ja se sijaitsee Oslossa Norjassa.
Faktat kohteesta
EVENESIN KOULU JA MONITOIMIHALLI
- Sijainti | Evenes, Ofoten, Norja
- Käyttötarkoitus | Ala- ja yläasteen koulu sekä monitoimi-/ uimahalli
- Rakennuttaja/Tilaaja | Evenesin kunta
- Valmistumisvuosi | 2021
- Kerrosala | 6 178 m2
- Kokonaisala | 6 574 m2
- Arkkitehtisuunnittelu | MDH ARKITEKTER (NO)
- Rakennesuunnittelu | WSP/WOODCON AS
- Akustiikkasuunnittelu | Brekke & Strand
- Palotekninen suunnittelu | Total Brannsikring AS
- LVIA-suunnittelu | Erichsen & Horgen AS/ Haalogaland VVS AS/ GK Norge AVD Bodø GKI
- Sähkösuunnittelu | ECT AS/ Volt Electro Harstad AS
- Sisustussuunnittelu | MDH ARKITEKTER
- Muut suunnittelijat ja asiantuntijat | Maisemasuunnittelu: MASU PLANNING (DK/FI)
- Pääurakoitsija | PEAB Bjørn Bygg
- Muut rakennusliikkeet | Muita urakoitsijoita: Woodcon AS, 2tal Utemiljø
- Puuosien toimittaja | Woodcon AS
- Valokuvat | MDH ARKITEKTER
- Teksti | Minna Riska