20.7.2022

Puurakentamisen keskeiset erot muuhun rakentamiseen verrattuna

Puurakentamisessa on useita eri järjestelmiä ja toteutusmalleja, mistä johtuen tietyt tilaajan päätökset tulee tehdä aikaisemmin kuin pidemmälle standardoidussa betonirakentamisessa.  

Rakennuttajan suunnitellessa kohteen itse, kannattaa ainakin ensimmäisten hankkeiden aikana käyttää apuna puurakentamisen konsulttia tai materiaalitoimittajia suunnittelun tukena, jotta suunnitelmat vastaavat heti alusta asti olemassa olevia järjestelmiä sekä tuotannon mahdollisia rajoitteita. Pitkälle vietyjen suunnitelmien muuttaminen myöhemmin voi olla kallista ja haasteellista. 

Keskeisiä eroja ovat seuraavat:

  • Puurakentamisessa on paljon erilaisia materiaali-, runkojärjestelmä- ja rakennustapavaihtoehtoja.
  • Puurakentamisessa ei ole vakiintuneita ratkaisuja ja käytäntöjä vaan ratkaisut ovat usein kohde- ja valmistajakohtaisia.  
  • Puurakenteiden suunnittelu vaatii enemmän suunnittelua. Koko suunnittelutiimin kokoaminen heti hankkeen alussa on suositeltavaa. Myös toteutuksen suunnittelu on tärkeää.
  • Palomääräykset ovat puun käytön osalta melko monimutkaiset ja siksi niiden selvittäminen on tärkeää.
  • Yli kaksikerroksisessa puurunkoisessa rakennuksessa automaattinen sammutusjärjestelmä (sprinklaus) on pakollinen. Myös enintään kaksikerroksissa rakennuksessa se voi olla suositeltava.
  • Teollisiin puuelementtijärjestelmiin perustuvissa kohteissa toteuttajaosapuolet suositellaan ottamaan mukaan suunnitteluprosessiin. Perinteisesti urakoidut kohteet voidaan suunnitteluttaa ja kilpailuttaa kuten muussakin rakentamisessa.
  • Puurakenteiden valmistus- ja asennustoleranssit ovat muuta rakentamista tarkemmat.
  • Rakennusaikaiseen olosuhteiden hallintaan tulee puurakennuksissa kiinnittää erityistä huomiota.
  • Hankeosapuolten puurakentamisen osaamisen varmistaminen on tärkeää.

Tutkimus puurakentamisesta

Tutkimus puurakentamisesta -selvityksessä (Sweco 2021) on tutkittu puurakennuksen taloudellista suhtautumista betonirakennukseen investointi- ja elinkaarikustannuksen, rakennusvaiheen ja käytön aikaisen hiilijalanjäljen osalta. Tutkittu on myös mitä paloteknisiä rajoituksia puurakennuksella on verrattuna betonirakennukseen, millainen ero on rakennusajalla ja liittyykö puurakennukseen
ilmeisiä riskejä.

Massiivipuukoulun suunnittelun erityispiirteet

Massiivipuukoulun suunnittelun erityispiirteet -raportissa (A-Insinöörit 2021) tarkastellaan massiivipuurakennusta erityisesti seuraavilta osa-alueilta: kosteudenhallinta, paloturvallisuus, tiiveys ja sisäilmakysymykset. Jokaisen osa-alueen osalta selvennetään massiivipuurakentamiselle ominaisia piirteitä, poikkeavuuksia, määräyksiä ja lainsäädäntöä.

Selvitys puurakentamisen edistämisestä Sipoon kunnassa

Selvityksessä (FCG 2021) käsitellään massiivipuu- ja hirsirakentamisen tekniikoita ja kustannuksia sekä yhdyskuntasuunnittelun prosesseja puurakentamisen näkökulmasta. Raportissa myös tunnistetaan keinoja, joilla puurakentamista voidaan parhaiten edistää yhdyskuntasuunnittelussa. Raportissa käsitellään suunnitteluttamisen, kilpailuttamisen ja rakennuttamisen menetelmiä siten, että yleisesti hyvien käytäntöjen lisäksi tunnistetaan massiivipuurakentamiseen liittyviä erityisnäkökohtia.

Puurakentamista koskevat pääosin samat säädökset ja lainalaisuudet kuin muutakin rakentamista. Siihen sovelletaan rakentamisen totuttuja käytäntöjä kuten YSE, RYL jne.

Lue lisää:

Rakennuttaminen-sivustoa rahoittanut: