16.6.2026

Hanke: Paloturvallinen puurakentaminen – Eurokoodit, aurinkopaneelit ja turvalliset yläpohjat rivitaloissa

Puutuoteteollisuus ry on käynnistänyt vuoden 2026 alussa hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa rivitalojen paloturvallisuutta, selkeyttää puurakentamisen ohjeistusta ja tuottaa uutta tutkimustietoa puukattoelementtien ja aurinkopaneelien yhteiskäytöstä. Hanke vastaa kolmeen ajankohtaiseen ja rakennusalalla laajasti tunnistettuun tarpeeseen.

Hankkeen lähtökohtana ovat viime vuosina tehdyt havainnot uudehkojen rivitalojen yläpohjien puutteellisesta paloteknisestä toteutuksesta. Suomen Palopäällystöliiton (SPPL) toteuttama selvitys rivitalojen yläpohjien osastointien toimivuudesta paljasti huolestuttavia tuloksia: lähes 80 tarkastetussa, alle kymmenen vuotta vanhassa kohteessa esiintyi toistuvia ja vakavia puutteita. Otantaa voidaan pitää merkittävänä, ja se osoittaa tarpeen parantaa suunnittelun ja toteutuksen käytäntöjä asumisturvallisuuden varmistamiseksi.

Aurinkopaneelien paloturvallisuudesta on kansainvälistä ja kotimaista tutkimusaineistoa, samoin erilaisista pintarakenteista. Sen sijaan Suomessa laajasti käytetyn puukattoelementin ja aurinkopaneelien yhteisvaikutuksesta palotilanteessa ei ole saatavilla riittävästi käytännön tutkimustuloksia. Tätä tietotarvetta varten hankkeessa toteutetaan kenttäpolttokoe Kuopion Pelastusopistolla.

Kolmantena taustatekijänä vaikuttaa rakenteilla oleva eurokoodiuudistus. Puurakenteiden ja palomitoituksen eurokoodit uudistuvat merkittävästi vuoteen 2027 mennessä, ja niiden sivumäärä moninkertaistuu. Uuden eurokoodin hallittu, turvallinen käyttöönotto edellyttää selkeästi jäsenneltyä tukiaineistoa suunnittelijoille, opettajille ja viranomaisille. Hankkeessa esitetään, että Puuinfon suosittua Paloturvallinen puutalo -opasta laajennetaan vastaamaan uusia eurokoodivaatimuksia.

Hankkeen tuotokset julkaistaan avoimesti ja maksutta Puuinfon kautta alan toimijoiden, viranomaisten ja koulutuksen käyttöön. Hankkeeseen sisältyy jatkotutkimus diplomityönä, joka tukee kokonaisuuden syventämistä ja jatkuvuutta.

Hankkeen kolme teemaa

  • Laaditaan selkeät ohjeet ja esimerkkisuunnitelmat tyypillisiin riskikohtiin ja haastaviin geometrioihin.
  • Tavoitteena on varmistaa toimivat, helposti toteutettavat ja viranomaisten vaatimukset täyttävät ratkaisut.

  • Puuinfon Paloturvallinen puutalo -opas päivitetään kattamaan uuden eurokoodin keskeiset aihealueet palomitoituksen näkökulmasta.
  • Tavoitteena sujuvoittaa siirtymää uuteen standardiin ja vähentää tulkintaeroja suunnittelukentässä.

  • Toteutetaan kenttäpolttokoe Kuopion Pelastusopistolla.
  • Laaditaan tutkimus- ja suositusraportti puukattoelementtien ja aurinkopaneelien yhteiskäytön paloturvallisuudesta.
  • Tuloksia voidaan hyödyntää suunnittelussa, ohjeistuksessa ja viranomaisvalvonnassa.

Tiedotteet

Puukatolle asennettujen aurinkopaneelien paloturvallisuudesta uutta tietoa

Katso kesäkuussa pidetyn webinaarin tallenne alta. Mikäli tarvitset tekstitykset, voit katsoa tallenteen YouTube-sovelluksessa täällä.

Tulokset

Polttokokeen tulokset

Tutkimusraportti käsittelee hankeen yhtä osa-kokonaisuutta, jossa selvitetään aurinkopaneeliasennusten ja puukattoelementtien yhteistoimintaa palotilan-teessa. Tutkimus on suoritettu kokeellisena tutkimuksena tavoitteenaan kerätä tietoa Suomessa tavanomaisten puukattoelementtien ja aurinkopaneeliasennusten palojen seurauksista.

Lataa: Tutkimusraportti–Puutuoteteollisuus–Paloturvallinen Puurakentaminen

Aikataulu

Hanke on käynnistynyt 1/2026 ja se päättyy 12/2026.

Hanketta rahoittavat Palosuojelurahasto ja Rakennustuotteiden Laatu Säätiö sr.

Palosuojelurahasto on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka toiminta perustuu palosuojelurahastolakiin (306/2003) ja valtioneuvoston asetukseen palosuojelurahastosta (625/2003).

Rakennustuotteiden Laatu Säätiö sr on yleishyödyllinen säätiö, jonka tavoitteena on edistää rakennustuoteteollisuuden teknistä ja laadunhallintaan liittyvää kehitystä alan kilpailukyvyn parantamiseksi ja tuotteiden vaatimustenmukaisuuden varmentamiseksi.