
Villa Luella – Minna Parikan uniikki kakkoskoti
Tyttären mukaan nimetty Villa Luella on Minna Parikan uusi uniikki kakkoskoti, joka valmistui 2023 Etelä-Suomen rannikolla sijaitsevaan saareen. Kaksiosainen harjakattoinen päärakennus on rakennettu kymmenien pilarien päälle ja se on kauttaaltaan vaaleanpunainen.
Read the article in English here.
Villa Luellasta on merelle sekä ympäröivään kaislikkorantaan hienot näkymät, jotka huomioitiin kohteen sijoittelussa tontille. Arkkitehtisuunnittelu lähti liikkeelle Parikan tekemien luonnoskuvien pohjalta. Hän kiittelee arkkitehti Mikki Ristolaa, joka nappasi kiinni Minnan ideoista ja jalosti ja paransi niitä omalla ammattitaidollaan.
”Minulla oli ajatus talon muodosta ja idea pilarien päällä leijuvasta talomallista. Halusin talosta vaaleanpunaisen, sillä väri on mielestäni voimauttava. Ilokseni Mikki ei lähtenyt muokkaamaan luonnoksiani hillitympään suuntaan – päinvastoin! Mikki innostui itsekin projektista ja lisäsi taloon persoonallisia detaljeja. Taloon tuli muun muassa piparkakkumaiset koristeelliset räystäät. Sama muoto toistuu myös muualla talossa ja sisustuksessa”, Minna Parikka kertoo.

Lopullinen talomalli syntyi Parikan ja arkkitehti Mikki Ristolan yhteistyönä.
”Kyseinen projekti oli erilainen ja hauska. Suunnittelussa sai olla rohkea. Lopputulos on hyvin persoonallinen, mutta siitä löytyy myös perinteisiä saaristolaistalon elementtejä. Kohteesta on pyritty tekemään asiakkaan näköinen ja mielestäni siinä on onnistuttu”, arkkitehti Mikki Ristola toteaa.
”Tästä tuli unelmataloni”
Valmistajan osaaminen vakuutti aikanaan Parikan valitsemaan Finnlogin rakentamaan talonsa. Minnan mielestä heidän tekeminen ja toiminta tuntui oikeanlaiselta ja referenssit aiemmin rakennetuista kohteista olivat hyvät. Niissä oli tehty tarkkaa työtä ja mietitty yksityiskohtia huolella, mikä vakuutti Minnan.
”Jo talon ulkoverhoilun valmistuttua tiesin, että tästä tulee unelmataloni! Talo sai luonteensa heti, kun jumbokokoiset vaaleanpunaiset piparkakkumuodot ilmestyivät talon helmaan ja koristamaan ikkunoiden yläkarmia”, Minna kertoo.
Parikka kertoo Villa Luellan rakennusprojektin olleen jouheva ja stressitön – kiitos osaavien rakentajien ja hyvän yhteydenpidon.
”Timpuri ymmärsi toiveeni sisätilojen toteutuksen suhteen hienosti. Minun ei tarvinnut jännittää mitä työmaalla tapahtuu. Viimeistelyssä tehtiin huolellista jälkeä ja kaikki yksityiskohdat ovat juuri niin kuin pitää. Täällä on hyvä olla, sillä tilan tuntu on miellyttävä ja rakennus kokonaisuutena onnistui jopa paremmin kuin osasin odottaa”, Parikka kiittelee.
Tekniset ratkaisut
Ulkoseinät ovat 200 mm paksua CLT-levyä ilman lisälämmöneristystä. Ulkopuolelle on asennettu ristiinkoolaus sekä julkisivupaneeli pystyyn. Rakennuksessa on pilariperustus ja tuulettuva alapohja. Alapohjan kantavana palkistona on Kertopuu, ja alapohja on eristetty Finnfoamin lattia-XPS -eristeellä.
Välipohja on toteutettu posipalkeilla ja talotekniikan asennukset on sijoitettu palkiston sisään. Väli- ja yläpohja on eristetty Ekovillan puhallettavalla puukuitueristeellä. Lattialämmitys on asennettu kipsivalulattian rakenteeseen molemmissa kerroksissa.
Kuivatilojen lattiat on toteutettu simpukkaparketilla.
Rakennushanke
Kohde toteutettiin jaettuna urakkana, koska sisustuksellisista syistä tilaajalla oli paljon omia hankintoja, jotka vaikuttivat sekä urakoitsijoihin työsuorituksiin että aikatauluihin. Finnlog teki kaikki rakennustekniset suunnittelut ja työt perustuksista viimeiseen listaan. Spigot Oy teki LVIS-suunnittelun ja asennukset maalämpökaivosta pinkkien WC-istuinten asennukseen. Maanrakennus Rocksand Oy teki purkutyöt, maanrakennustyöt sekä paikallisen kunnallistekniikan. Tervastalo Oy toteutti pihasuunnittelun ja -rakentamisen.
Faktat kohteesta
Villa Luella
- Rakennuttaja/Tilaaja | Minna Parikka
- Valmistumisvuosi | 2023
- Kerrosala | 172 m2
- Kokonaisala | 186 m2
- Arkkitehtisuunnittelu | Mikki Ristola, AOR Arkkitehdit
- Rakennesuunnittelu | Timber Bros Oy
- Sähkösuunnittelu | Spigot Oy
- Sisustussuunnittelu | Minna Parikka
- Pääurakoitsija | Finnlog CLT- ja hirsitalot
- Puuosien toimittaja | FInnlog CLT- ja hirsitalot / CLT Finland Oy (Hoisko)
- Valokuvat | Katri Kapanen
- Teksti | Heli Virtanen ja Marko Turunen, Finnlog