7.7.2020

Huvila Kustavissa

Kallioinen tontti Turun saaristossa avautuu etelään kauniille salmelle. Tontille suunniteltujen rakennusten lähtökohtana oli muodostaa mahdollisimman matala ja huomaamaton kokonaisuus, joka ei riitelisi ympäristön kanssa ja josta olisi hyvät näköalat saaristolaismaisemaan.

Talviasuttavan huvilan lisäksi saareen rakennettiin rantasauna sekä autokatos varastoineen. Rakennukset on tehty esivalmistetuista osista, suomalaisesta puusta ja ne noudattavat modulaarista rakennejärjestelmää.

Pohjoispuolen levymäiset umpiseinät on verhoiltu tummilla, hienosahatuilla kiilaponttilaudoilla. Seinämät suojaavat katseilta ja antavat taustan merenpuoleiselle, lasiselle vaipalle, josta avautuu maalausmainen maisema. Pitkät räystäät suojaavat rakennuksia ja korostavat niiden horisontaalisuutta. Etelänpuoleiset, siirreltävät puuritilät antavat varjoa auringon paisteelta.

Kattopalkisto jatkuu läpi talon rungon ja yläikkunoiden. Rakenteiden moduulijärjestelmän aistii sisä- ja ulkotiloissa. Iltavalaistuksessa käytävän lattiaan upotetut valaisimet saavat katon leijumaan.

Ulkoarkkitehtuuri- ja sisustus on tehty kokonaisvaltaisesti. Takaseinä on kuultokäsitelty sisä- ja ulkopuolelta ebenholz-mustaksi. Runko ja sisälattia on kuullotettu valkoiseksi. Eteläsivun siirreltävät liukuritilät, terassin pinnat sekä pihan kulkutasot ovat lehtikuusta. Sisätilat ovat koivua eri muodoissa. Väliseinät, liukuovet ja kiintokalusteet ovat paksua koivuvaneria.

Faktat kohteesta

Huvila Kustavissa

  • Sijainti | Turku
  • Käyttötarkoitus | Vapaa-ajan asunto
  • Arkkitehtisuunnittelu | Sigge Arkkitehdit Oy
  • Rakennesuunnittelu | Narmaplan Oy
  • Pääurakoitsija | Turun Rakennusykkönen Oy
  • Puuosien toimittaja | Oy TimberHeart Ltd
  • Valokuvat | Vesa Loikas
  • Teksti | Pekka Mäki