As Oy Seinäjoen Mäihä
Seinäjoen Pruukinrantaan nousi Pohjoismaiden ensimmäinen PEFC-sertifioitava puukerrostalo, joka on saanut nimensäkin puusta. Sertifiointi takaa, että Mäihä-puukerrostalon puutavara on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä.
Mäihä on Lakea Oy:n toteuttama massiivipuinen asuinkerrostalo, joka sijoittuu Seinäjoen Pruukinrantaan. Mäihässä yhdistyvät sekä innovatiivinen että perinteitä kunnioittava puurakentaminen. Puu on antanut rakennukselle myös nimen. Mäihä eli jälsi on kerros puuvartisten kasvien ulkokuoren alla. Sen lisäksi mäihä on onnen arkikielinen synonyymi. Asukkaiden onnea suojelee pihamaalla kasvava pitämyspuu, joka on pihlaja.
Rakennus koostuu tilamoduleista, jotka on toteutettu ristiinlaminoiduista massiivipuulevyistä (CLT) tilaelementtirakentamisen tekniikalla kuivissa ja tasaisissa rakennusolosuhteissa. Mäihä-puukerrostalolle haetaan ensimmäisenä kohteena pohjoismaissa PEFC-sertifikaattia, joka on osoitus ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän metsätalouden tukemisesta ja sertifioidun puuraaka-aineen käytöstä.
Puu on kohteessa läsnä monipuolisesti niin ulkona, porrashuoneissa, kuin asunnoissakin. Pääsisäänkäynnissä asukkaat toivottaa tervetulleeksi uudenlaisella graafisen puun tekniikalla toteutettu puupaneeliseinä, jonka kuvituksen teemat kumpuavat luonnosta ja suojeluksesta. Puukerrostalon julkisivu saa sävynsä tummasta kaarnasta. Sisääntuloissa ja asuntokohtaisissa ulkotiloissa on esillä lämpimästi punertavaa puulaudoitusta. Vaalea, kuulas puun sävy ja elävä pintakuvio ovat taas esillä asuntojen katoissa, lattioissa sekä lasiseinien puitteissa. Asunnot avautuvat lattiatasolta lähtevillä korkeilla ikkunoilla vehreisiin Pruukinrannan näkymiin. Suuremmissa asunnoissa väljät puurakenteiset ja lasitetut asuntokohtaiset ulkotilat lisäävät asuntojen käytettävyyttä. Asuntojen sisä- ja ulko-oleskelutilat yhdistyvät saumattomiksi kokonaisuuksiksi lasiliukuovien kautta.
Faktat kohteesta
As Oy Seinäjoen Mäihä
- Sijainti | Seinäjoki
- Käyttötarkoitus | Asuinrakennus
- Rakennuttaja/Tilaaja | Lakea Oy
- Valmistumisvuosi | 2016
- Kerrosala | 1 873 m2
- Arkkitehtisuunnittelu | Arkkitehdit A-LIVE
- Rakennesuunnittelu | Sweco Rakennetekniikka Oy ja Insinööritoimisto Seinäjoen Rakennustekniikka Oy SEIRA
- Palotekninen suunnittelu | KK-Palokonsultti Oy
- LVIA-suunnittelu | Granlund Pohjanmaa Oy
- Sähkösuunnittelu | Granlund Pohjanmaa Oy
- Sisustussuunnittelu | Sisustussuunnittelutoimisto Mäkelä & Roos Oy
- Pääurakoitsija | Insinööritoimisto Seinäjoen Rakennustekniikka Oy SEIRA
- Puuosien toimittaja | Stora Enso Wood Products Oy
- Valokuvat | Mikko Auerniitty
- Teksti | Arkkitehdit a-live