17.7.2018

As Oy Turun Puulinna

As Oy Turun Puulinna on Linnafältin ensimmäinen puukerrostalo. Rakennus on toteutettu rankarakenteisista suurelementeistä. Se koostuu kahdesta 3-4-kerroksisesta rakennuksesta, joissa on yhteensä 94 vuokra-asuntoa.

Linnanfältin asemakaava on ohjannut kortteleiden toteutuksen harmoniseen ja naapurirakennukset huomioivaan julkisivuarkkitehtuuriin. Linnanfältin ensimmäisen kohteen, As Oy Turun Puulinnan arkkitehtuurin myötä valikoitui aluetta leimaavaksi väritykseksi maanläheiset punaisen ja keltaisen sävyt, jotka hakevat esikuviaan perinteisestä puna- ja keltamullasta, itse julkisivuarkkitehtuurin kuitenkin ollessa modernia. Asemakaavan ydinajatus perustuu rakenteellisen kellaripysäköinnin myötä mahdollistettuun autottomaan suurkortteliratkaisuun, jossa pihat, leikki- ja ulko-oleskelupaikat sekä korttelia halkovat kevyen liikenteen väylät ovat kaikkien asukkaiden yhteiskäytössä.

Asemakaavassa ollut asukkaiden lähimiljöötä painottava ote näkyy vaihtelevissa sokkelien toteutuksissa, joihin on toteutettu rikastuttavaa grafiikkaa muotti- ja hidastetekniikalla sekä valoisissa porrashuoneissa, joita elävöittämään on toteutettu taide-elementtejä muun muassa paikallisen Saana ja Olli -muotoilijapariskunnan varta vasten As Oy Turun Puulinnaan suunnittelemalla grafiikalla.

Linnanfältti

Turun Linnanfältin Moderni Puukaupunki -hanke on yksi Suomen hallituksen puurakentamisen edistämisohjelman pilottikohteista. Alueen asemakaava tuli voimaan vuonna 2014 ja varsinainen rakentaminen alkoi vuonna 2017 voimakkaan asuntorakentamisbuumin siivittämänä. Alueen kasvu on jatkunut vahvana ja nyt, kolme vuotta ensimmäisen rakennushankkeen alkamisen jälkeen on alueella jo 19 valmistunutta tai valmistumassa olevaa puukerrostaloa.

Linnanfältin puukaupunginosan toteuttamiseen on osallistunut seitsemän toisistaan riippumatonta rakennuttajatahoa ja näin ollen myös asemakaavassa määrättyä rakennusten ja rakennelmien puista runkorakenneperiaatetta on sovellettu hyvin laajasti ja vaihtelevilla toteutusmenetelmillä.

Schauman Arkkitehdit ovat suunnitelleet alueelle 12 puukerrostaloa, luontevana jatkona yrityksen vuonna 2012 aloittamalle alueen kaavakonsultaatiotyölle. Vaihtelevien tilaajatavoitteiden, omistusmuotojen sekä teknisten reunaehtojen myötä kohteissa on käytetty rankarakenteista suurelementti-, tilaelementti- sekä CLT-suurelementtitekniikkaa rungoissa, riippuen kunkin kohteen yksilöllisistä tarpeista ja mahdollisuuksista.

Linnanfältin puukerrostalokohteita:

As Oy Turun Amiraali (2018)• 2 rakennusta 2-3 krs, 1 074 kem²
As Oy Fleminginkatu 8 (2019)• 1 rakennus 4 krs, 5 582 kem²
As Oy Turun Lyhdynkantaja (2019)• 1 rakennus 5 krs, 3 285 kem²
As Oy Turun Marinum (2019)• 3 rakennusta 2-3 krs, 2 852 kem²
As Oy Turun Puubyygeli (2020)• 2 rakennusta 3-4 krs, 3 023 kem²
KOy Päivänsäde 3-4 (2020-2021)• 4 rakennusta 3-4 krs, 7 530 kem²
KOy Turun Linnanherra (2022)• 1 rakennus, 3 krs, 3 677 kem²
As Oy Turun Portinvartija (2023)• 2 rakennusta 3-4 krs, 4 027 kem²

Faktat kohteesta

Turun Puulinna

  • Sijainti | Linnanfältti, Turku
  • Käyttötarkoitus | Asuinkerrostalo
  • Rakennuttaja/Tilaaja | OP Kiinteistörahasto
  • Valmistumisvuosi | 2018
  • Kerrosala | 5 714 m2
  • Arkkitehtisuunnittelu | Schauman Arkkitehdit
  • Pääurakoitsija | NCC Suomi
  • Puuosien toimittaja | Koskisen Oy
  • Valokuvat | Taís Griguol