1.10.2021

Metsä-paviljonki

Projektin lähtökohtana oli luoda yksinkertaisista teollisista elementeistä selkeä ja kustannustehokas mutta samalla elegantti väliaikainen paviljonki, joka olisi helppo siirtää ja pystyttää uudelleen toisessa kohteessa. Tavoitteena oli edistää puun käyttöä rakentamisessa sekä teollisen elementtituotannon kehittäminen ja rakentein skaalautuvuus: puunkäytön mahdollistaminen myös suurissa kohteissa.

Metsä-paviljongin ensimmäinen sijainti on Suomen Japanin suurlähetystön tontilla, Tokiossa. Alun perin olympiapaviljongiksi tarkoitettu rakennus otettiin käyttöön kesällä 2020 monipuolisena yritys- ja kulttuuritilaisuuksien viettopaikkana. Olympialaisten peruuntuessa pandemiasyistä vuonna 2020 paviljongin käyttöaikaa jatkettiin vuoden 2021 loppuun.

Paviljonki on kehitetty Metsä Woodin kanssa. Paviljongin rakenne kertoo suomalaisesta metsäkulttuurista ja puun hyödyntämisen osaamisesta. Metsä-paviljongissa puuta on käytetty mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollisimman yksinkertaisin liitoksin. Paviljongin kantavat rakenteet on valmistettu Metsä Woodin legopalikoita muistuttavista, teollisista Kerto LVL -pohjaisista valmiiksi eristetyistä puuelementeistä. Valkovahattu pinta säilyttää puun vaaleana.

Kantavina pystyrakenteina ovat pilarit, kaksoispilarit ja jäykistävät seinät, jotka on työstetty kerrannaisliimatusta Kerto LVL -tuotteesta. Ei-kantavat ulkoseinät ovat koteloelementtejä, jotka on valmiiksi lämpöeristetty. Välipohjat ovat puurakenteisia koteloelementtejä.

Metsä-paviljonki on helposti lähestyttävä ja autenttinen mutta samalla korkealaatuinen ja tyylikäs. Se on malliesimerkki siitä, kuinka yksinkertaisista teollisista puuelementeistä voidaan rakentaa elegantti ja ekologinen rakennus. Paviljonki on yksinkertainen ja suoraviivainen teollinen tuote, joka on nopeasti ja edullisesti muokattavissa erilaisiin tarpeisiin.

Faktat kohteesta

Metsä-paviljonki

  • Sijainti | Tokio, Japani. Rakennettu Suomen valtion omistamalle lähetystön tontille.
  • Käyttötarkoitus | Yritys- ja kulttuuritilaisuuksien viettopaikka
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Metsä Group, Business Finland
  • Valmistumisvuosi | 2020
  • Kokonaisala | 520 m2
  • Arkkitehtisuunnittelu | Helin & Co Arkkitehdit
  • Rakennesuunnittelu | A-Insinöörit
  • Sisustussuunnittelu | Ulla Koskinen
  • Pääurakoitsija | Guest House Co., Ltd
  • Puuosien toimittaja | Puurungon asennus: Puurakentajat Group Oy, puurungon toimitus: Timberpoint Oy
  • Valokuvat | Metsä Wood ja Helin & Co Arkkitehdit