13.7.2020

Nuumäen päiväkoti

Nuumäen päiväkoti on Espoon kaupungin teollista puurakentamista edistävän hankkeen pilottikohde. Hyvien poistumistiejärjestelyjen ansiosta rakenteiden ja ulkopintojen lisäksi puuta on voitu käyttää laajalti myös sisätiloissa. Kaksikerroksinen puuelementtirakennus rakennettiin sääsuojassa teltan alla.

Viisiryhmäinen päiväkoti sijoittuu kahden kadun rajaaman kulmatontin itärajalle, vilkasliikenteisen Lähderannantien varrelle. Pitkänomainen rakennus taittuu keskeltä tontin rajoja myötäillen niin, että risteykseen muodostuu erillinen huoltopiha. Lounaispuolelleen rakennus rajaa suojaisan ja aurinkoisen leikkipihan, jonne lasten ryhmätilat avautuvat kahdessa kerroksessa. Toisen kerroksen tiloista on varauloskäynti sivukäytävälle, jonka teräsritilärakenne toimii samalla aurinkosuojana.

Alapohjaa ja väestönsuojaa lukuun ottamatta rakennus on puuelementtirakenteinen. Ulkoseinät ovat kantavia, ja rakennuksen keskilinjan kantava pilari-palkkirakenne on liimapuuta. Väli- ja yläpohjaelementit ovat kertopuurakenteisia koteloelementtejä.

Rakennuksen pituussuuntainen lapekatto laskee molempiin päätyihin, joissa kattovedet kootaan suuriin vesikouruihin. Julkisivuissa on käytetty hienosahattuja liimapuupaneeleja kolmena eri leveytenä. 42 millimetriä paksut paneelit on kuultokäsitelty vaaleaksi. Sisäänkäyntisyvennyksissä on käytetty tummia kuitusementtilevyjä, joihin on maalattu graafisia kuvioita. Teräsrakenteet on jätetty kuumasinkityiksi.

Sisätilat on suunniteltu niin, että kaikista lasten tiloista on pääsy suoraan ulos tai uloskäytävään. Tämä mahdollistaa puupintojen käytön laajalti huolimatta rakennuksen paloluokasta (P2). Ulkoseinien sisäpuoliset pinnat on verhoiltu ulkopintojen lailla kolmella eri levyisellä mäntylaudalla. Alakatot on koottu mäntyrimaelementeistä. Tiloissa on käytetty runsaasti puukehyksisiä lasiovia ja lasiväliseiniä, joilla lisätään avaruutta ja parannetaan valvottavuutta sekä käyttöturvallisuutta. Puupinnat on käsitelty kirkkaalla suojavahalla tai lakalla.

Yksi päiväkotiryhmistä voi toimia myös iltakäytössä ja sen ympärille sijoitetut monitoimisali ja ruokailualue palvelevat myös ulkopuolisia käyttäjiä.

Faktat kohteesta

Nuumäen päiväkoti

  • Sijainti | Espoo
  • Käyttötarkoitus | Päiväkoti
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Espoon kaupunki, Tilapalvelutliikelaitos
  • Valmistumisvuosi | 2016
  • Tilavuus | 6 207 m3
  • Investointikustannukset | 4 930 000€
  • Arkkitehtisuunnittelu | Arkkitehtitoimisto 6B, Arkkitehtuuritoimisto Klemetti & Räty ja Arkkitehtitoimisto Häkli Ky
  • Rakennesuunnittelu | WSP Finland Oy
  • Pääurakoitsija | Rakennusliike Evälahti Uusimaa Oy
  • Valokuvat | Jussi Tiainen
  • Teksti | Seppo Häkli ja Pekka Heikkinen