14.7.2020

As Oy Vuoreksen Tiera

Viidestä erillistalosta muodostuva As Oy Vuoreksen Tiera sijaitsee Tampereen Vuoreksessa Isokuusen asuinalueella. Rakennukset on toteutettu lamellihirrestä tiiviille pientalovaltaiselle asuinalueelle. Hanke on toteutettu kumppanuuskaavoituskohteena yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Ollikaisen hirsirakenteen kanssa. Tampereen kaupungin yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat lisäksi olleet mukana Fred London, JTP Architects Ltd ja Andreas Von Zadow, VON ZADOW GmbH.

Asunnot on sijoitettu viuhkamaiseen muotoon Vannepuunkadun varteen. Rakennukset on suunniteltu vähäeleisen moderneiksi palikoiksi. Mielenkiintoa hahmoihin on haettu julkisivujen aukoituksen, puuritilöiden ja värityksen avulla. Terassit ja parvekkeet on verhoiltu pääosin puuritilöin, jotka sulkevat tai avaavat näkymiä riippuen katsojan sijainnista ja vuorokauden ajasta.

Hirsirungon lisäksi rakennuksessa on käytetty CLT-levyjä välipohjissa sekä laadukkaita puuverhoustuotteita sisäverhouksissa ja kalusteissa. Rakennukset on suunniteltu yhtenä 11 pientalon kokonaisuutena, josta nyt on toteutettu viisi ensimmäistä. Vuoden 2019 aikana alue täydentyy kuudella hirsirakenteisella pientalolla. Asunnoille on suunniteltu yhteinen piha-ja leikkialue rakennusryhmän keskelle. Asuntojen sisustukset on toteutettu yhteistyössä asukkaiden ja sisustusarkkitehdin kanssa. Piha-alueet on suunniteltu yhtenä kokonaisuutena vihersuunnittelijan toimesta. Rakennusten lämmitysmuoto on maalämpö.

Kohteen arkkitehtisuunnittelu: HIMLA arkkitehdit Oy – Jussi Hietalahti, Jari Mäkimartti, Heli Pesonen ja Johanna Anttila

Faktat kohteesta

As Oy Vuoreksen Tiera

  • Sijainti | Vuores, Tampere
  • Käyttötarkoitus | Asuinrakennus
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Ollikaisen Hirsirakenne
  • Arkkitehtisuunnittelu | HIMLA Arkkitehdit Oy
  • Rakennesuunnittelu | Ollikaisen hirsirakenne Oy
  • LVIA-suunnittelu | Vesitaito Oy
  • Pääurakoitsija | Evesa Oy
  • Valokuvat | Design Underlined, Okko Sorma