10.7.2020

Asunto Oy Niittyleinikki ja Asunto Oy Ahomansikka

Asunto-oy Ahomansikka ja Niittyleinikki kuuluvat korttelikokonaisuuteen, joka toteutettiin design & construct -tontinluovutuskilpailun pohjalta. Korttelin asemakaavan ääriviivat oli vedetty yleisessä arkkitehtikilpailussa ja korttelikohtainen viimeistely tehtiin rakennussuunnittelun tarpeiden mukaan.

Korttelien energiansäästökeinot ovat passiivisia; asuntojen suuntaaminen ja aukotus sekä suojaavien parveke-viherhuonevyöhykkeiden käyttö. Huoneiden muodolla ja väljyydellä mahdollistetaan muuntojousto, jossa asunto on kalustemuutoksin, ilman purku- ja remonttitoimenpiteitä, muovattavissa asukkaan erilaisiin tarpeisiin sopivaksi.

Niittyleinikin paritalot valmistuivat vuonna 2003. Ne toteutettiin julkisivuja myöten puuelementteinä. Voimakkain puulistoin jäsennellyt eteläsivut ovat muistuma alun perin kaavailluista kiertoilma-ikkunajulkisivuista. Asuntojen sisäänkäynnit ovat kahden kerroksen korkuisten, olohuoneisiin ja parvekkeille avautuvien, viherhuoneiden kautta.

Ahomansikka valmistui vuonna 2004. Kahden pihapiirin talot olivat kilpailuvaiheessa rivitaloja, mutta tilaaja halusi kuitenkin pienempiä asuntoja, mikä johti sivukäytäväratkaisuun. Päätyihin jätettiin isoja rivitaloasuntoja. Tämä vaikutti talojen ilmeeseen, sillä kerrostalomainen ratkaisu vaati isoja parvekkeita toisen kerroksen huoneistoihin. Aiemmin koeteltu pinnakaiteilla ja korkeilla liukulaseilla varustettu parveke soveltui hyvin myös Ahomansikan puuarkkitehtuuriin.

Ahomansikan pihapiirejä sivuavan vihersormen reunalla ovat saunarakennukset, joissa toisessa on sekä puuettä sähkökiuas.

Faktat kohteesta

Asunto Oy Niittyleinikki ja Asunto Oy Ahomansikka

  • Sijainti | Viikki, Helsinki
  • Käyttötarkoitus | Asuinrakennus
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Skanska Kodit Oy
  • Arkkitehtisuunnittelu | Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy
  • Rakennesuunnittelu | Insinööritoimisto Konstru Oy
  • Urakoitisija | Skanska Talonrakennus Oy
  • Valmistusvuosi | 2004
  • Valokuvat | Asko Takala