10.7.2020

Asunto Oy Oulun Iltatähti

Kahdesti vuodessa Oulun kaupunki luovuttaa tontteja ammattirakentajille tavoitteenaan saada markkinoille kohtuuhintaisia perheasuntoja. Tontinluovutusehdoissa määritellään valmiin huoneiston keskihinta ja huoneistojakauma, jotka Iltatähden osalta olivat 1800 €/m² ja 57– 107 m². Hintasäännöstely asettaa paineita suunnittelulle ja rakentamiselle, ja siksi ideoiden on oltava rationaalisia ja yksinkertaisia.

Iltatähden ideana on värien käyttö. Pääväreinä ovat tumman harmaa, perinteinen punainen ja metsänvihreä, joita raikastamassa ovat keltainen ja valkoinen. Väri kulkee julkisivulta umpiräystään kautta palahuopakatolle. Värileikki ja rakennusten sijoittelu luovat tontille kylämäisen ilmeen.

Tontti rajautuu länsipuolelta mäntymetsään ja muilta sivuiltaan katualueeseen. Alueelle leimallista nuorta metsikköä säilytettiin tontilla mahdollisimman laajoina yhtenäisinä alueina. Vuorimännyt ja muut istutetut kasvit ovat luonteeltaan ympäristöön sopivia.

Kaksikerroksiset luhtitalot rajaavat tonttia pohjoisen puolella. Ne kätkevät taakseen pienimittakaavaisten rakennusten muodostaman sisäpihan. Kahden akselin mukaan sijoitetut asuintalot ja piharakennukset muodostavat mielenkiintoisia kiilamaisia yhteispihoja, joille ympäröivät rakennukset näkyvät eri kulmista ja usein lomittain toistensa takaa.

Harmaiden luhtitalojen väleistä tielle pilkahtelevat, värikkäät rakennusmassat antavat vihjeen sisäpihan mittakaavasta ja iloisesta ilmeestä.

Faktat kohteesta

Asunto Oy Oulun Iltatähti

  • Sijainti | Oulu
  • Käyttötarkoitus | Asuinrakennus
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Asunto-oy Oulun Iltatähti ja Hartela-Forum Oy
  • Arkkitehtisuunnittelu | Archeus Oy
  • Rakennesuunnittelu | Insinööritoimisto Putkonen Oy
  • Urakoitisija | Asunto-oy Oulun Iltatähti ja Hartela-Forum Oy
  • Tilavuus | 9 860 m3
  • Valmistusvuosi | 2007
  • Valokuvat | Juha Sarkkinen
  • Teksti | Juha Paavo Mikkonen ja Teemu Leppänen