14.7.2020

Asunto Oy Porvoon Jokineito

Kortteli on osa ”Moderni puukaupunki Porvoonjoen länsirannalle” -kilpailualuetta. Toimistomme ehdotus voitti vuonna 1998 järjestetyn kilpailun. Se ei kuitenkaan johtanut toimeksiantoon rakennusten suunnittelusta. Ehdotuksen pohjalta laadimme alueen asemakaavan sekä rakentamistapaohjeen.

Nyt esiteltävä kortteli toteutettiin vuonna 2005. Kilpailua siivittänyt valtakunnallisen Moderni puukaupunki -hankkeen juhlapuheiden henki vaihtui seitsemässä vuodessa arkipäiväiseksi kädenväännöksi rakennusliikkeen projektivastaavien ja arkkitehdin välillä.

Itäpuolella jokimaisemaan avautuva kortteli rajautuu etelässä puistoon. Lauta-aita sitoo toisiinsa tontin rajoille sijoitettujen rakennusten päädyt ja pitkät sivut. Autopaikat on rajattu muureilla ja varastoilla korttelin sisäpuolelle. Perinteisen puukaupungin hengessä julkisen katutilan ja puoliyksityisen pihamiljöön välinen rajalinja on määritelty selväksi.

Rakennukset ovat kaksikerroksisia puutaloja. Rivi- ja paritalot sijaitsevat korttelin länsipuolella ja yksittäistalot rannan puolella. Talojen puolentoista huoneen syvyinen rakennusrunko noudattelee puurakenteille luontaisia mittoja ja tuottaa valoisia asuntoja.

Sokkelit ja alapohjat ovat betonia. Rakennusten ulkoseinät toimitettiin tontille puuelementteinä, joissa ikkunat sekä leveä ulkoverhouslaudoitus olivat valmiina ja esimaalattuna. Julkisivujen maalauksena käytettiin keittomaaleja, jotka luontuvat paikan henkeen.

Arkkitehtitoimistossa työtä ovat hoitaneet suunnitteluvaiheessa arkkitehti Freja Ståhlberg ja työmaavaiheessa arkkit. yo, rakennusarkkitehti Tommi Lehtonen.

Faktat kohteesta

Asunto Oy Porvoon Jokineito

  • Sijainti | Porvoo
  • Käyttötarkoitus | Asuinrakennus
  • Rakennuttaja/Tilaaja | SRV Westerlund Oy
  • Arkkitehtisuunnittelu | Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen Oy
  • Rakennesuunnittelu | Insinööritoimisto Gabrielsson & Pietiläinen Oy
  • Pääurakoitsija | SRV Westerlund Oy
  • Valokuvat | Jussi Tiainen ja Kimmo Räisänen
  • Teksti | Tuomo Siitonen