16.6.2020

Puulehti 2/2013

Siitä on jo 45 vuotta, kun nuoret arkkitehdit Kristian Gullichsen ja Juhani Pallasmaa saivat A. Ahlström -yhtiöltä tehtävän. Tavoitteena oli tehdä jotain, millä voitaisiin nostaa sahatavaran jalostusarvoa. Syntyi Moduli 225 -pientalojärjestelmä. Hämmästyttävää, että suuri kansainvälinen yritys luotti kokemattomiin suunnittelijoihin ja alkoi valmistaa taloja. Järjestelmästä tuli maailmanmenestys. Kollegat Euroopasta kertovat vieläkin pyhiinvaellusmatkoista Suomeen, joilla tutustuttiin Moduliin ja puurakentamisen mallimaahan.

Muutama vuosi sitten kolmas nuori arkkitehti, Anna Kaila löysi Hangosta hylätyn Modulin. Hän purki sen osiin, kuljetti Tammisaareen, kunnosti ja kokosi uudelleen. Pieni talo on taas käytössä ja ehompi kuin koskaan. Hyvin mietitty oli helppo rakentaa – ja tässä tapauksessa jopa rakentaa uudelleen.

Mitä Modulista voisi oppia? Ainakin sen, että nuoriin voi nykyäänkin luottaa. Ja vanhastakin voi ammentaa uusia ideoita. Kiinnostava arkkitehtuuri on paras tapa puurakentamisen edistämiseen.

SISÄLTÖ

Pääkirjoitus
Modulin opetukset
Pekka Heikkinen

Uutta
Hallitus havahtui hallien turvallisuuteen
Topi Helle puututkimuksen johtoon
Suuria puuelementtejä Koskiselta
Pohjoiset puukaupungit palkittiin maailmalla

Rakennettu
Vapaa-ajan asunto Villa Bruun
Arkkitehtitoimisto Häkli Ky
Kesämaja
Arkkitehdit Mattila & Merz
Kesämaja Bach
Anna & Eugeni Bach
Taiteilijaresidenssi Villa Cipea
Sanaksenaho arkkitehdit
Loma-asunto Casa C
Camponovo Baumgartner Architekten

Puusta
Muistatko Modulin?
Kulttuurirahaston k3-talot
Miten puurakentamisen päästöjä voisi pienentää?
Tekninen tiedote

Tulossa
Neljän elementin lomakylä
Mahnalan Ympäristökoulu Athos

Profiili
Tekijät
Työ, jolla on merkitystä
Arkkitehti Matti Kuittinen