23.2.2021

Osallistu Heurekan majakisaan!

Nyt on aikaa haaveilla ja kehitellä unelmien majaa kotipihalle, mökille ja vaikka mummolaan. Millainen olisi unelmiesi maja?  Mistä puumateriaalista sen rakentaisit? 

Majakisaan voivat osallistua lapset perheineen, yksinään tai esimerkiksi koululuokkana. Myös aikuiset saavat heittäytyä majanrakennushaaveisiin ottamalla kisaryhmään mukaan kouluikäisen tai vielä nuoremman lapsen.  

Majaidean voi piirtää, kirjoittaa, valokuvata tai videoida. Menestyminen kisassa edellyttää hauskoja ja oivaltavia ideoita puumateriaalien käyttämisestä. Voisitko käyttää ideassasi puumateriaalina lautoja, hirsiä, oksia, vaneria, listoja, viiluja tai lankkuja? Osuisiko valinta mäntyyn, kuuseen, haapaan vai erikoisiin ulkomaisiin materiaaleihin? Pitäisikö majassa olla myös terassi, salaovi tai lukunurkkaus?  

Kisaehdotus lähetetään 9.4.2021 mennessä osoitteeseen kisa@heureka.fi 

Kisaan osallistumalla annat myös suostumuksesi siihen, että ehdotus saatetaan julkaista Heurekan viestintäkanavissa 1.3.2021 alkaen. Ehdotusten yhteydessä julkaistaan tällöin vain kilpailijoiden etunimi.  

Heurekan esiraati valitsee kaikkien määräaikaan mennessä saapuneiden ehdotusten joukosta kymmenen finalistia, joista puurakentamisen asiantuntijaraati valitsee voittajan. Voittaja julkaistaan 26.4.2021.  

 Majakisan voittajamaja muokataan Heurekan tiedepuisto Galileihin toteutettavaksi ja rakennetaan sinne 2.–8. elokuuta 2021. Heureka-vierailijat voivat tuolloin osallistua rakentamiseen, ja majan edistymistä voi myös seurata verkossa. Sunnuntaina 8.8. majalla on juhlalliset avajaiset, joihin voittajatyön tekijät kutsutaan kunniavieraiksi. Heille tarjotaan myös kiertokäynti Heurekan kulissien taakse.  

Majakisan majan maksuttomat rakennuspiirustukset, rakennusohjeet ja lista tarvikkeista julkaistaan Heurekan verkkosivuilla 8.8.2021, joten majan voi myöhemmin toteuttaa myös omalla pihalla tai vaikkapa kesämökillä.  

Majakisassa ovat yhteistyökumppaneina Suomen ympäristöministeriö, Suomen Metsäsäätiö, Puutuoteteollisuus ry sekä Puutoimi Oy. Majakisa ja tiedepuisto Galileihin tuleva maja liittyvät Heurekan SuperPUU-näyttelyyn.