Olemme rakennusalalla tottuneet siihen, että työmme jäljet ovat konkreettisia ja säilyvät näkyvissä pitkään. Käsin kosketeltavat työn tuotokset ovat keskeinen Vetonaula alalle suuntautuvien parissa ja hyvä niin, mutta voisimmeko siltojen, väylien ja talojen lisäksi saada aikaan jotain muutakin pitkäkestoista ja hyödyllistä vaikkakin vähemmän materiaalista?

Teksti: Jussi Savolainen

SUUNNITTELIJAN TYÖN luonne on etsiä ratkaisuja, jotka vastaavat asiakkaan tarpeeseen asetettujen reunaehtojen puitteissa. Erityisesti arkkitehtisuunnittelun osalta tämä mielletään luovaksi prosessiksi ja usein myös enemmän tai vähemmän taiteelliseksi tehtäväksi. Arkkitehtisuunnitelmia pidetään teoksina, ja ne saavat sitä kautta vahvan tekijänoikeussuojan, jota yleisesti ottaen osataan myös kunnioittaa. Vaikka insinöörienkin laatimat suunnitelmat ovat teoksia, niiden kuvaamat ratkaisut eivät välttämättä ole suojattuja.

TEKNISTEN RATKAISUJENKIN immateriaalioikeudet on mahdollista suojata esimerkiksi patentoimalla ratkaisu, ja tätä keinoa myös käytetään jonkin verran. Rakennusalalla tehdään vuosittain kymmeniätuhansia henkilötyövuosia insinöörityötä ja patentteja myönnetään viitisenkymmentä. Tämä voi vaikuttaa vähältä, mutta väkilukuun suhteutettuna määrä on itseasiassa hyvää pohjoismaista keskitasoa, parempi kuin Saksalla, ja ylivoimainen verrattuna Baltian maihin, Puolaan ja Venäjään. Eli ongelma ei ole niinkään määrässä vaan laadussa. Patenttihakemusten luetteloa selaillessa on vaikeaa tunnistaa kovin montaa suurta tai voimakkaassa kasvussa olevaa toimijaa. Ilmeisesti systemaattinen tekniikoiden kehittäminen ja suojaaminen ei ole rakennusalan toimijoiden menestyksen salaisuus. Mutta miksi yhdellä alalla insinöörityö jättää jälkeensä miljoonien arvosta patentteja, jotka tuottavat vuosia kassavirtaa ja nousevan tuottavuuden kehityskäyrän, ja toisella alalla ei?

KUN NOKIA MYI matkapuhelintoimintonsa Microsoftille, nousi lehtien otsikoihin Nokian haltuun jäävä valtava patenttisalkku, josta tulisi jatkossakin satojen miljoonien eurojen vuotuiset tulot. Tämän päivän verkkoyhtiö Nokia patentoi edelleen ja saa patenteistaan myös hyvää tuottoa. Vuoden 2021 vuosikertomuksessa mainitaan lisenssituloiksi noin 1,4 miljardia euroa, joka ei tietenkään tule ilmaiseksi, sillä tutkimus- ja kehityskuluiksi kerrotaan 4,2 miljardia euroa. Rakennuslehden Suurimmat 2021 vertailun mukaan alan 10 suurimman suunnittelu- ja konsulttitoimiston yhteenlaskettu liikevaihto on noin 1,4 miljardia euroa, eli alalla ostetaan monenlaista ratkaisujen kehitystyötä vähintään tällä summalla. Suuruusluokkia vertaamalla on houkuttelevaa ajatella, että rakennusalalla makaa 500 miljoonan euron lisenssitulojen hyödyntämätön potentiaali. Miten tähän päästäisiin käsiksi?

PUURAKENTAJIEN LUULISI OLEVAN erityisen kiinnostuneita lisenssituloista kolmesta eri syystä, jotka ovat puumateriaalin edut jalostuksessa, puurakentamisen ratkaisujen vakioimattomuus, ja suomalaisen puutuoteteollisuuden koko. Puun eduista jalostettavana rakennusmateriaalina muistetaan nykyisin mainita vähähiilisyys, mutta toista keskeistä etua ei välttämättä ole tunnistettu yhtä hyvin. Siinä missä betoni vaatii kuivumisaikaa työmaalla vasta asentamisen jälkeen, puun kuivaaminen tapahtuu jalostusprosessin alussa. Oikein hyödynnettynä tämä on selkeä etu imuohjautuvaa tuotantoprosessia suunniteltaessa.

PUURAKENTAMISEEN on pyritty luomaan erilaisia standardeja monessa eri hankkeessa, mutta käytännössä tilanne on se, että jokainen elementtitoimittaja tarjoaa itse kehittämiään ratkaisuja. Tämä näkyy esimerkiksi liitostapojen runsaana kirjona. Mitäpä jos puuelementtien standardoinnin seuraavissa askeleissa otettaisiin mallia matkapuhelinteollisuudesta betonielementtien standardoinnin matkimisen sijaan? Matkapuhelinvalmistajat hyödyntävät kansainvälisiä toimitusketjuja ja erikoistuneita komponenttien tuottajia. Kun joku matkapuhelinvalmistaja keksii uuden ratkaisun, se patentoi sen, ja etsii globaalista kumppaniverkostosta tehtaan, joka pystyy tuottamaan ratkaisun. Samalla sovitaan lisenssimaksuista ja muista ehdoista, joilla tehdas voi tarjota samaa ratkaisua muille toimijoille ja jos muut toimijat pitävät ratkaisuja hyvänä, siitä muodostuu käytännössä standardi. Jos kysyntää kyseiselle ratkaisulle riittää, ilmaantuu markkinoille kilpailevia tehtaita, jotka ovat myös kiinnostuneita lisenssivalmistuksesta ja patentin arvo kasvaa entisestään. Patentointi ei siis ole idean salaamista, vaan hyödyn saamisen varmistamista julkaistuista keksinnöistä.

SUOMALAISEN TEOLLISUUDEN kilpailukyvyn salaisuus on melko harvoin edulliset työvoimakustannukset. Mikäli tehtaamme ovat samanlaisia kuin esimerkiksi Baltian maissa, häviämme todennäköisesti kustannuskilpailun. Tästä syystä kehitystoiminta pitäisi kohdistaa lopputuotteen ratkaisujen lisäksi myös tuotantoprosesseihin ja tekniikoihin, minkä puolestaan tulisi johtaa patentoitujen ratkaisujen lisäksi teollisuusinvestointeihin. Investoinnit puolestaan kaipaavat ennakoitavaa liiketoimintaympäristöä eli käytännössä vakaata tilauskantaa, mikä ei rakentamisen kaltaisessa projektiteollisuudessa ole itsestäänselvyys. Rakennusten omistamisen liiketoimintaa harjoittavien tahojen eli tilaajien tulisi siis siirtää fokus yksittäisistä projekteista sellaisiin rakennusinvestointien sarjoihin, jotka mahdollistavat uuden teollisuuden syntymisen. Suomessa on riittävän isoja puutuotteita valmistavia toimijoita, jotka pystyisivät kantamaan tehdasinvestointeihin liittyvät riskit, jos kysyntä tekee investoinnit riittävän houkutteleviksi.

TILAAJAT MYÖS YLEENSÄ johtavat rakennushankkeiden suunnittelua, joten heillä olisi mahdollisuus myös päästä osalliseksi ratkaisujen lisenssituloista. Ja vaikka tilaaja ei esimerkiksi yleishyödyllisen asemansa takia olisikaan kiinnostunut lisenssituloista, heidän valitsemansa suunnittelun ja urakoinnin sopimusmallit käytännössä joko mahdollistavat innovaatiotoiminnan, tai tekevät sen mahdottomaksi. Suunnittelusopimus voisi sisältää yksittäisen projektien ratkaisuiden määrittämisen lisäksi kehitettävien ratkaisujen patentointimahdollisuuksien tarkastelun sekä pelisäännöt mahdollisten lisenssitulojen jakamiseksi. Tällaisen sopimusmallin yleistyminen tarkoittaisi myös sitä, että suunnittelutoimistot voisivat alkaa tekemään kehitystyötä omalla riskillä.

INNOVOINTITYÖ ON PITKÄJÄNTEISTÄ toimintaa, ja lisenssitulot kertyvät vuosien aikana. On hyvä pitää mielessä, että Thomas Alva Edisonkin joutui keksimään ensin tuhat tapaa, miten ei tehdä toimivaa hehkulamppua, ennen kuin löysi yhden tavan tuottaa se toimivana. Edisonin vuonna 1881 patentoimaa lampunkantaa käytetään muuten edelleenkin.

VIERASKYNÄ-TEKSTIN KIRJOITTAJA
Jussi Savolainen, TkT, toimii rakentamistalouden ja -tuotannon yliopettajana Tampereen Ammattikorkeakoulun Rakennettu ympäristö ja biotalous -osaamisyksikössä.