26.2.2024

Break Sokos Hotel Koli Kylä – kotimaisen havupuun käyttö osana modernia sisustusta

Uusi hotellirakennus Pohjois-Karjalan Osuuskaupalle rakentui kansallispuiston kupeeseen osaksi ympäröivien rakennusten klassista ulkoasua. Hotellille ovat tervetulleet vierailijat niin läheltä kuin kaukaakin, ja varsinkin perheet saavat kohteesta helposti saavutettavan majoituspaikan.

Teksti: Nina Ahlroos, Sisustusarkkitehti SIO, ARCO
Kuvat: Tuomas Uusheimo ja Jami Ivanof

Read the article in English here.

Suunnittelun alusta asti oli selvää, että sisustuksesta haluttiin skandinaavisen moderni yhdistettynä pohjoiskarjalaiseen välittömyyteen sekä kodikkuuteen. Tähän kuuluu olennaisesti puu, varsinkin kotimaisen havupuun käyttö.  

Puun käytön suurimpana haasteena pinnoissa oli palokuorman pitäminen minimissään tietyillä alueilla, jolloin massiivipuun sijaan käytettiin paloturvallista levyä viilutettuna. Tiukemman palo-osastoinnin tiloissa päädyttiin myös käyttämään viilun sijasta puukuvioista laminaattia.

Korkeuksiin nousevassa eteisaulassa haluttiin välttää kolkkous ja hallimaisuus, ja tässä puupinnoilla saatiin toivottua lämpöä ja rentoutta. Vaneripinnoitettu kierreporras sekä kävelysiltojen rimoitukset ja viilupintaiset valokuilut sitovat tilan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Ravintola Tervaskannossa puu elementtinä korostuu: sitä on hyödynnetty niin seinillä, katossa, kuin kalusteissakin: havupuutukeista leikatut puukiekot muodostavat kiinnostavan tilaelementin baarin päätyseinille aidon kelopuusta toteutetun valaisimen riippuessa tiskin yläpuolella. Sekä baaritiskin että vastaanoton tiskin etupinnat ovat kierrätettyä massiivitammilankkua.

Hotellihuoneissa lisäsäväyksen aktiivilomailijalle tuovat puolapuut, jotka ovat kotimaisen Kiilaxin käsialaa ja avainlipputuote. Puolapuihin on liitetty mukaan myös työtaso, jonka saa tarvittaessa myös nostettua pois.

Kohteen kiintokalusteiden sekä muutamien mittatilauksena toteutettujen irtokalusteiden toteutuksesta vastasi joensuulainen Joen Erikoiskaluste.