Miten suomalainen puuosaaminen viedään maailmalle?
Matkailun kasvu, kansainvälisten elämyskohteiden kysyntä ja vientimarkkinoiden avautuminen luovat uusia mahdollisuuksia suomalaiselle puurakentamiselle. Puu yhdistyy yhä useammin matkailun vetovoimatekijöihin, kestävän kehityksen tavoitteisiin ja korkeatasoiseen arkkitehtuuriin. Samalla suomalainen puuosaaminen etsii aktiivisesti uusia väyliä kansainvälisille markkinoille.
Matkailukohteet toimivat parhaimmillaan puurakentamisen näyttämöinä, joissa yhdistyvät elämyksellisyys, vastuullisuus ja tekninen osaaminen. Kotimaassa syntyneet ratkaisut herättävät kiinnostusta myös ulkomailla, ja yhä useampi suomalainen toimija hakee kasvua viennistä.
Näitä näkökulmia tarkastellaan Puupäivän Puulla maailmalle – matkailurakentamisesta vientihankkeisiin -seminaarissa, jossa alan asiantuntijat kertovat kokemuksistaan kansainvälisestä suunnittelusta, matkailurakentamisesta ja vientiliiketoiminnasta. Seminaarin keskiössä ovat suomalaisen puuosaamisen mahdollisuudet maailmalla sekä matkailurakentamisen rooli uusien liiketoimintamahdollisuuksien synnyttäjänä.

Puulla maailmalle – matkailurakentamisesta vientihankkeisiin
Torstai 12.11.2026, klo 10:00 – 12:00, HAVU-sali
Puulla maailmalle -seminaarissa tarkastellaan matkailurakentamisen ja vientihankkeiden ajankohtaisia näkymiä sekä sitä, miten moderni puuarkkitehtuuri voi lisätä matkailukohteiden vetovoimaa ja luoda suomalaisille toimijoille uusia mahdollisuuksia niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Osaamista yli rajojen – suomalainen suunnittelu maailmalla
Team Manager Riina Tiainen, Sweco
Mitä suomalainen suunnitteluosaaminen voi tarjota kansainvälisille puurakentamisen markkinoille, ja mitä maailmalta voidaan oppia Suomeen? Esityksessä tarkastellaan osaamisen liikkumista yli rajojen sekä sitä, miten kansainväliset hankkeet kehittävät suunnittelua ja puurakentamisen käytäntöjä.

Suomalainen matkailudesign viedään maailmalle – Studio Puiston lomakylät
Co-founder, arkkitehti SAFA Mikko Jakonen, Studio Puisto
Miten suomalainen matkailudesign, puurakentaminen ja luontoelämykset viedään kansainvälisille markkinoille? Studio Puisto kertoo, kuinka erikoistuminen ekologisiin matkailukohteisiin ja vahva konseptisuunnittelu ovat avanneet ovia vientihankkeisiin eri puolilla maailmaa.

Kotimaan matkailu ja vienti – mitä kasvu tarkoittaa rakentamiselle?
toimitusjohtaja Mika Rytky, Kontiotuote Oy
Kotimaan matkailun kasvu ja kansainväliset vientihankkeet avaavat uusia mahdollisuuksia suomalaiselle puurakentamiselle. Mika Rytky kertoo, miten matkailukohteet toimivat puurakentamisen näyteikkunoina ja kuinka niiden kokemuksista rakennetaan pohjaa vaativille vientihankkeille.

WoodHub.fi – Kansainvälisten kontaktien ja vientiliidien rakentaja suomalaisille jatkojalostetuille puurakenneosille
vientiasiantuntija Jukka Silvennoinen, Savonlinnan Hankekehitys Oy / WoodHub
Hyvä tuote ei yksin riitä vientimenestykseen. Jukka Silvennoinen kertoo, miten kansainvälisistä kontakteista rakennetaan pitkäjänteisiä asiakassuhteita ja kuinka WoodHub.fi auttaa suomalaisia puutuoteyrityksiä löytämään uusia markkinoita.

Tornion hirsihotelli – moderni puurakentaminen matkailun ytimessä
myyntijohtaja Tero Pylkkänen, Honkarakenne Oyj
kaupunkikehitysjohtaja Jukka Kettunen, A-Insinöörit Oy
Suomen suurimmaksi suunniteltu hirsihotelli osoittaa, miten puurakentaminen voi olla olennainen osa matkailukokemusta ja alueen vetovoimaa. Esityksessä kuullaan, kuinka Tornion hanke yhdistää modernin monikerroksisen hirsirakentamisen, kestävän kehityksen tavoitteet ja kansainväliseen matkailuun tähtäävän konseptin.


Yhteistyöllä ovet auki suomalaisen puuosaamisen vientiin
toimitusjohtaja Miikka Vainio, OnWood Oy
Yhteistyö voi avata suomalaiselle puuosaamiselle uusia väyliä kansainvälisille markkinoille. Esityksessä kuullaan, kuinka OnWood Oy ja Honkarakenne Oyj ovat yhdistäneet osaamisensa ja rakentaneet mallin, jonka avulla täysvalmiita hirsirakennuksia viedään Eurooppaan.
Tervetuloa Puupäivään 11.-12.11.2026 Helsingin Messukeskus Siipeen!