Metsolan lastenkoti
Metsolan lastenkoti tarjoaa turvallisen ja kodinomaisen ympäristön lapsille ja nuorille, joiden oma kasvuympäristö on osoittautunut ongelmalliseksi. Asukkaiden taustat vaihtelevat suuresti, samoin kuin heidän lastenkodissa viettämänsä ajanjakson pituus. Rakennukseen sijoittuu vastaanotto- ja hoidonarviointiosasto, jossa vietetty ajanjakso on pääsääntöisesti hyvin lyhyt, sekä kuntoutusosasto, jossa asuminen on pitempiaikaista.
Arkkitehtoninen perusratkaisu tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden säädellä sosiaalisen yhteisönsä kokoa mielentilansa mukaan. Lasten omat huoneet sijoittuvat rakennuksen ulkokehälle ja yhteisöllisyys kasvaa siirryttäessä keskemmälle rakennusta. Aurinkoisiin ilmansuuntiin suunnatut yhteisoleskelutilat ovat sisäpihan puolelle. Yhteisenä ulkoilutilana toimii suljettu sisäpiha, jonka keskellä on leirinuotiomainen tulisija. Aputilat ja henkilökunnan toimistotilat sijoittuvat rakennuksen tien puoleisiin osiin.
Tavoitteena ollut luoda ympäristöönsä sulautuva puurakennus, jonka lähimiljöö olisi kuitenkin omanlaisensa. Rakennuksessa on ulospäin laskeva aumakatto ja pitkät umpiräystäät, joita reunustavat teräsvaijereita pitkin kiipeävät villiviinit. Ulkoseinät ottavat suuntansa ympäröivästä kaupunkirakenteesta.
Runko tehtiin massiivipuusta sekä osin kerto- ja liimapuusta. Se on puuverhottu ja sen rakenteelliseen sääsuojaukseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Yläpohja räystäineen rakennettiin tehdasvalmisteisista naulalevyristikoista.’
Hoitolaitokseksi luokitellun, P2-paloluokkaan kuuluvan rakennuksen sisätiloihin ei lattiaa lukuun ottamatta voinut jättää puuta näkyviin. Sisälevytykset tehtiin puukipsilevystä. Julkisivut oli mahdollista tehdä puisina ilman sprinklausta.
Verhousmateriaalina on vaihtelevan levyinen, kuultokäsitelty kuusilaudoitus. Ikkunaväleissä on käytetty maalattavaa julkisivuvaneria, joka ulkonäkösyistä jätettiin lopulta säänkestävälle tehdaspinnalle.
Faktat kohteesta
Metsolan lastenkoti
- Sijainti | Oulu
- Käyttötarkoitus | Lastenkoti
- Arkkitehtisuunnittelu | Arkkitehdit m3 Oy
- Rakennesuunnittelu | Insinööritoimisto Heikkilä ja Polojärvi Oy
- Puuosien toimittaja | Kattoristikot: Sepa Oy, Liimapuut: PRT-Lami Oy, Kertopuut: Puumerkki Oy, Julkisivuverhous: Puumerkki Oy, Puukipsilevyt: Sasmox Oy
- Valokuvat | Jussi Tiainen
- Teksti | Janne Pihlajaniemi