29.9.2022

Uudenkylän asemapaviljonki ja I.C.E. – Indisputable Case of Emergency -teos

Puupaviljonki oli alun perin osa Helsingin Kansalaistorilla toteutettua taideteosta, jolle kiertotalousperiaatteiden mukaisesti kehitettiin uusi käyttötarkoitus. Nyt se toimii pitkäaikaiskestävänä rakenteena juna-asemalla Lahdessa.

Read the article in English: Uusikylä train station pavilion

Uudenkylän juna-aseman puupaviljonki on veistosmainen rakennelma, joka toimii odotuskatoksena, ulkonäyttelytilana ja Salpausselän retkeilyreittien aloituspisteenä. Puupaviljonki sijoittuu jääkauden muovaamaan maisemaan muinaiselle rannalle, mikä on tuotu esiin paviljongin maisemoinnissa. Paviljonki muodostaa läpikuljettavan näyttely- ja odotustilan sekä räystään alle jäävän istuskelutason.

Puurakenteinen paviljonki oli osa Helsingin Kansalaistorilla elokuussa 2021 toteutettua I.C.E.-teosta (Indisputable Case of Emergency), joka otti kantaa ilmastonmuutoksen torjuntaan. Teos koostui puurakenteisesta näyttelytilasta ja yhdeksästä massiivisesta jääpaasista. Jääpaasista sulava vesi peitti alleen aukion pintaan maalatut rannikkokaupungit, jotka uhkaavat jäädä nousevan merenpinnan alle. Puupaviljongissa oli kuultavissa säveltäjä Cecilia Damströmin ICE-musiikkiteos. Kansalaistorin teos herätti voimakasta huomiota kaikissa valtakunnan suurimmissa medioissa ja sosiaalisen median keskusteluissa. Teos oli osa Lahden Euroopan ympäristöpääkaupunkivuotta.

Kansalaistorin teoksen suunnittelussa haluttiin välttää väliaikaisen rakenteen purkamisesta aiheutuvaa jätettä. Kiertotalousajattelun mukaisesti puurakenteelle kehitettiin uusi käyttötarkoitus pysyvänä odotuskatoksena Lahden Uudenkylän juna-asemalla, jossa paviljongin avulla pyritään tekemään julkisesta liikenteestä houkuttelevampaa.

Näyttävästi valaistu puurakenne tuo turvallisuuden tunnetta syrjäiselle asemalle ja elävöittää rakennemuutoksen myötä hiljentynyttä pientä kylää. Se liittyy myös alueella käynnissä olevaan asemakaavoituksen kehitystyöhön. Meneillään olevan Uudenkylän 600-vuotisjuhlavuoden aikana paviljongille on tarkoitus toteuttaa pysyvä näyttely alueen historiasta ja jääkauden geologiasta.

Puupaviljongin tarkoituksena oli toimia näyttävänä veistoksena Helsingin keskustan paraatipaikalla ja pitkäaikaiskestävänä rakenteena juna-asemalla. Kaksi eri tonttia ja käyttötarkoitusta toi runsaasti haastetta suunnitteluun, jotta rakenteesta saatiin sopiva molempiin kohteisiin. Kansalaistorilla otettiin huomioon koronatilanne, ja rakenteesta suunniteltiin helposti läpikuljettava ja tuulettuva tila.

Puurakennelma toteutettiin haastavana puusepäntyönä kolmesta esivalmistetusta moduulista, joissa otettiin huomioon maantiekuljetuksen mitoitukselliset reunaehdot. Paviljonki muodostuu 23 erilaisesta kehärakenteesta, jotka muodostavat kaarevan kattopinnan ja sisätilan. Paviljonki on jäykistetty yhdeksällä kehärakenteella, jotka muodostavat sisätilaa rytmittävät portit. Kehien levyrakenteet toimivat myös infotaulujen taustoina ja valokehinä, joihin sijoittuvat kiinteät penkit. Paviljongin maakosketuksissa olevat puurakenteet ovat kestopuuta, sillä pitkistä toimitusajoista johtuen ekologisempaa etikkakyllästettyä puuta ei ollut saatavilla. Paviljongin puulattia on tehty syrjälleen asetetusta lehtikuusesta ja puurakenteet kuusesta.

TEKIJÄT

Based in Helsinki, AOR Architects works with building design consisting of public buildings, housing and business premises. In addition, AOR is experienced in urban design and city planning with projects ranging from small urban interventions to large city plans. AOR has particular expertise in designing future learning environments, museums and other complex public buildings in demanding urban settings, as well as additions in delicate historical contexts and natural surroundings.

Faktat kohteesta

Uudenkylän asemapaviljonki ja I.C.E. - Indisputable Case of Emergency -teos

  • Sijainti | Lahti
  • Käyttötarkoitus | Juna-aseman odotuskatos ja ulkonäyttelytila
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Kestävä Lahti -säätiö ja Lahden kaupunki
  • Valmistumisvuosi | 2021
  • Arkkitehtisuunnittelu | AOR Arkkitehdit Oy / Erkko Aarti, Lassi Siitonen, Benjamin Åkerblom
  • Rakennesuunnittelu | Snowhow Oy / Seppo Mäkinen
  • LVIA-suunnittelu | Airlon Oy, Samu Heikkilä
  • Sähkösuunnittelu | HL-Elec Oy / Mikko Lehtinen
  • Pääurakoitsija | Puurakenteet Ebonia Design / Markku Tonttila, Ville Tonttila
  • Muut rakennusliikkeet | Haka-Asfaltointi Oy, Peltisepänliike Pääkkönen Oy, Voimatel Oy
  • Valokuvat | AOR Arkkitehdit Oy, Benjamin Åkerblom, Kuvatoimisto Kuvio Oy
  • Teksti | Erkko Aarti