Akola Ii
Akolan kartano on suojeltu historiallinen maatila Iissä, Oulun pohjoispuolella. Päärakennus on rakennettu vuonna 1796 ja edustaa harvinaista paikallista puutalotulkintaa kustavilaisesta kartanoarkkitehtuurista. Tilaa kolmessa kerroksessa on yli 700 neliötä. Arkkitehti Teemu Kurkela kunnosti sukutilansa päärakennuksen uudelle 200-vuotiskaudelle.
Read the article in English here.
Laamanni Julius Konrad Antellin rakennuttama kartano oli siirtynyt Kurkelan suvun omistukseen vuonna 1910. JKMM:n perustajaosakas Teemu Kurkela vietti Akolassa lapsuutensa kesiä perheensä kanssa. 1980-luvun jälkeen rakennus ehti olla ilman käyttöä kolmisenkymmentä vuotta ja aika näkyi ikkunoissa, joista tuiskutti talvisin sisään lunta.
Akolan korjaus vuonna 2010 aloitettiinkin ikkunoista. Ikkunoiden kunnostaminen vei yhteensä 10 vuotta, ja ne ikkunat ovat edelleen alkuperäiset. Museovirasto rahoitti kunnostusta.
Akolan kartanon ensimmäinen kerros on restauroitu 1800-luvun alun asuun, kun taas toinen kerros on hienovaraisesti korjattu alkuperäiseen muotoon. Ullakkokerros on kokenut suurimman muodonmuutoksen, sillä siellä oli ollut monenlaisia vesikatteita ja viimeisintä tiilikatetta oli tuettu ylimääräisin rakentein. Katon vesivahingoissa vaurioituneita hirsiä jouduttiin vaihtamaan, ja kattoparrut uusittiin. Kurkela kertoo, että hitaasti kuoren kanssa kuivuneita 12 metriä pitkiä parruja oli vaikea löytää, mutta lopulta ne saatiin yhdeltä toimittajalta Suomesta. Kattoon rakennettiin myös tynnyriholvi-kuorirakenne, joka parrujen kanssa yhdessä muodostaa liittorakenteen. Kantavuus laskettiin Aalto-yliopistossa supertietokoneella.
Akolan kartano on vaikuttava esimerkki perinteisestä suomalaisesta puurakentamisesta. Runko on hirttä, välipohjissa on lastueristeet. Kutterilastua välipohjiin kului kolme täysperävaunurekkalastia. Lastu on liisterillä kiinnitettyjen ja tiivistettyjen pahvien välissä. Muovia ei ole käytetty rakentamisessa lainkaan. Ikkunoissakaan ei ole nauloja.
Painovoimainen ilmanvaihto toimii rakennuksen oikean sijoittelun ja tulisijojen sijainnin ansiosta. Suuret ikkunat mahdollistavat aurinkolämmön hyväksikäytön maalis-lokakuun välillä, jolloin muuta lämmitystä ei juuri tarvita. Ulkoseinissä hirsien välit on tiivistetty sammalella ja olki-savi-rappauksella, mikä pelaa puun kanssa hyvin kosteusteknisesti.
Sisäseinät on maalattu pellavaöljymaalilla, märkätilojen lattioina toimivat kalkkikivilaatat on asennettu hirsien väliin, joten seinien pinnat tehtiin vasta laattojen asennuksen jälkeen. Tilat laserskannattiin, joten laatat on pystytty leikkaamaan millintarkasti ennen työmaalle tuontia.
Tuvan lattialankut ovat 40 cm leveää seitsemän metriä pitkää douglaskuusta, jota ei Suomesta löytynyt. Tanskalainen Dinesen toimitti ne Saksasta. Kurkela toivoo, että Suomesta löytyisi myös toimija laadukkaan pohjoisen puun jalostukseen ja myyntiin. ”Tällainen voisi olla esimerkiksi Veljekset Vaara Tervolasta, jolta puutavaraa päätyi Akolaan kaikkiaan kolme kilometriä. Ymmärtävätkö veljekset itse miten hienoa pohjoisen puuta he myyvät?” pohtii Kurkela.
Kohteen pääsuunnittelijana toimi Lauri Louekari tehden myös rakennushistoriallisen selvityksen. Kaikki detaljisuunnitelmat laati itse Teemu Kurkela. Rakennesuunnittelijana oli Marko Asell. Nuutti Ay:n Timo Hammar toimi vastaavana mestarina. Nuutti vastasi ikkunoiden korjauksesta ja sisätilojen pintojen restauroinnin suoritti Johanna Peuraniemi. Pääosan rakennustöistä teki Juho Välikangas.
Remontin lopputuloksena 2021 uudet arkkitehtuurikerrokset luovat ainutlaatuisen minimalistisen ilmapiirin, jossa on täysin uudelleen muotoillut tilat. Käyttämällä aitoja perinteisiä materiaaleja ja rakennustekniikoita pyrittiin saavuttamaan Akolan uudelle tulevaisuudelle mahdollisimman pitkä elinkaari.
Akola-projektissa uusi elämän antamisen lisäksi kehitettiin tapoja maaseudun elvyttämiseksi. Kurkela haluaa pitää ovet avoinna Akolaan ja sen ystävien yhdistyksen kautta tuotetaan tapahtuma- ja majoituspalveluita. Akolan ystäviin kuuluu joogaopettaja, kalastaja, kokki, metsästäjä ja historioitsija, jotka kaikki tarjoavat halukkaille majoittujille palveluitaan. Onnellisuuden infrastruktuuri täydentyi Pohjois-Pohjanmaalla rakennusperinteen ja kulttuurisen toiminnan rikastumisen myötä. Akolan myötä onnellisuudella on tila kasvaa edelleen.
TEKIJÄT
Aikamatka puurakentamisen historiaan kääntyi Teemu Kurkelalla (JKMM Arkkitehdit) hyvin henkilökohtaiseksi hankkeeksi. Ensin Kurkela lähti auttamaan isäänsä talon korjauksessa, mutta isä kuoli ja pesän jaon jälkeen talo jäi Kurkelalle. Projektista tuli tutkimusmatka juurille. Matka, joka edelleen jatkuu, täydensi Kurkelan onnellisuutta. Akolan korjaushanke jätti Kurkelaan jäljen, joka näkyy myös hänen päivätyössään. Syntynyt kunnioitus puumateriaalia kohtaan vaikuttaa niin, että Kurkela haluaa tuoda puun osaksi arkkitehtuuria omissa hankkeissaan myös jatkossa.
JKMM tavoittelee merkityksellistä arkkitehtuuria ja muotoilua onnellisen tulevaisuuden puolesta. Kukoistaakseen yhteiskunnan täytyy tähdätä korkealle, ottaa lähtökohdiksi kulttuuri, tieto ja hyvinvointi. Korkeimmalla tasolla tavoitteena pitäisi olla onnellisuus. Kestävän yhteiskunnan suunnittelussa, tämä on JKMM:n päämäärä. JKMM Arkkitehdit ovat olleet mukana rakentamassa suomalaista onnellisuutta jo lähes 25 vuoden ajan.
Faktat kohteesta
Akola Ii
Akolan kartanon restaurointi 2010-2021
- Sijainti | Ii
- Käyttötarkoitus | Vapaa-ajan asunto
- Rakennuttaja/Tilaaja | Teemu Kurkela
- Valmistumisvuosi | 2021
- Kokonaisala | 720 m2
- Arkkitehtisuunnittelu | Pääsuunnittelija: Arkkitehtitoimisto Louekari Oy (Lauri Louekari), rakennussuunnittelija: JKMM Arkkitehdit Oy (Teemu Kurkela)
- Rakennesuunnittelu | M Asell Oy (Marko Asell)
- Muut suunnittelijat ja asiantuntijat | Kalusteiden suunnittelu: JKMM Arkkitehdit Oy (Teemu Kurkela)
- Pääurakoitsija | Vastaava työnjohtaja: Restaurointipuusepät Nuutti Ay (Timo Hammar), myös ikkunoiden kunnostus; rakennustyöt: Juho Välikangas, Jari Välikangas, Raimo Välikangas ja Joni Jämsä
- Muut rakennusliikkeet | Sisäpintojen restaurointi: Johanna Peuraniemi
- Puuosien toimittaja | Veljekset Vaara Oy, Dinesen A/S, Taskisen Puu Oy Matti Taskinen (radiaalisahattu puu), Hongos Oy (kattoparrut), Tillman Oy (kaiteet ja tikkaat), Vaaran Aihkitalot Oy (korjaushirret), Jussi Sutela Oy (ulko-ovi)
- Muut materiaalit | Kalusteiden toteutus: Ivan Kullvik, Petri Koivusipilä ja Atte Pylvänäinen
- Valokuvat | Teemu Kurkela, JKMM
- Teksti | Anu Turunen