7.7.2020

Talo Kosketus

Kosketus on Kannustalo Oy:lle suunniteltu, teollisesti valmistettava pientalo. Sen prototyyppi   esiteltiin Asuntomessuilla 2000 Tuusulassa.

Suunnittelun lähtökohtana oli kaupunkiympäristöön sopiva valmistalo, vaihtoehtona markkinoita hallitsevalle kartanoarkkitehtuurille. Asukkaana olisi nelihenkinen perhe, jonka arvioitiin tarvitsevan runsaat 140 m² huoneistoalaa.

Rakennus on ulospäin selkeä, mutta sisältä monipuolinen. Pulpettikatto rajaa talon nelinurkkaisen ulkomuodon, jonka suojiin jää vaihteleva ulkotilojen sarja. Yhtenäisen katonlappeen alla ulkoseinä seuraa vapaasti pohjapiirrosta, jolloin useimpiin huoneisiin saadaan ikkunoita kolmeen suuntaan.

Lappeen alla olevan kuistin, parvekkeen ja saunaterassin kohdalla tiilikate on lasia, mikä tuo valoa rakennusrungon keskelle.

Huoneet ryhmittyvät 1½-kerroksisen pirtin ympärille. Keskellä on kotiliesi, joko paikalla muurattu takka tai valmis teräskamiina. Pirtissä ovat kodin olohuone sekä keittiö ja ruokatila, joille on kalusteilla rajattu omat alueensa vaihtelevan korkuisesta tilasta. Näköyhteyksiä voi avata pitkin ja poikin rakennusta tontin ja maiseman mukaan.

Kosketus on suunniteltu tuotantotekniikan ehdoilla. Se tehdään suurelementeistä, jotka kootaan valmiiksi tehtaan asennuspöydällä. Julkisivusäleiköt ja -rimoitukset asennetaan rakennuspaikalla omina elementteinään.

Lisää tilaa saadaan tarvittaessa rakentamalla toinen kerros eteisen tai saunakuistin päälle. Autotallin voi muuttaa pieneksi erillisasunnoksi. Pihalle voi rakentaa laiturin, jonka purjekatos tuo terveisiä valtamerten takaa.

Kosketus esiteltiin New Yorkin modernin taiteen museon MoMan “Home delivery”-näyttelyssä 2008.

Faktat kohteesta

Talo Kosketus

  • Sijainti | Tuusula
  • Käyttötarkoitus | Asuinrakennus
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Kannustalo Oy / Mika Uusimäki
  • Kokonaisala | 148 m2
  • Arkkitehtisuunnittelu | Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy
  • Rakennesuunnittelu | Kannustalo Oy
  • Sisustussuunnittelu | Kirsi Valanti, sisustussuunnittelija
  • Pääurakoitsija | Kare-Talot Oy
  • Valokuvat | Jussi Tiainen