9.7.2020

Laatu, nopeus, kustannustehokkuus ja ympäristötekijät kasvattavat massiivipuuelementtien osuutta rakentamisessa

Suomen ensimmäisellä CLT-tehtaan perustajalla Juha Virralla on syvät juuret puunjalostuksessa. Kuhmolaisen Crosslam Oy:n toimitusjohtaja kasvoi sahateollisuutta harjoittaneessa yrittäjäperheessä ja polku johti luonnollisesti Teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan puun mekaanista teknologiaa ja puumarkkinatiedettä. Virta teki pitkään työuran Kuhmo Oy:n tuotantopäällikkönä, markkinoissa ja myynnissä sekä yrittäjänä. Keski-Euroopassa ja Englannissa vietettyjen työvuosien 1992-2011 aikana CLT-massiivipuulevy tuli tutuksi. – Kun lopetin sahatavarahommat vuoden 2011 lopussa, mietin vuoden ja päädyin aloittamaan CLT:n valmistuksen Kuhmossa, missä oli hyvät edellytykset sekä raaka-aineen että työvoiman saatavuuden kannalta.

Artikkeli on osa Metsämiesten Säätiön rahoittamaa ja Puuinfon toimittamaa Puhetta puusta! artikkeli ja podcast -sarjaa, jossa esittelemme suomalaisia puuta jalostavia yrityksiä. Sarja kertoo puualan tekijöiden suulla metsien ja puun käytön mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta. Hankkeella pyritään vaikuttamaan myös nuorten mielikuviin metsien kestävästä käytöstä sekä metsä- ja puualasta houkuttelevana uravaihtoehtona. Suomessa toimii paljon puuta eri tavoin jalostavia puutuotealan yrityksiä, joiden menestystä mitataan yhä vahvemmin ympäristön kestävyyden kannalta ja joiden toiminnalla on myös ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta merkittäviä vaikutuksia.