Puualan hankkeilla tavoitellaan yrityksiä ja työpaikkoja
Puurakentamisen kehittämishankkeita on käynnissä eri puolilla Suomea. Kainuun ELY -keskuksessa toimiva puutuotealan toimialapäällikkö Inkariina Sipiläinen koordinoi puualan hankkeita, joiden tavoitteena on luoda uusia yrityksiä ja työpaikkoja.
– Puutuotealan PuuSuomi-verkosto tähtää siihen, että alaa saataisiin yhteisesti ja läpinäkyvästi kehitettyä. Esimerkiksi puun käyttöön infrarakentamiseen ei ole panostettu juuri ollenkaan, vaikka sitä palvelevassa tuotannossa on isoja mahdollisuuksia. Hankkeilla on iso merkitys toimialan tunnetuksi tekemisessä.
Artikkeli on osa Metsämiesten Säätiön rahoittamaa ja Puuinfon toimittamaa Puhetta puusta! artikkeli ja podcast -sarjaa, jossa esittelemme suomalaisia puuta jalostavia yrityksiä. Sarja kertoo puualan tekijöiden suulla metsien ja puun käytön mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta. Hankkeella pyritään vaikuttamaan myös nuorten mielikuviin metsien kestävästä käytöstä sekä metsä- ja puualasta houkuttelevana uravaihtoehtona. Suomessa toimii paljon puuta eri tavoin jalostavia puutuotealan yrityksiä, joiden menestystä mitataan yhä vahvemmin ympäristön kestävyyden kannalta ja joiden toiminnalla on myös ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta merkittäviä vaikutuksia.