5.10.2021

Puupalkinto 2021 -yleisöäänestys alkaa

Voit äänestää omaa suosikkiasi Puupalkinnon yleisöäänestyksessä 31.10.2021 saakka.

Puuinfon vuosittaiseen Puupalkinto-kilpailuun on jälleen tullut suuri joukko korkealaatuisia ehdotuksia. Esikarsinnan jälkeen palkintolautakunta on valinnut mukaan yhdeksän kohdetta.

Kilpailuun ehdotettujen kohteiden joukosta löytyy niin uudis- kuin saneerauskohteitakin aina vapaa-ajan asunnoista julkisiin tiloihin.

Yleisöllä on mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan. Kohteiden esittelyyn sekä äänestykseen pääset Puuinfon sivustolta kohdasta Puupalkinto 2021 yleisöäänestys. Äänestys tapahtuu painamalla peukalon kuvaa kohteen esittelysivulla. Yleisön suosikiksi valitaan 31.10.2021 mennessä eniten peukutuksia saanut kohde.

Puupalkinto jaetaan vuosittain kannustuksena rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta on käytetty rakennustekniikkaa edistävällä tavalla.

Palkinnon valitsee Puuinfon nimeämä palkintolautakunta, jonka jäsenet tänä vuonna ovat professori Pekka Heikkinen, Aalto-yliopisto, professori Markku Karjalainen, Tampereen yliopisto, ja professori Janne Pihlajaniemi, Oulun yliopisto.

Vuoden 2021 Puupalkinnon voittaja ja yleisöäänestyksen voittaja julkistetaan Puupäivässä 4.11.2021. Ilmoittaudu mukaan.