13.2.2022

Kunnat vähähiilisen rakentamisen vetureiksi – Uusi verkkosivusto kertoo puurakentamisen mahdollisuuksista

Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -hankkeen rahoittama Puussa on tulevaisuus -verkkosivusto on avattu 1.2.2022. Verkkosivusto käsittelee puurakentamisen merkitystä ja mahdollisuuksia hiilen sidonnassa ja varastoinnissa erityisesti julkisessa rakentamisessa.

Hopealaakson päiväkoti Helsingissä. Kuva: Hannu Rytky

Puussa on tulevaisuus -sivusto esittelee useita toteutettuja puurakentamisen kohteita, kuten kouluja ja päiväkoteja, sekä kertoo tarinoiden ja faktatietojen muodossa niiden hankekuvauksen päätöksenteosta, kilpailutuksesta, rakentamisesta valmiiseen rakennukseen ja hiilijalanjäljen laskentaan.

Kunnissa on monta polkua vähähiiliseen rakentamiseen. Yhä useampi kunta on kirjannut kuntastrategiaan tavoitteeksi rakentamisen vähähiilisyyden osana ilmastotavoitteita. Monet esimerkkikunnat korostavat puurakentamisen aluetalousvaikutuksia, jotka syntyvät lähellä olevien metsien jalostamisesta paikallisissa yrityksissä rakentamisen tuoteosiksi ja oman työvoiman käytöstä.

Verkkosivusto toimii myös puurakentamisen tietoa kokoavana portaalina, joka linkittää tarinoista syvällisemmän faktatiedon äärelle. Julkaisun puurakentamisen kohteet toimivat hyvien käytäntöjen esimerkkeinä antamaan virikkeitä vähähiiliseen puurakentamiseen. Sivuilla voi tutustua vähähiilistä rakentamista koskeviin hankkeiden toteuttajien ja asiantuntijoiden puheenvuoroihin, kuvamateriaaliin, videoihin, englanninkielisiin tiivistelmiin sekä linkityksiin aihepiiriä koskeviin tiedostoihin ja lähteisiin.

Rakentaminen ja rakennusten ylläpito aiheuttavat yhdessä lähes puolet kuntien hankintojen hiilijalanjäljestä. Rakennuskannan päästöjen vähentämisellä saadaan vaikuttavia toimia ilmastopolitiikan tavoitteiden saavuttamisessa. Kun rakentamiseen liittyviä hankintoja tehdään vuosittain kunnissa noin 7 miljardilla eurolla, vähähiilisestä puurakentamisesta voi tulla kunnille merkittävä ilmastopolitiikan työkalu.

Ympäristöministeriön tavoitteena on, että rakennuksen elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä ohjataan lainsäädännöllä 2020-luvun puoliväliin mennessä. Rakennuksen ilmastoselvitys tulee jatkossa sisältämään tiedot rakennuksen elinkaaren aikaisesta hiilijalanjäljestä. Rakennuksiin voidaan varastoida hiiltä, rakennukset voivat tuottaa puhdasta energiaa ja rakennetun ympäristön kiertotalous voi tuoda merkittäviä ilmastohyötyjä.

Puurakennuksilla on tutkimusten mukaan yleensä selvästi tavanomaista rakentamista pienempi hiilijalanjälki. Koska rakennukset ovat pitkäikäisiä, muodostuu niihin pitkäaikainen hiilivarasto, jonka hyödyt kertautuvat rakennusmateriaalien kierrätysasteen nousun myötä.

Sivusto löytyy osoitteesta www.puussaontulevaisuus.fi, ja sen sisältö on vapaasti käytettävissä ja linkitettävissä eri sidosryhmien käyttöön.

Verkkosivuston toteutus on rahoitettu Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -hankkeesta. Osarahoittajina ovat Metsämiesten säätiö, Metsäsäätiö ja Suomen metsäkeskus. Hankkeen toteuttajina on työryhmä Markku Laukkanen, Jani Kiviranta ja Aura-Maria Moore. Tuottaja Audiomedia Oy.