3.11.2022

Vuoden 2022 puutavarakauppias Heinolan Levy ja Lista Oy – Puutavarakauppa on luottamuspeliä

Vuoden 2022 Puutavarakauppias -palkinto menee Heinolaan, toisen polven yrittäjille. Heinolan Levy ja Lista Oy on rakentanut tiukassa kilpailutilanteessa toimivan konseptin, joka nojaa luottamukseen.

Saku (vas.) ja Samu Virtanen. Kuva: Johanna Autio

80-luvun puolivälissä perheen peltojen läpi vedetty Heinolan moottoritien linjaus laittoi maanviljelijä Jukka Virtasen uuden eteen. Oli keksittävä jokin muu elinkeino. Vuonna 1991 Suokannaksen teollisuusalueelle avattiin sivutoimeksi tarkoitettu puutavaraliike, joka alkoi kuitenkin pian vaatia yhä enemmän ja enemmän aikaa. Toiminta laajeni vähitellen ja vuodesta 2007 alkaen koko ikänsä varastoissa ja myymälässä viihtyneet veljekset Saku ja Samu Virtanen ottivat yrityksen ohjat käsiinsä.

Yhä jalostetumpaa, aina vain nopeammin

Pienestä sivutoimesta on kasvanut 16 henkilöä työllistävä ja 10 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä rakennustarvikeliike, joka palvelee paikallisten ammattirakentajien ja yritysten lisäksi myös kuluttajia. Saman katon alta löytyvät puutavaran lisäksi rakennustarvikkeet sekä palvelut katkaisusta keräilyyn ja kuljetukseen. Aiemmin yrityksessä oli myös höylä, mutta koneen tultua elinkaarensa päähän palvelusta luovuttiin ja höylätyt tuotteet ostetaan valmiina tavarantoimittajilta.

– Heinola on 18 000 ihmisen kaupunki. Se, että myymme muutakin kuin puutavaraa, on mahdollistanut liiketoiminnan kasvun, perustelee yrityksen toimitusjohtaja Samu Virtanen laajentunutta tuotevalikoimaa.

Puutavara on kuitenkin yhä toiminnan ydin ja vaikka sen osuus kokonaiskaupasta onkin laskenut, toteavat veljekset puun vahvuudekseen.

– Kaikki lähti liikkeelle puusta. Puu on se, minkä osaamme parhaiten.

Hallituksen puheenjohtajana toimiva Saku Virtanen kertoo asiakkaiden haluavan nykyisin yhä valmiimpaa ja pidemmälle jalostetumpaa. Lähes kaikki myymälästä autoihin lastattava puutavara onkin eri tavoin jalostettua ja trendien vaikutus asiakkaiden ostokäyttäytymiseen sekä sen myötä valikoimaan pakottaa tekemään valintoja.

– Jalosteiden määrä eri profiileineen, puulajeineen ja pintakäsittelyineen on loputon. Valikoimaan otetaan esille sellaisia tuotteita, joita on mahdollisuus saada nopeasti, sillä asiakkaat haluavat tavaransa aina vain nopeammin ja nopeammin.

Korona-aika rauhoitti kiirettä, mutta vilkastutti pihaliikennettä. Saku Virtanen kertoo, että aivan koronan alussa Heinolan Levy ja Listakin varautui lomautuksiin, mutta pian kävi selväksi, että vaikutus liiketoimintaan oli päinvastainen.

– Menneet kaksi vuotta olivat kaupallisesti erinomaisia.

Prosessi rakentuu asiakkaan ympärille

Veljekset toteavat puutavarakaupan olevan hyvin pitkälle luottamuspeliä.

– Suosimme kotimaisia tavarantoimittajia, joiden kanssa meillä on pitkät yhteistyösuhteet. Luottamus on yhteistyön tärkein arvo, emmekä mene halvimman hinnan perässä.

Kilpailu alalla on kovaa. Toimivien tilojen ohella Heinolan Levy ja Lista Oy:n vahvuutena on osaava ja sitoutunut henkilöstö. Kaiken keskiössä on kuitenkin asiakas – se, miten tämä kohdataan ja miten häntä kuljetetaan läpi ostotapahtuman. Samu Virtanen toteaa, että asiakkaan kanssa on rakennettava niin ikään luottamussuhde, ja tätä on palveltava samoin kuin toivoisi itseään erikoisliikkeessä palveltavan.

– Asiakkaan huomioiminen ja ymmärrys on kaiken A ja O. Miksi tämä haluaa jotakin ja mitä asiakas lopulta tarvitsee. Tämän selvittäminen on meidän tehtävämme, joskin nykyisin asiakkaiden tuotetuntemus ja vaatimustaso on internetin ansiosta hurjaa. Välillä täytyy muistuttaa, että me olemme rakennustarvikkeiden ammattilaisia, emme rakentamisen ammattilaisia.

Kun asiakas astuu Heinolan Levy ja Lista Oy:n myymälään, kuljettaa sama asiakaspalvelija hänet läpi koko ostoprosessin riippumatta siitä, mitä tuotteita tämä tarvitsee. Työssä vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja kykyä lukea asiakasta, jolla voi olla monta asiaa, monta ongelmaa ja joka tulee takaisin monta kertaa. Paras palaute onkin palaava asiakas.

– Vielä tänäkin päivänä pihaan tuleva asiakas saattaa kysyä, onko isä paikalla, Samu Virtanen naurahtaa.

Yritys on kasvuhakuinen ja sitä kehitetään jatkuvasti, asiakkaiden toiveita ja tarpeita kuunnellen. Usko siihen, että puu säilyy jatkossakin yrityksen ytimessä, on vahva.

– Puulla on hyvä maine, eikä pienrakentamiseen ole toista yhtä kustannustehokasta materiaalia. Puu rakennusmateriaalina ei ole katoamassa mihinkään, vaan sen käyttö tulee jopa lisääntymään.

Read the article in English here.

Lisätietoja:

Vuoden Puutavarakauppias,Heinolan Levy ja Lista Oy

Samu Virtanen, Puh. 0207 497 801, samu.virtanen@levyjalista.fi
Saku Virtanen, Puh. 0207 497 802, saku.virtanen@levyjalista.fi

Taustaa:

Vuoden Puutavarakauppias valittiin tänä vuonna 26. kerran. Palkinnon myöntää Suomen Puutavara- ja Rakennustarvikekauppiasyhdistys SPY ry. SPY ry on Asiantuntevien puu- ja rakennustarvikekauppiaiden yhdistys ja yksi Puuinfo Oy:n perustajaosakkaista.

Palkinnolla halutaan tehdä tunnetuksi suomalaisen puutavarakaupan asiantuntemusta ja palvelua. Samalla se on henkilökohtainen tunnustus ja palkinto ansiokkaasta kauppiastyöstä puutavarakaupan piirissä. Palkinto on perinteinen osa valtakunnallisen Puumarkkinapäivän ohjelmaa, joka on koonnut puuteollisuuden ja kaupan väen yhteiseen tapahtumaan joka syksy jo 47 kertaa.

  • Aulis Viitanen, Mestarin Puu ja Rauta (1996)
  • Seppo Lillstrang, Puukeskus Oy (1997)
  • Arto Yletyinen, Puumerkki Oy (1998)
  • Hannu Kallonen, Lauta Oy (1999)
  • Kalle Lindström, Oy Sahakonttori Ab (2000)
  • Ahti Kakko, Puumerkki Oy (2001)
  • Matti Paukku, Puukeskus Oy (2002)
  • Ari Koskinen, Starkki Oy Ab (2003)
  • Harri Haapala, Puukeskus Oy (2004)
  • Matti Leppinen, OP-Puu Oy (2005)
  • Jorma Ojala, Puumerkki Oy (2006)
  • Eero Kainulainen, Starkki Oy Ab (2007)
  • Tapio Outinen, Puutoimi Tapio Outinen Oy (2008)
  • Juhani Kiiski, Puumerkki Oy (2009)
  • Juha Leppäkoski, Sarokas Oy (2010)
  • Aarno Laakso, Puukeskus Oy (2011)
  • Esko Jokela, Hyvinkään Puutavara Oy (2012)
  • Timo Kokkonen, Puumerkki Oy (2013)
  • Kaj Holmén, Simolin Oy Ab (2014)
  • Juha Mönkkönen, DT Finland OY/STARK (2015)
  • Risto Heiskanen, Hattulan Puu Oy (2016)
  • Seppo Pihlava, Pintopuu Oy (2017)
  • Seppo Kouvonen, Stark Suomi Oy (2018)
  • Pasi Rautio, ET-Listat Oy (2019)
  • Matti Kaseva, Etelän Puutavara Oy (2021)