23.5.2024

Puutuoteteollisuus ry:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin UPM:n saha- ja metsäjohtaja Antti Koulumies

Puutuoteteollisuus ry:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toukokuun vuosikokouksessa 21.5.2024 Antti Koulumies. Varapuheenjohtajana jatkaa Lammin Ikkunoiden toimitusjohtaja ja Puusepänteollisuus ry:n puheenjohtaja Hannu Saarinen.

”Puutuoteteollisuus Suomessa on 10 miljardin euron toimiala, joka työllistää suoraan yli 25 000 henkilöä. Samaan aikaan puun käyttö rakentamisessa on selkeä tapa vähentää päästöjä ja varastoida hiiltä. Puutuoteteollisuus ry:n työ niin vientimahdollisuuksien kuin kotimaisen loppukäytön eteen on jatkossa yhä merkityksellisempää. Onkin hienoa päästä tekemään töitä koko toimialan puolesta. Haluan kiittää edeltäjääni Ville Kopraa, joka on tehnyt onnistuneesti työtä Puutuoteteollisuus ry:n toiminnan kattavuuden kehittämiseksi”, Puutuoteteollisuuden hallituksen uusi puheenjohtaja Antti Koulumies sanoo.

Kiinnostus vähähiilisiä ratkaisuja kohtaan kasvaa koko ajan, mutta toistaiseksi Suomi on jäänyt verrokkimaita jälkeen puurakentamisessa. Suomessa ensi vuoden alusta voimaan astuva uusi Rakentamislaki nostaa esiin rakennusten hiilijalanjäljen ja hiilikädenjäljen, kuten on nähtävissä myös muissa Pohjoismaissa ja monissa Keski-Euroopan maissa.

”Lainsäädäntö kohdistaa huomion tuotteiden ja prosessien päästöihin. Puutuoteteollisuuden uusiutuvasta raaka-aineesta valmistetut tuotteet ovat hiilipäästö- ja hiilivarastovaikutuksiltaan erinomaisia ja näin tärkeä osa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. EU-regulaatio jatkossa edellyttää myös tuotteiden elinkaaren pidentämistä ja kierrätyksen lisäämistä. Tässä meillä on vielä puutuoteteollisuudessa paljon tehtävissä”, Koulumies toteaa.

Rakennusaktiviteetin nopea lasku niin koti- kuin vientimarkkinoilla on vaikuttanut voimakkaasti puutuoteteollisuuden toimintaan ja kannattavuuteen. Geopoliittinen tilanne lisää oman mausteensa toimialan yritysten toiminnan suunnitteluun, sillä globaalit tavaravirrat ovat esimerkiksi Venäjään kohdistuneista pakotteista johtuen muuttuneet ja toisaalta myös puumarkkinassa on tapahtunut muutoksia. Koulumies pitää puutuoteteollisuuden pitkän aikavälin näkymiä kuitenkin positiivisina. ”Toimialamme pitää jatkaa työtä tuottavuuden kehittämiseksi ja loppukäytön kehittyvien vaatimusten täyttämiseksi samalla, kun korostamme tuotteittemme verraten hyviä ilmastovaikutuksia”, Antti Koulumies summaa.

Lisätiedot:

Antti Koulumies, +358 45 675 1986, antti.koulumies@upm.com 
Matti Mikkola, +358 40 829 4026, matti.mikkola@puutuoteteollisuus.fi