25.11.2021

Selkeälinjainen Helsinki-pientalo

Kuva: Kastelli

Helsinki-pientalo suunniteltiin reilut kymmenen vuotta sitten erityisesti pienille tonteille ja kaupunkimaiseen asumiseen. Talo on kehittynyt valtakunnallisesti tunnetuksi vaihtoehdoksi pientalojen joukossa.

Teksti: Anne Soininen 

Read the article in English: The “Helsinki”, a single-family house with clean lines

Helsingin kaupungin tietoisena politiikkana on ollut kaupunkirakenteen tiivistäminen, oli sitten kysymys kerrostalo- tai pientalovaltaisista alueista. Helsinki-pientalomalli syntyi 2000-luvun lopussa, kun Helsingin rakennusvalvontavirasto ja kaupunkisuunnitteluvirasto halusivat kehittää tyyppitaloja, jotka soveltuisivat pääkaupungin tiiviiseen kaupunkirakenteeseen ja pienille tonteille. Massaltaan niiden tuli olla pieniä ja yksinkertaisia, mutta asuttavuudeltaan hyviä sekä kohtuuhintaisia.

− Hankkeeseen ryhtyessämme pidimme erityisen tärkeänä, että emme suunnitteluta talotyyppiä, jonka piirustukset jäävät mappiin pölyttymään vaan että hankkeeseen sitoutetaan talovalmistajat mukaan, kertoo Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolla hanketta vetänyt arkkitehti Johanna Mutanen.

Näin myös tapahtui. Talotyypin suunnittelijaksi valittiin Arkkitehdit Frondelius + Keppo + Salmenperä Oy, ja viisi talovalmistajaa otti Helsinki-pientalon talopakettivalikoimiinsa: Designtalo, Jämerä, Kastelli-talot, Planiatalo ja Simons Element. Helsinki-pientalosta teetettiin piirustukset myös omatoimirakentajia varten.

Helsinki-pientalo on perheasumiseen suunniteltu kaksikerroksinen omakotitalo, jonka kerrosala on 120–165 neliömetriä. Yli 300 neliömetrin tonteille suunnitellulla selkeämallisella talolla on kodikas, vähäeleinen ja omaleimainen arkkitehtuuri. Halutessaan taloon voi lisätä erkkerin, parvekkeen tai vilvoitteluterassin.

− Talotyypin julkaisemisen jälkeen markkinoille ilmestyi myös Helsinki-pientalon ”piraattimalleja”, enemmän tai vähemmän varioituja versioita. Muuallakin oli ilmeisesti todettu, että vanha talopakettitarjonta – eli yleensä yksikerroksinen ja joka suuntaan avautuva talotyyppi – ei monestakaan syystä soveltunut tiiviimmille ja kaupunkimaisille tonteille, Mutanen kertoo.

Helsinki-pientalo sopii niin uusille alueille kuin vanhojen alueiden täydennysrakentamiseen. Talo on suunniteltu niin, että se voidaan sijoittaa yhdeltä tai kahdelta sivultaan lähelle tontin rajaa ja katua. Näin piha-alueesta saadaan mahdollisimman suuri. Lisätilaa voi rakentaa kellariin, ullakolle tai pihapiirin talousrakennukseen.

Helsinki-pientalon etuna on myös rakennuslupakäsittelyn sujuvuus.

− Hankkeet ovat olleet hyvin suoraviivaisia. Kun on määritetty, että tontille saa rakentaa vain Helsinki-pientalon, kaikenlainen tarpeeton taistelu rakennusvalvonnan ja muun kentän välillä jää kokonaan pois. Prosessi toimii oikein hyvin, kertoo Kastellin toimitusjohtaja Joran Hasenson.

Ensimmäisiä Helsinki-pientaloja nousi 2000-luvun lopulla muun muassa Helsingin Ala-Malmille ja Maunulaan. Vuosien saatossa talovalmistajat ovat tehneet joitain pieniä muutoksia alkuperäiseen talomalliin.

Helsinki-pientalon suunnitelmapaketteja voi ladata maksutta Puuinfon verkkosivuilta. Myös piharakennusten valmiit piirustukset ovat saatavilla.

Kuva: Planiatalot Oy

Artikkeli on julkaistu lokakuussa 2021 Puu-lehden numerossa 2/2021.

  • Lue Puu-lehti 2/2021 kokonaisuudessaan.
  • Seuraava Puu-lehti ilmestyy keväällä 2022. Tilaa se itsellesi (maksuton SAFA:n, RIL:n, RIA:n, SI:n, SIO:n, TKO:n, RKL:n, RTY:n ja Ornamon henkilö- ja opiskelijajäsenille kotiosoitteeseen postitettuna)
  • Puu-lehden mainostajien valitsemat artikkelit julkaistaan printtilehden lisäksi e-artikkeleina.