2.11.2023

Ismo Orjala – Vuoden Puutavarakauppias 2023 viihtyy metsässä

Pohjanmaalla maatilalla syntynyt Ismo Orjala kasvoi 4-vuotiaasta alkaen Espoossa. Maatilan työt tulivat nuoruudessa tutuiksi lomilla, ja maatila kiinnosti myös uravalintana. Koulujen jälkeen kuitenkin MTK:lla työskennellyt isä oli vinkannut Ismolle, että puualakin voisi olla kiinnostava. Alaa Orjala pääsi kokeilemaan kesätöihin Herttoniemen Metsäliiton myyntikonttoriin jo 80-luvun alkupuolella. Keväällä 1992 Joensuusta tuli sahateollisuusteknikon paperit käteen ja ura puu- ja sahatavarakaupan parissa lähti kunnolla käyntiin. Enää ei ehtinyt lomittaa vanhalla kotitilalla ja maanviljelijän urahaaveet siirtyivät sivuun. Sosiaalinen mies ei sitä kuitenkaan ole harmitellut.

Koko työura on ollut innostavaa ja monipuolista. Tehtäviä ja työnantajia on pystynyt vaihtamaan mielenkiinnon säilyttämiseksi. Lisäksi puu- ja sahateollisuuden parissa ovat luontoarvot ja metsä läsnä.

Se että työssä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, on mielekästä. Osto- ja myyntityössä on saanut kiertää hyvin erilaisilla asiakkailla. Asiakkaista on myös usein tullut hyviä kavereita, joita Orjala tapaa toisinaan myös vapaa-aikana. Puutavara-alalle tuntuu keskittyneen paljon samankaltaisia luonnossa liikkumisesta ja metsästyksestä pitäviä henkilöitä ja parhaat asiakassuhteet tuntuvat syntyvät yhteisten harrastusten parissa.

Orjala metsästää Keski-Suomessa hirviä, lintuja ja jäniksiä, Lounais-Suomeen tehdään kauriin- ja peuranmetsästysmatkoja ja Virossa käydään pyytämässä villisikaa. Sienet ja marjat tulee kerättyä metsästä mukaan myös. Liikkuessa työkyky pysyy hyvänä. -Koiran kanssa käydään päivittäin vähintään tunnin kävelylenkki metsässä. Metsästyskauden ulkopuolella ehtii kuntosalille pari kertaa viikossa.

Työn liikkuvuudessa ja samalla etätyön mahdollisuudessakin on oma viehätyksensä. Ennen korona-aikaa ajoa tuli yli 50 000 km vuodessa, nyt päästään parikymmentä tuhatta vähemmällä.

Ismo ja Pomo. Kuva: Juha Moilanen

Työ on sopivalla tavalla haastavaa

Nyt Starkin teollisuusmyynnin taloteollisuuden avainasiakaspäällikkönä työskentelevä Orjala pitää näköalasta, jonka uusi työ tarjoaa; Se mitä maailmalla tapahtuu, ulottuu meille asti.

– Olen viihtynyt. Työ on vaihtelevaa ja kiinnostavaa, eletäänhän globaalien tilanteiden keskellä ja vaikutuksessa. Pari vuotta sitten koronapandemian vaikutukset heijastuivat kysynnän kautta puutavaran saatavuuteen ja hintoihin. Nyt inflaatio ja korkea korkotaso on pysäyttänyt rakentamisen. Vuoden kuluttua Orjala ennustaa pientalorakentamisen käyvän jo kuumana.

Markkinassa on lukuisia eri muuttujia, eikä tylsää hetkeä ehdi tulla: Seurattavana on monta erilaista osatekijää ja eri osapuolia on osattava lukea. 

Orjala on vaihtanut työnantajaa muutaman kerran ja tehtävät ovat vaihtuneet useamminkin.

– On terveellistä vaihtaa välillä näkökulmaa ja oppia uutta, nuppi pysyy terävänä, kertoo Ismo. Asiakastyö on innostavaa ja haluamme kehittää taloteollisuusmyyntiä sekä tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua.

Nuoria näkisi mielellään myös alalla. -Puutavarakaupan ala on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen. 

Kunniamaininta kollegoilta

Ismo Orjala valittiin vuoden 2023 puutavarakauppiaaksi. Palkinto luovutettiin Puupäivässä 2.11.2023. Suomen puutavara- ja rakennustarvikekauppiaiden yhdistyksen puheenjohtajan Tapio Outisen mukaan Orjala on toiminut puutavarakaupassa pitkään ja laajasti eri tehtävissä. Hän on työskennellyt lähes kaikissa Suomen suurissa ketjuissa hankinnan ja myynnin tehtävissä. Ismo on arvostettu osaaja ja pidetty kollega, joka perehtyy asioihin. Tuotteiden lisäksi hän tuntee rakentamisen.

Ismo Orjala on tehtävissään pyrkinyt, ja myös onnistunut parantamaan lopputuotteiden käytettävyyttä loppukäyttäjää ajatellen. Yhtenä esimerkkinä voi mainita määrämittaisten sahatavarajalosteiden mukaan ottaminen aktiiviseen tarjontaan.

Ismo Orjala työskentelee Starkin Jyväskylän myymälässä. Kuva: Anu Turunen

Ismon tehtävät uran varrella

  • mittamies
  • myyjä
  • rakentajapalvelumyyjä
  • yrityspalvelumyyjä
  • logistiikkapäällikkö
  • valikoimaneuvoja
  • valikoimapäällikkö
  • alueostopäällikkö
  • puu- ja sahatavaran hankintapäällikkö
  • kategoriapäällikkö
  • teollisuusmyynnin taloteollisuuden avainasiakaspäällikkö
Ismon uralla on riittänyt vaihtelua omien valintojen lisäksi myös puutavarakaupan alalla tapahtuneiden muutosten ansiosta.

Teksti: Anu Turunen (lähde: Stark ja Ismo Orjala)

Vuoden puutavarakauppiaat aikaisemmin:

  • Saku ja Samu Virtanen, Heinolan Levy ja Lista (2022)
  • Matti Kaseva, Etelän Puutavara Oy (2021)
  • Pasi Rautio, ET-Listat Oy (2019)
  • Seppo Kouvonen, Stark Suomi Oy (2018)
  • Seppo Pihlava, Pintopuu Oy (2017)
  • Risto Heiskanen, Hattulan Puu Oy (2016)
  • Juha Mönkkönen, DT Finland OY/STARK (2015)
  • Kaj Holmén, Simolin Oy Ab (2014)
  • Timo Kokkonen, Puumerkki Oy (2013)
  • Esko Jokela, Hyvinkään Puutavara Oy (2012)
  • Aarno Laakso, Puukeskus Oy (2011)
  • Juha Leppäkoski, Sarokas Oy (2010)
  • Juhani Kiiski, Puumerkki Oy (2009)
  • Tapio Outinen, Puutoimi Tapio Outinen Oy (2008)
  • Eero Kainulainen, Starkki Oy Ab (2007)
  • Jorma Ojala, Puumerkki Oy (2006)
  • Matti Leppinen, OP-Puu Oy (2005)
  • Harri Haapala, Puukeskus Oy (2004)
  • Ari Koskinen, Starkki Oy Ab (2003)
  • Matti Paukku, Puukeskus Oy (2002)
  • Ahti Kakko, Puumerkki Oy (2001)
  • Kalle Lindström, Oy Sahakonttori Ab (2000)
  • Hannu Kallonen, Lauta Oy (1999)
  • Arto Yletyinen, Puumerkki Oy (1998)
  • Seppo Lillstrang, Puukeskus Oy (1997)
  • Aulis Viitanen, Mestarin Puu ja Rauta (1996)