26.2.2024

Hetki omaa aikaa painetun lehden parissa

Yleissivistys kasvaa lukemalla asioista, joista ei aikonut lukea. Paperille painetusta se tapahtuu kuin luonnostaan. Puun käyttö on suomalaisille yleissivistystä – siksi painettu Puu-lehti!

Hetki painetun lehden parissa on omaa aikaa – toisille inspiraation hakuun, toisille syvällisemmän tiedon äärelle uppoutumiseen. Painetun lehden lukeminen on rentoutumisen ja keskittymisen hetki. Sen äärellä voi lukija uppoutua syvällisen tiedon pariin. Painettu Puu-lehti on Puuinfon keino syventää suhdetta tärkeisiin ihmisiin ja rakentaa ajatusjohtajuutta.

Paperisesta lehdestä saa kokonaiskuvan puurakentamisen kuulumisista. Lehti on valmiiksi mietitty ja toimitettu kokonaisuus, joka tarjoillaan helposti kivoissa kuorissa. Puu-lehti on esitellyt puuarkkitehtuuria ja puurakentamista 43 vuotta. Palan historiaa esittelee lehden toimittaja Yrjö Suonto parinkymmenen vuoden takaa. Hän muistelee aikaa päätoimittaja Jussi Vepsäläisen kanssa, jolloin puukerrostalorakentaminen oli kehittymisvaiheessa.

Puu-rakentamisesta on edelleen kerrottavaa – itse asiassa kiihtyvissä määrin. Kohteita valmistuu. Niissä hyödynnetyistä innovaatioista on paljon opittavaa. Tuotekehitys on edelleen vilkasta. Kilpailukyvyn saavuttamiseksi on vielä monta kiveä käännettävä ja mikä tärkeintä – tietoa siirrettävä.

Puuinfon strategia 2022–2025 on tullut puoliväliin ja sitä tarkastellaan hallituksen toimesta tänä keväänä. Tärkein sanomamme on tuoda puun käyttöä tutuksi rakennusalalla sellaisille toimijoille, joille puurakentaminen ei ole vielä tuttua. Tämä lehti on jaettu näytenumerona kaikille RIA:n 8551 jäsenelle. Syksyllä näytenumeron vastaanottaa toinen onnellinen rakennusalan ryhmä. Toivon nautinnollista lukukokemusta ja haltioitumista puurakentamisen parissa Vepsäläisen Jussia ja hänen aikaansaannoksiaan Puu-lehden parissa kunnioittaen.

Anu Turunen
Toimitusjohtaja, Puuinfo

Read the article in English here.