Se oli hienoa aikaa. Aloitin 1976 Puukeskuksen Oulun konttorin johtajana. Joka vuosi siitä lähtien liikevaihtomme tuplaantui – ja kate myös. Tavoitteemme – tehdä Oulusta Puukeskuksen suurin konttori – toteutui. Vuonna 1981 liikevaihto oli 100 miljoonaa markkaa.

Olot olivat hyvin. Puukeskuksessa konttoreita johdettiin kuin yrittäjä. Yrityksessä periaatteena oli: ”ison talon edut, mutta paikallisen yrittäjän toimintatapa”. Jokaisen konttorinjohtajan piti tuntea paikalliset markkinat hyvin. Puukeskuksen konttorinjohtaja sai kuukausipalkan, jota tarkistettiin mukavasti tuloksen mukaan.

1977 oli huono suhdanne Suomessa. Suunnittelin höyläämön hankintaa konttorille, mutta Rauma-Repola ei halunnut investoida. Kostamus-kauppaa varten piti kuitenkin hankkia vuokrahöylä. Pohjanmaalta löytyi höyläri Eemeli Perälä, joka tuli tarpeen mukaan tekemään keikkaa. Kun esimieheni, Kari Makkonen, jolle en vielä ollut vuokrahöylästä kertonut, tuli käymään, hän ihmetteli miten voi höylä pyöriä, vaikka on investointikielto. Riitaa siitä ei tullut, sillä höylänvuokrauksen kannattavuus oli hyvä. Kolmelle Puukeskuksen konttorille hankittiinkin höylä pian tämän jälkeen.

1970-luvun lopussa kierrettiin aktiivisesti pieniä sahayrittäjiä, ja jos heillä oli vaikeuksia, saatiin tavaraa ostettua halvalla ja samalla pelastettu yrittäjä vaikean vaiheen yli. Unskin kanssa useampikin kauppa tehtiin puoleen hintaan. Joskus sahatavara ostettiin ehkä vähän muiden kauppiaiden pieneksi kiusaksi.

Pohjoisessa oli Metsäliiton myyntikonttoreita, ja Puukeskuskin päätti perustaa Rovaniemelle konttorin. Menin sitä perustamaan ja laitatin Lapin Kansaan ison mainoksen, jossa mainostin avajaistarjouksia.

Kilpailijat tulivat avajaisissa ”onnittelemaan”, että ”metemme ole anthaneet alennuksia, met emme ole tuhlanneet mainoksiin”. Pekka Niva oli Rovaniemellä konttorinjohtajana.

Rautakauppana tunnettu Kesko yritti päästä puutavarakauppaan 1970-luvun lopulla. Oulu-yhtiön sahalla sekä lastulevy- ja ikkunatehtaalla oli yksinmyyntisopimus Keskon kanssa. Eräänä keväänä Kesko mainosti myyvänsä muottilautaa niin halvalla, ettei Puukeskus pystynyt sitä edes sahalta saamaan. Niinpä Eemeli Perälä kävi ostamassa Oulussa Puukeskukselle kaiken Keskon sahatavaran ja sille ei jäänyt sitten enää myytävää.

Toinen Oulu-yhtiöihin liittyvä tempaus tunnetaan nimellä ”Vuorataan Lappi lastulevyllä”. Sain idean, että ostan Pohjois-Suomen puutavaraliikkeisiin etelästä niin paljon lastulevyä, että Oulu-yhtiöt eivät saa enää kauppaa. Kiersin Etelä-Suomea ja ostin 10 000 kuutiota lastulevyä pohjoiseen. Oulu-yhtiöiden markkinat menivät siinä ja myynti tyssäsi.

Työntekijät olivat kuin perhettä. Kun rakensin omakotitaloa ja pidin pitämättömiä lomia, konttorin väki tuli aamuisin työmaalle palaveriin. Iltaisin kävin hyväksymässä laskut.

Kauppiaan työ sisälsi paljon matkustamista. Parhaana vuonna oli 140 matkapäivää, pääasiassa Kokkola-Joensuu-linjalta pohjoiseen. Aina ei päässyt yöksi kotiin. Topi-kalusteelle tehtiin aina vuosisopimus, mikä vei kaksi päivää. Autokuskikin piti olla mukana.

Kerran vuodessa käytiin isojen rakennuttajien ja asiakkaiden kanssa reissussa. Käytiin laskettelemassa, Murmanskissa, kalareissuilla ja poroerottelussa. Pohjoiseen mennessä jo Rovaniemellä oli kori viinaa juotu, ja piti mennä uudelleen viinakauppaan. Venäjällä piti puolen tunnin välein ilmoittaa viranomaisille missä mennään. Alkoholia käytettiin viikon reissuilla ajan tavan mukaisesti melkopaljon. Joka viikko pari iltaa meni ravintolassa. Osa porukasta päätyi Murmanskissa yöksi putkaan. Heidät haettiin pois ennen kotiin lähtöä. Kaikista pidettiin huolta, jos paikallinen kaveri ei päässyt yöksi kotiin, hänet vietiin hotelliin.

Kostamuksen rakentamisen alettua kauppa lisääntyi. Eräänä perjantaina Kostamuksen asiakkaat tulivat Oulun konttorille, ja sieltä lähdettiin yhdessä ravintolakierrokselle. Kerran tultiin kierroksen jälkeen konttorille vielä saunomaan. Vaikka saunaa oli lämmitetty tunteja, tuntui se rakennusmiehistä viileältä ja he istuivat saunassa vaatteet päällä. Kaikki vaatteet märkinä mentiin seuraavana päivänä ostamaan uusia. Vanhat märät vaatteet joutivat roskikseen.

Joskus tuli myös tavaksi, että pitkän kostean illan jälkeen, konttorilla syötiin aamulla lohikeittoa. Alkoholitarjoilun etuna oli, että asiakkaita pystyi saamaan hyviä tietoja, kun kielenkannat oli avattu. Valitettavasti myös alkoholin takia kuudesta myyjästä neljälle jouduttiin antamaan potkut.

Kaukas halusi Lappeenrantaan konttorin ja minut määrättiin sitä perustamaan. Silloinen Oy Kaukas Ab:n pääjohtaja Kasimir Ehnrooth kävi viikoittain katsomassa hankkeen edistymistä. Hän kulki isolla amerikkalaisella autolla. Tutustuin Ehnroothiin hyvin vielä myöhemmin Metsäteollisuuden keskusliiton hallituksen työvaliokunnassa, jossa vuorineuvosten kanssa vierekkäin istuttiin.

Maailma on mahdollisuuksia täynnä.

Jyväskylässä Puumessuilla 4.9.2025 Ilkka Kylävainio (haastattelun pohjalta kirjoittanut Anu Turunen) (Kirjoitus on julkaistu kirjassa ”Puutavarakaupan kulta-aika”)

Puutavarakaupan kulta-aika