Lintuviita 2
Valmistuessaan vuonna 2013 Seinäjoen Lintuviita oli Suomen – ja koko Euroopan – suurin ristiinlaminoidusta puusta (CLT, cross laminated timber) tehdyistä tilaelementeistä toteutettu asuinkerrostalohanke.
Lintuviidan innovatiivisuus on ennen kaikkea suunnan näyttämistä tulevaisuuden kerrostalorakentamisessa: Suomen ensimmäinen 6-kerroksinen tilaelementtitalo toteutettiin Lakean ja Stora Enson yhteistyönä Seinäjoelle. Tilaelementit viimeisteltiin sisäkalusteita myöten Stora Enson Hartolan tehtaalla ja asennettiin paikalleen alle 3 kuukaudessa.
Ristiinlaminoidusta puusta valmistetut kerrosrakentamiseen suunnitellut tilaelementit ovat Stora Enson kehittämä ratkaisu, jota jatkojalostetaan yhdessä rakennuttajien mm. Lakean kanssa. Tilaelementeissä rakentamisen nopeus ja laatu yhdistyvät ekologisesti kestävään puuraaka-aineeseen. Keskeisenä materiaalina hyödynnetään massiivipuisia CLT-levyjä, joita on jo vuosien ajan käytetty menestyksellä Euroopassa jo lähes 2000 pientaloprojektissa sekä sadoissa julkisissa kohteissa.
Puurakennukset eivät tarjoa etuja vain rakennuttajille vaan materiaalivalinta hyödyntää huomattavasti myös tilojen käyttäjiä. Puu on lämmin ja luonnonmukainen materiaali, joka on akustisesti ja visuaalisesti miellyttävä. Lintuviidassa asukkaat ovat kokeneet talon todella hiljaiseksi asua. Sen lisäksi puu on koettu inhimilliseksi ja lämpimäksi materiaaliksi, joka luo taloon viihtyisän ilmapiirin.
Rakennuttajan näkökulmasta ekologisuuden ohella puuelementtirakentamisen innovatiivisuutta lisää tilaelementtien muunneltavuus käyttötarpeiden mukaan. Lakea kehittää tuotteitaan tutkimustoiminnan kautta ja erityisesti puurakentamiseen on valjastettu Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtiosaston osaamista. Lintuviita käynnisti kehitystyön, jonka jatkoa nähdään Lakean ja Stora Enson seuraavassa yhteisessä kohteessa, Puukuokassa, Jyväskylän Kuokkalaan vuoden 2014 aikana valmistuvassa 8-kerroksisessa puisessa tilaelementtikerrostalossa. Tutkimustyön pohjalla on tarve tutkia asiakkaiden toiveita ja tarpeita ja kehittää puuelementtirakentamisen kautta tuotteita vastaamaan asumisen tämän päivän vaatimuksia.
Nopeaa rakentamista
Seinäjoen Lintuviidassa viiden puusta rakennetun kerroksen pystyttämiseen käytettiin vain 2,5 kuukautta. Kokonaisuudessaan toukokuussa aloitettu asennustyö oli jo saman vuoden lokakuun lopussa käyttökunnossa. Vertailuna, ns. ”perinteisellä tavalla” toteutetun talon tekemiseen olisi kulunut aikaa 12–13 kuukautta.
Tehdasympäristössä pitkälle esivalmistettujen tilaelementtien etuja ovat työn korkea ja varmistettu laatu, huolellinen kuivaketju ja nopea pystytysaika, jotka kaikki synnyttävät kustannussäästöjä. Työvoiman tarve keskittyy teolliseen esivalmistukseen, itse asennustyö työmaalla voidaan toteuttaa pienen asennustiimin voimin. Nopea, hiljainen ja pölytön asennusvaihe on etu myös työmaan lähiympäristön asukkaille.
Ympäristönäkökulmasta puukerrostalo on erittäin kestävä ratkaisu. Puu sitoo kasvaessaan hiilidioksidia ja puusta rakennettu kerrostalo toimii hiilivarastona koko elinkaarensa ajan. Yksi kuutio puuta sitoo itseensä noin tuhat kiloa hiilidioksidia. Puurakennuksen energiatehokkuus on huomattava jo tuotantovaiheessa, jossa puurakennusten tuotanto vie arvion mukaan noin 30 % vähemmän energiaa kuin vastaavan rakenteen toteuttaminen muusta materiaalista.
Faktat kohteesta
Lintuviita 2
- Sijainti | Seinäjoki
- Käyttötarkoitus | Asuinrakennus
- Rakennuttaja/Tilaaja | Rakennus K. Karhu Oy
- Valmistumisvuosi | 2013
- Kerrosala | 3 100 m2
- Arkkitehtisuunnittelu | Arkkitehtuuritoimisto AT
- Rakennesuunnittelu | Insinööritoimisto Pertti Ruuskanen, Stora Enso Building and Living ja Sweco Rakennetekniikka (KPM Engineering Oy)
- Puuosien toimittaja | Stora Enso Building and Living
- Valokuvat | Stora Enso Building and Living
- Teksti | Puuinfo Oy