28.2.2023

Verkkosaaren päiväkoti

Verkkosaaren uudelle asuinalueelle rakentunut CLT-rakenteinen päiväkoti avasi ovensa alkuvuodesta 2023. Päiväkoti on yksi Helsingin suurimmista.

Read the article in English here.

Rakennus tukeutuu Capellan puistotien ja Jääkairankujan kulmaan, jonne myös iltakäytön sisäänkäynti avautuu. Sylimäinen piha avautuu suotuisaan ilmansuuntaan. Pihaa rajataan asemakaavan edellyttämillä tiilipintaisilla muureilla. Kaksikerroksisen rakennuksen hahmo on suurpiirteinen ja jakautuu selkeästi ulko- ja sisäkuoreen. Laakea kasvikatto sekä katutilaa rajaava tiiliverhottu ulkokuori kätkee sisäänsä pienipiirteisemmän ja polveilevan sisäosan.

Rakennuksen syliin muodostuu salin ja ruokailutilojen muodostama tilasarja, johon on sujuva yhteys viereisistä toiminta-alueista. Sisätiloissa on runsaasti sisäikkunoita ja lasiseiniä ja tilojen välille avautuu mielenkiintoisia sisänäkymiä.

330-paikkainen päiväkoti koostuu 11 toiminta-alueesta, jotka sijaitsevat molemmissa kerroksissa. Tiloihin saavutaan molempiin kerroksiin sijoitettujen eteistilojen kautta. Rakennuksessa toimii myös vuorohoitoa tarjoava yksikkö, joka on sijoitettu ensimmäiseen kerrokseen lähelle saattoliikenteen paikkoja.

Toiminta-alueiden tilat on suunniteltu joustavan avoimiksi ja selkeän muotoiset toimintatilat tukevat eri kokoisten pienryhmien toimintaa. Käytäviä ei ole ja tilat voivat liittyä toisiinsa myös ilman kiinteitä väliseiniä. Siirrettävillä säilytyskalusteilla sekä tilanjakajilla voidaan tiloille luoda useita eri käyttötarkoituksia. Osa kunkin toiminta-alueen tiloista on tehty tehokkaammin äänieristettyinä huoneina, joissa voidaan nukkua siirreltävillä ja pinottavilla kevytsängyillä sekä patjoilla.

Yhteistilat on jaettu rakennuksen molempiin kerroksiin. Iltakäyttöön soveltuva sali sijoittuu ensimmäiseen kerrokseen omalla sisäänkäynnillä. Iltakäyttöalueelle on sijoitettu inva-wc:n lisäksi minikeittiö. Monitoimitila ja verstas sijoittuvat keskeiselle paikalle toiseen kerrokseen. Ruokailu tapahtuu keskitetysti molemmissa kerroksissa. Ruokailutilat ovat helposti saavutettavia keittiön ja hissin välittömässä läheisyydessä.

Henkilökunnan työtilat on jaettu kahteen kokonaisuuteen lähelle toiminta-alueita. Osa toiminta-alueiden pienryhmätiloista tehdään hyvin äänieristettyinä, jotta ne soveltuvat neuvottelukäyttöön. Sosiaalitilat sijoittuvat väestönsuojaan 1. kerrokseen.

Tilat on suunniteltu esteettömiksi ja ergonomisesti toimiviksi; saapuminen rakennukselle ja sisäänkäynnit sekä sisätilat ovat esteettömiä. Molempiin kerroksiin on sijoitettu molemmin puolin käytettävä inva-wc.

Kaikki sisäkattopinnat tehdään vaimentavina, lattioissa on askelääntä vaimentava pinnoite ja seinäpintoja verhotaan vaimentavilla materiaaleilla.

Tekniset ratkaisut

Rakennus on kaksikerroksinen P2-paloluokan puurakennus, joka on varustettu automaattisella sammutusjärjestelmällä (sprinklaus).

Rakennuksella on tukipaalutetut perustukset ja betonirakenteinen tuulettuva alapohja. Kantavat ulkoseinät sekä porrashuoneiden seinät ovat CLT-puuelementtejä, jotka on jätetty pääosin näkyviin. Välipohjana on teräspalkkien varaan asennettu CLT-betoni-liittorakenne. Yläpohjassa on kantava CLT-laatta ja puiset kattokannatteet.

Julkisivuverhous on katutilan suuntaan tummaa paikallamuurattua tiiltä ja pihan suuntaan esipatinoitua pystysuuntaista lehtikuusiverhousta.

Vesikatteena on hulevesikuormitusta tasaava viherkate ulkopuolisella vedenpoistolla.

Materiaalivalinnoissa periaatteena on ollut aito materiaalin tuntu, patinoituvuus ja helppo huollettavuus.

Rakennushanke

Hankkeen toteutusmuotona on SR-urakka. Hankintamenettelynä oli Helsingin kaupungin ensimmäistä kertaa kokeilema kaksivaiheinen SR-urakka- ja arkkitehtuurikilpailu. Kilpailussa pisteytettiin myös ehdotusten RTS-ympäristöluokitus. Kohde täyttää neljän tähden RTS-luokituksen.

TEKIJÄT

AFKS / Arkkitehdit Frondelius + Keppo + Salmenperä on perustettu vuonna 1998. Toimistossa työskentelee 15 arkkitehtia ja toimiston painopiste on koulu- ja päiväkotirakennusten suunnittelussa. Puuarkkitehtuuri on yksi toimiston erityisistä kiinnostuksen kohteista. AFKS Arkkitehdit on voittanut 20 palkintoa arkkitehtuurikilpailuissa.

  • Anna palautetta Puu-lehdestä

Faktat kohteesta

Verkkosaaren päiväkoti

  • Sijainti | Verkkosaari, Helsinki
  • Käyttötarkoitus | Päiväkoti
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Helsingin kaupunki / KYMP
  • Valmistumisvuosi | 2022
  • Kokonaisala | 3 735 m2
  • Tilavuus | 14 060 m3
  • Arkkitehtisuunnittelu | AFKS Arkkitehdit Oy / Jari Frondelius (PS), Jaakko Keppo, Juha Salmenperä, Mikko Liski (projektiarkkitehti | project architect), Erika Siikaoja (projektiarkkitehti | project architect), Anna Pekkarinen, Pirita Nykänen, Linda Salo, Atso Airola
  • Rakennesuunnittelu | T. Kekki Oy
  • Akustiikkasuunnittelu | A-Insinöörit akustiikka
  • Palotekninen suunnittelu | KK-palokonsultti Oy
  • LVIA-suunnittelu | Granlund Oy
  • Sähkösuunnittelu | Granlund Oy
  • Sisustussuunnittelu | AFKS Arkkitehdit Oy
  • Muut suunnittelijat ja asiantuntijat | Puurakenteiden asiantuntija: Wood Expert Oy
    Taideteokset: Jussi Juurinen
  • Pääurakoitsija | Rakennuspartio
  • Puuosien toimittaja | Puurakentajat Group
  • Valokuvat | Hannu Rytky