24.5.2022

Kintulammin laavut

Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue on Tampereelle vuonna 2018 perustettu luontokohde. Alueen rakenteita suunniteltaessa haluttiin laajentaa käsitystä perinteisestä laavusta, joten mukaan kutsuttiin retkeileviä arkkitehtejä. Tuloksena on kourallinen uniikkeja taukopaikkoja ja retkeilyalueen moninkertaisesti odotettua suurempi suosio.

Read the article in English: Kintulammi laavu shelters

Kirkkokiven laavu

Malin Moision suunnittelemalle Kirkkokiven laavulle johtaa pysäköintialueelta muutaman sadan metrin pituinen reitti, joka on kuljettavissa myös pyörätuolilla. Valoisan mäntykankaan läpi lähestyttäessä tunnelma on harras, lähes pyhä. Puiden latvukset rajaavat korkean vapaan tilan laavun ympärille.

Laavu on saanut nimensä lähistöllä sijaitsevalta suurelta siirtolohkareelta, joka on perimätiedon mukaan toiminut Hatanpään kartanon hevospaimenten kirkkona 1700-luvulla. Kirkkokiven laavu toimii alueen keskuskatoksena ja rauhallisena tulistelu- ja taukopaikkana, mutta sitä ei ole tarkoitettu yöpymiseen. Katoksen suojaan mahtuu kerralla vaikka kokonainen koululuokka.

Laavun neliömäinen pohja ja jyrkkä harjakatto kuvastavat perinteistä talon prototyyppiä. Sisäpuolelle muodostuu korkea, sakraali tila, joka sulautuu avoimien päätyjen ansiosta ympäröivään luontoon. Laavu on yhtä aikaa sekä ulko- että sisätilaa. Erikokoiset ikkuna-aukotukset avaavat rajattuja näkymiä metsään ja läheisiin puunrunkoihin.

Katoksen seinät on tehty pystysuuntaisista, vierekkäin asetelluista viiden tuuman piiruista. Päätyaukkojen ympärillä olevat piirut korostavat laavun muotoa ja massiivista rakennetta. Kattorakenne ja rakennetta jäykistävät penkit on tehty samasta puutavarasta. Sokkeli on tehty kierrätetyistä katukivistä. Maapohja kytkee tilan vahvasti luontoon ja mahdollistaa sen, että luonnonkivistä ladottu avotulipaikka on voitu sijoittaa keskelle katoksen sisätilaa. Kaikki puuosat on käsitelty luonnonmukaisella tervan, tärpätin ja keitetyn pellavaöljyn seoksella, Roslagin Mahongilla.

Kaukaloistenkallion laavu

Kirkkokivestä noin kilometrin päässä sijaitsee pieni Kaukaloinen-niminen suolampi, jonka rannalta kohoaa liki pystysuora kallio. Kallion laelle on pystytetty laavu, josta aukeavat upeat maisemat niin lammen ylitse kuin ympäröivälle mäntyjä kasvavalle Kaukaloistenkalliolle.

Kaukaloistenkallion laavu on arkkitehti Manu Humpin suunnittelema. Suunnittelun lähtökohtana on ollut sekä uudenlaisen muodonannon että toiminnallisuuden yhdistäminen. Yöpymiskelpoinen laavu tarjoaa suojaa säätä vastaan, nuotion lämpöä heijastavan katoksen sekä säilytystilaa repuille ulkonevilla sivustoilla. Ulkopuolelta laavun ilme on perinteiseen hirsilaavuun verrattuna hyvin moderni, jopa futuristinen.

Laavu on rankarakenteinen ja verhottu sisäpuolelta käsittelemättömällä hienosahatulla laudalla. Rakennuksen sisäänsä kietova vesikate on mustaa bitumikermiä. Perustus on tehty rakennuspaikalta löydetyistä luonnonkivilohkareista, kantavat puuosat vanhan savusaunan hirsistä.

Kintulammin laavut ovat kaikkien vapaasti käytettävissä, ja ne ovat Tampereen kaupungin ylläpitämiä. Kirkkokiven ja Kaukaloistenkallion laavut toteutettiin yhteistyössä kaupungin omistaman Ekokumppanit Oy:n kanssa. Rakenteiden teemana on ollut kierrätys ja ekologisuus. Rakentaminen tehtiin paikan päällä ilman sähköä pääosin käsityökaluin, ja käytetyistä materiaaleista osa on kierrätettyjä. Tampereen evankelisluterilaiset seurakunnat osallistuivat Kirkkokiven laavun rahoitukseen.

TEKIJÄT

Malin Moisio is an architect and researcher interested in small-scale buildings as well as housing design. She ismainly working with unique detached houses, saunas and holiday homes in her one-woman office Arkkitehtitoimisto Tilasto. In her research projects at the department of Architecture at Tampere University, she focuses on energy efficiency and carbon footprints of architectural design solutions.

Manu Humppi is an architect whose speciality is wilderness architecture. This means projects situated in delicate environments, such as wilderness shelters and huts, mostly associated with outdoor life. Along small-scale projects he is working as a CEO in Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co (part of Laitila Architects).

Faktat kohteesta

Kintulammin laavut

  • Sijainti | Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue
  • Käyttötarkoitus | Keittokatos/laavu
  • Rakennuttaja/Tilaaja | Tampereen kaupunki
  • Valmistumisvuosi | 2018
  • Arkkitehtisuunnittelu | Kirkkokiven laavu: Arkkitehtitoimisto Tilasto / Malin Moisio | Kaukaloistenkallion laavu: Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co / Manu Humppi
  • Pääurakoitsija | Ekokumppanit Oy
  • Valokuvat | Julia Kivelä, Malin Moisio, Manu Humppi
  • Teksti | Malin Moisio, Manu Humppi