1.2.2021

Kuva 4: ”Ajankohtainen rakennus”

Kuva: Mikko Auerniitty

Kahdeksanosaisen sarjan neljännessä videodokumentissa arkkitehti ja rakennesuunnittelija kertovat kokemuksistaan CLT- massiivipuulevyn käytöstä ensi kertaa teollisen mittakaavan rakentamisessa. Valmiin massiivipuisen koulun ekologisuus ja hiilen sidonta ovat herättäneet paljon mielenkiintoa.

Koulun suunnittelu oli haastavaa, koska valmiita suunnitteluratkaisuja ei ollut. Suunnittelijat joutuivat hakemaan ratkaisuja eri lähteistä ja ulkomailta kun Suomessa niitä ei vielä ollut. Haasteen asetti myös koulun koko. 

Ihmiset ovat pääsääntöisesti erittäin kiinnostuneita uusista rakennusmateriaaleista ja rakentamisen ympäristövaikutuksista. Koulun rakentamisessa pyrittiin siihen, että rakentamisen ympäristövaikutukset jäivät mahdollisimman pieniksi.

Ennakkoluuloja, joita hankkeessa kohdattiin, olivat puurakentamisen vaikeus, kalleus ja laatu, jotka kaikki osoittautuivat vääriksi. Koulun arkkitehtuuri ja laadukas toteutus ovat herättäneet suurta kiinnostusta Suomessa ja ulkomailla. Rakentamisen aikana kouluun kävi tutustumassa yli 2000 vierasta. Rakennuskustannukset olivat 11,6 M€. Koulun kokonaisalan ollessa 5500 m² henkilöhinnaksi tuli 2100€ / m².

Erityishaasteena rakentamisessa oli yhdistää koulun liikuntasali oppilaiden liikuntatilaksi ja Kuhmon Kamarimusiikin konserttisaliksi.

Kahdeksan kuvaa puusta on Metsämiesten Säätiön rahoittama videosarja Tuupalan puukoulun rakentamisesta ja sen eri vaiheista kannolta valmiiseen kouluun. Videosarjan ovat toteuttaneet toimittaja Markku Laukkanen, Audiomedia Oy ja arkkitehti Mikko Viljakainen. Videosarjan jakelijana toimii Puuinfo Oy.