27.2.2023

Digitaalisuus haastaa printtilehteä

Digitaaliset Puu-lehdet vuodesta 1999 alkaen löytyvät Puuinfon sivuilta verkosta. Suosittelen tutustumista. Itse nautin erityisesti Pekka Heikkisen pääkirjoituksista vuosina 2004-2014. Heikkinen kertoo omasta suhteestaan puuhun, luo uskoa puurakentamisen parempaan tulevaisuuteen, hiukan valittaa ja toteaa myös, että valittaminen kannattaa (Puu 3/2011).

Lehti on yli 40 vuoden aikana elänyt ajassa ja muuntautunut tarpeen mukaan. Ensimmäinen Puu-lehti julkaistiin vuonna 1980. 2000-luvun alussa lehden levikki oli 20 000 ja neljännes painoksista lähetettiin ulkomaille. Lehti oli tuolloin 4-kielinen. Nykyään Puu-lehden kielet ovat suomi ja englanti, ja painosmäärä on 9 000 kpl. Puuinfon strategian tavoitteena kasvattaa jakelu 3-kertaiseksi. ”PUU-lehti elää korkeatasoisten projektien ansiosta.” kirjoitti Heikkinen lehdessä 4/2010.

Esiteltävien projektien lisäksi lehti tarvitsee tänä päivänä muutakin. Puu-lehteä halutaan lukea printtilehtenä, mutta sen tekeminen on kallista. Suurin lasku toimitukselle tulee postimaksuista. Levikin kasvattamistavoite on saavutettavissa, mutta uusia keinoja talouden yhtälön hallintaan tarvitaan.

Edelleen lehdessä tärkeintä on sisältö. Menot ja tulot määräytyvät lehden houkuttelevuuden perusteella. Haluamme tehdä kiinnostavaa lehteä, saada yhä enemmän ilmoitustuloja ja laajentaa lukijakuntaa. Auta meitä tekemään yhä parempaa sisältöä. E-artikkeleiden yhteydessä kysytään lukijapalautetta. Lukijoiden kiinnostukseen vastaaminen edelleen on lehden tulevaisuudelle elintärkeää.

Teksti: Anu Turunen, Toimitusjohtaja Puuinfo

Read the article in English here.

  • Anna palautetta Puu-lehdestä